Sydämmiä

Kaipaatko jonnekin... Tuntureille varpujen ja sammalten joukkoon kävelemään rauhassa pitkin kohti suurta tuntematonta. Askel askeleelta luonnon upealla pöydällä täynnä värejä sateenkaaren, kuvien heijastusta kirkkaiden purojen pinnoista, auringon välkkeen kaukaisista järvistä. Tuo ylisuuri rinkka pienen ihmisen selässä täynnä elämän mausteita. Katsot askel kerrallaan kohti seuraavaa tunturia. Tuolla korkealla puuttomalla pallaksella näet kymmenien kilometrien päähän, aavaa taivasta, tyhjyyttä joka sitoo, aukeaa avaruutta jossa mieli lepää, hento tuuli kuin kuiskaus hiuksilla. Huomaat liikkeen pienen aivan näkökyvyn rajamailla ja näet muutaman vaalea poro laiduntavan rauhassa seuraavan tunturin rinteillä. Kotka tuo ihmeellinen näky, liitää korkealla majesteettisessa rauhassaan katsellen maailmaa omasta perspektiivistään, ihmetellen vaeltavia sopulilaumoja. Pysähdyt pienen puron varrelle, keität kahvit, haukaat palan purtavaa ja jälleen kuulet tuon hennon tuulen hiljaisen kuiskauksen lehdissä ja muistat... Lepäät hetken poissa maailman kiireistä. Poissa on pedot, vainoavat demonit, ajatukset, poissa on kiire vain hetki jäljellä, aika jota ei ole aikaa vahtia. Tunnet kipua, et sitä enää pelkää, siedät vain sen. Tunnet hiljaisuuden, kuiskauksen sfäärien kaukaa ajan takaa.


Kotka jatkaa liitoaan korkealla tuntureiden yläpuolella välittämättä laumoista sopuleiden, poroista laiduntavista, kulkureista. Tunnet syvällä sisällä, silmin Kotkan ja näet miten sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas. Toivo että kuningas on kunniallinen ja usko että kuninkaalla on hyvä sydän. Viimeisten hetkien kohdalla usko on poissa, toivo menettää merkityksensä, mutta sydän yltää ajan toisellekin puolelle. 


-g

Untuvia

"Niin kaikki ohikiitävää, ikävä ja riemu jotka hetken värähtää. Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää." Juha Tapio


Miten se elämä voikaan kulua kaikenlaiseen roskaan. Niin tai kuka sen todellisuuden sanoo mikä on roskaa ja mihin sen elämän pitäisikään kulua.  Miltä se tuntuu... Miltä se tuntuu kulkea pitkää rantaa hiekkaa varpaissa ja tuuli hiuksilla. Auringon lämpö iholla ja polte onnen sydämmessä. Miltä tuntuu pysähtyä hetkeen ja nähdä valon loistavan kasvoilla.


Eikö elämää pitäisi elää niin että jokainen hetki on kuin ensimmäinen, ainutlaatuinen, ohikiitävä. Muistatko ensimmäisen kerran kun maistoit suklaata. Ensimmäisen kerran kun näit auringonlaskun rakastamasi ihminen kainalossa. Kuun selän takana ja auringon edessä painumassa kohti länttä Kuikan huudon saattelemana. Tunnetko sen ensimmäisen kerran kun liikuttuu valuttaen kyyneleitä syvältä sisimmästä pitkin poskipäitään surun iskiessä läpi suojauksen. Ensimmäinen kerta kun tuntee kosketuksen suuremman. Musiikin kulkevan pitkin selkäpiitä. Ensimmäinen kerta oopperan suurten kivisten seinien varjossa näkee kauneutta taitteen, kovan työn, lahjakuutta ihmisen, hengen budon. Kun tuntee onnistuneen suorituksen, täydellisen heilautuksen miekan sisällään. Tai näkee perhosten siipien lentävän ilman murheita tulevaisuuden. Hetken yhdessä istuen ja avaruuden katsoessa meitä. Soittaen sfäärien musiikkia, sinfoniaa, Saturnuksen jäisissä renkaissa, kvarkkien tanssiessa ympärillämme, sisällämme. On hetki hiljaisuuden, tyhjyyden, tunne numeenisuuden. Jokainen hetki, arvokas hetki, arvokas lahja. Jokainen hetki kirjoitettuna tähtiin, aina ja iankaikkisesti. Muistoissa sielun, muistoissa elämästä josta sinut on rakennettu. Miten vähän sanat voivatkaan kuvata niitä hetkiä mitä näet ja koet, niitä tunteita joita tunnet syvällä sisimmässäsi, siellä jossakin.


Ensimmäinen kerta, hetki, ensimmäinen runo niin kuin aivastus tai orgasmi. Se joko tulee tai sitten ei. Onko se hetki ainutlaatuinen. Eikö jokainen hetkemme, lahja maailmankaikkeuden juurikin ole sitä meille. Miten sinä suhtaudut noihin hetkiin? Mikä on sinun jälkeesi lahjasi kaikkeudelle, tulevaisuudelle. Millä sinä kunnioitat saamaasi lahjaa? Nämä hetket ovat ikuisia ja kuitenkin vain niin kovin lyhyitä hetkiä ajassa.


Millaisia jälkiä sinä jätät jälkeesi, millaisia riemulla värähtäviä säikeitä. Millaista maailmaa, millaisia untuvia tyynyssäsi, millaiselle pedillä tulevaisuuden petaat. Mihin sinä matkaat, millaisia ovat sinun hetkesi, todellisuutesi?


 "Maailma on yksi ainoa todellisuus, mutta maailma jossa ei ole tilaa monille henkilökohtaisille todellisuuksille on köyhä pikku maailma." Esko Valtaoja


-g