Kävelet katua pitkää vai juoksetko kohti jotakin päämäärää tavoitetta. Kenties odottamattomaan vai niin liikaa odottavaan kunniaan tai pettymykseen karvaaseen. Juokset takia ryhmän, itsensä voittamisen, pelon, tarpeen tai uskon. Tiedätkö mihin olet menossa, mitä tuon matkan päässä odottaa, mitä tavoittelet ja miksi? Tuskaa... matka tuo pitkä vierellä sen tuo. Askel alussa niin kepeä, maata tasaista, alamäkiä, ylämäkiä, istutuksia kauniita, puita vehreitä, tuulta, sadetta, auingonpaistetta. Lihaksissa maitohappoa, väsymystä, voimalla tahdon taistelet kohti seuraavaa suoraa, seuraavaa mäkeä, seuraavan mutkan taakse. Seuraavaa sataa metriä, lyhtytolpan väliä... vielä hetki, tavoite ja uskot uuteen sataan metriin, uuteen tolpan väliin. Ylität itsesi taistelet, hampaat irvessäkin, kenties makukin veren suussa. Lopussa olet voittaja, oman elämäsi sankari, puhtaasti koska teit sen, itsellesi.
Ostat karkkipussin, joskus jopa valitset ihan itse nuo karkit kauniit, makeat, karvaan ihanat, suolaisen suloisen.... niin monenlaisia, eri värisiä, makuisia. Miksi, mietit mitä tekemistä karkkipussilla tuolla onkaan, tähän, elämään... ehkäpä se sisältääkin kaiken tuntemamme ja tuntemattoman.
Maistelet maailmaa, makuja, ihmisiä, hetkiä, matkoja. Eri värisiä, makuisia, tuntuisia... mitä niistä etsit. Kävelet illan hiljentyessä pitkin katuja autioita. Päivällä keskellä kiireisten ihmisten rientoja päämäärätöntä väistellen. Pohdit itseksesi, mietit ajatuksia ääretömiä. Mistä tulet, mitä olet, mihin menet... ja "kukaan ei koskaan voi sun paikaa ottaa, kukaan ei mun maailmastaan tee kauniimpaa" (Vesterinen). Istut nuotio palavan äärellä, liekin leikkivän, takana tiettömien taipaleiden suopursun tuoksu ilmassa. Kävelet korkealle päälle vaaran suuren, kosketat jotakin hiljaista, ääretöntä rauhaa silmänkantamattomiin. Joki rakkauden kiemurtelee alhaalla laaksossa, metsää silmänkantamattomiin. Vaaran puuttoman päällä vain sammalta ja kiveä, karuutta kaunista. Tuo hetki iätön tuo kyyneleen silmänurkkaan ja hetken vain hetken on hiljaista. Kun tunnet, tunnetko tunteita, tärinää, lämpöä, sähköä, voimaa. Luotko sitä, käytätkö sitä... onko sillä oma massansa. Jos on, niin silloin sen, sinun, täytyy vaikuttaa kaikeuteen. Jokaisella massallisella objektiivilla on vetovoimansa. Sitä on karkkipusissa olevat karkit, niin erilaisia voimia vetäviä.
Miksi nuorena te olette niin ylimielisiä ettette näe ja ymmärrä että vanhemmat saattavat nähdä valintojenne ja tekojen taakse, kausaalisuuden tuolle puolen. Miksi vanhempana olette niin ylimielisiä ettette näe että ikuiset näkevät valintojenne ja tekojenne, kausaalisuuden tuolle puolen. Aika on täysin suhteellinen käsite. "Rintaliiveistä haka vihdoin kun aukeaa, äijä tuhisee ja liian varhain laukeaa. Miksi rakastuit oopperassa torkkujaan, joka hallitse ei runouttaan tai orkkujaan" (Samuli Putro). Mitä kauemmin olet elänyt sen lyhyempi suhteellinen aika tunti tai minuutti on, sen lyhyemmältä ja ikuisuudelta ajatuksessa akti tuntuu. Niin lyhyt on nuoremman ja vähemmän mielen perspektiivikin. Perspektiivi kysymyksiä.
Sävelet ja suuret sinfoniat sielussa soi, mutta niitä niin vaikea on sanoiksi muuttaa. Sanat tekevät äärettömästä äärellisen, tunne, symboolit vievät äärettömän tuolle puolelle. Niin harva voi nähdä sen yksinkertaisen kauneuden.
Jonakin päivänä olet kärsivällisyyden karaisema, kivun koventama ja kuitenkin ymmärrät että todellinnen vahvuus on rauhaa, pehmeyttä, joustavuutta ja suvaitsevuutta. Mikään ei enää häiritse sinua silti tunnet kaiken... sielut, ajat, tunteet, hetket, ajatukset kauneimmat ja rumimmat ja mietit miksi kaikki on olemassa. Näet hetken tuolle puolen, etkä enää ole vain kadettina elämän virrassa.
Maailmankaikkeus on ääretön uskon niin. Niin myös rakkaus ja usko on uskon asia.
-g
