Tässä täytyy peesata, aika harvahan ajatus omani on... "Olenko vain voimakkaimman ihmisen kaiku?"
Oletko ajatellut tämä ajatuksen perustaa... jos sitä et hahmota, voi sinua poloista. Jos sitä et hyväksy, voi sinua raukkaa. Jos et sitä yksinkertaisuutta näe voi sinua ihmisenkuvaa.
Kaikki me olemme vain heijastuksia jostakin, kuvia ajatuksista, unelmista, maailmasta, kirjoituksista ja silti niin valtaisan ainutlaatuisia, koska jokainen meistä muodostaa, kerää, hahmottaa oman mailmankuvansa juuri omaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudekseen. Tauluksi joka alussa on tyhjä, maalaukseksi joista jokaisen sivelttimen vedot, värit ovat ainutlaatuisia koko maailmankaikkeudessa... Miten muut ihmiset tai rakkaimpasi näkevät sinut, mitä he näkevät, mitä sinä näet, minkä kuvan unelmanko sen mitä haluaisit tai haluat nähdä...
Paitsi jos kaikkeus on ääretön on meitäkin, kuvia, lamelleita ääretön määrä, joka on äärettömyydessään ääretöntä ymmärtää. Mutta arvaa mitä, en enää välitä, olenhan vain kulkuri kantamuksineen joka mieltä purkaa ja ylös laittaa hyvän muruset, pettymykset, pelotkin ja kirjoittaa tosi juttuja vaikka ne ovatkin kaikille kovin tuttuja . Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu äärettömän määrällä ja äärettömillä mahdollisuuksilla ja joka ikuinen hetki... Minkä sinä niistä valitset. Mikä on sinulle muita enemmän, pystytkö valitsemaan varsinkaan jos et tiedä mitä on valittavana...
Missä kaikkialla sinun sandaalisi ovatkaan kulkeneet?
Joskus viime vuosituhannen puolella ostettiin nuo kalliit Caterpillarin sandaalit ja mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet... Tänään ne ovat repaleiset, kuluneet, langat repsottaen, arpia pinnassa ja viiltoja syvällä sisässä, mutta edelleen kasassa.
Ne sandaalit ovat nähneet auringon laskuja ja nousuja Vuohijärven saarimökin hiljaisuudessa, järven kivistä pohjaa, ne ovat tallanneet hiekkaa Miami beachillä, katuja suuressa Amerikassa, Disney Worldissa. Monia kertoja rannalla punaisen meren ja siellä ne ovat painineet onnensoturin kanssa tasapelinkin. Ne ovat kävelleet kuuman auringon alla luoteis-Afrikan saaristossa, kävelleet kaduilla Pariisin, Lontoon, Rooman ihmetelleet antiikkia ja raunioita, Eiffel-tornia, katselleet business-mailman katuja ja puistoja rauhaisia maailmassa suuressa.
Sandaalit ovat nähneet miten sopulit vipeltävät pitkin tuntureita ja kotkat liitävät vapaana yllä tuntureiden. Ne ovat kävelleet pitkin moni kylmiä puron pohjia Lapin liukkailla äärettömän veden ja ajan kuluttamilla kivillä, ne ovat kiivenneet tuntureitta korkeita hiljaisuudessa jossa kuiskaus on rikos. Jalkoja ne ovat lepuuttaneet tauoilla nukahtaen kainaloon tunturien. Niillä samoilla sandaaleilla on ollut näkymä asfalttiseen tiehen niin keskellä juhannustayötä vain tuuli hiuksissa ja tiehen tuhansia kilometrejä joka kasvoja sekä sydäntä polttaa. Niillä on askel ollut keveä kesäiseen kosteaan nurmikkoon pihoilla, kotona, ympärillä.
Nuo sandaalit ovat nähneet Gibralttarin valtaisen kiven ja ne ovat kaivaneet ojaa Espanjan kuumassa auringossa mahtavien vuorien, peltoisen ja kumpuisien näköalojen katveessa. Ne ovat kävelleet pieniä matkoja, hetken olleet vain jalassa turvana ja toiseella olleet mukana askelissa monissa.
Kaikkien näiden vuosien aikana nuo kestävät sandaalit, parkiintuneet ovat katselleet myös levon hetkenä taivasta sinistä, avaruutta ääretöntä. Ne ovat nähneet surua, iloa ääretöntä, matkaa, ne ovat kuin taulu täynnä tarinoin ja omin siveltimen vedoin maalattuja, niillä on paikkansa historiassa, todellisuudessa.
Missä sinun sandaali ovat kulkeneet, onko niitä vain yksi pari vai monia, vai ovatko ne vain kulutustavaraa. "Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua (Teleks)" vai muistatko jokaisen askeleen, opitko noista askelista, löydätkö niistä viisautta elämään... Hetkiä, todellisuudessa, kaikuja vai omaa tarinaa.
-g
