Suolainen on maku huulilla katkeran... Kävellen kadulla farkkutakin kaulukset pystyssä, tunnossa voiman nuoruuden. Soittoruokalan baarissa katsoen silmiin nuoriin vihaisiin. Tärinää, värinää, uhoa, tuhoa, koiria pieniä räksyttäviä... Oletko huomannut, pienimmät koirat räksyttävät eniten, pelostako, uhostako, egostako, hulluudesta evoluution...
Pilvet matelevat ylitsemme, ajasta toiseen, ikuisuuden mitassa elämän ihmisen. Hiipuu tähdet nousevaan aamuun, häviää koiran räksyttävät kääntyen kannoiltaan kohti koppejaan. Nousee aamu käyden pitkin tietä paljaan mustaa. Käy valo pitkin järven pintaa, tuoden viestiä kaukaisen maan. Säde ihollas viipyy, hetki pysähtyy...
Mutta asiaan... tai sen viereen, kunniaan. Mitä kunnia on? Mitä tuo sana tavanomainen tarkoittaa? Sotilaskunnia, sotilaan kunnia, soturikunnia, kunniakas soturi, honour, Bushido, way of warrior... kunnia elämässä ja toiminassa, kunniakkaasti elettyä elämä... Kysymys on varmastikin määrittelystä, kuka kokee ja näkee mitenkin tai tulkitsee jonkin sanan tai asian. Kaipa honour puhtaimmillaan kuvaa sitä kunniaa joka ihmisen tiellä voi olla kaikkeutta ja toisia ihmisiä kohtaan tai Bushidon käyttäytymisohjeita, eettisiä- ja kunniakäsityksiä. Mitä kunnia sinulle on? Elätkö koodin, periaatteen mukaisesti?
Surkuhupaisinta on nähdä ihmisten heittävän periaatteet nurkkaan rahan, harhaisen aseman tai loukatun egon takia. Vain vahva mieli voi myöntää ja kantaa epäonnistumisensa, kantaa vastuunsa valinnoista. Ajastaan ne kaikki muuttuvat voitoiksi. Joskus on kaunista ja kunniakasta nuolla haavansa ja todetta toisen olleen parempi. Se vaatii vahvuutta ja siitä kasvaa suuruus. "Aina löytyy lännestä nopeampi vetäjä".
-g
