Usko

Nouset kehään ja katsot vastustajaasi. Olet noiden armottomien kehänarujen vankina ja tuo ruma, vahva, valtava jättiläinen edessäsi irvistää pilkaten olemassaoloasi. Kello kumahtaa ja iskuja satelee oikealta, vasemmalta, suoraa edestä ja takaakin. Silmä ei edes ehdi nähdä, hand is quicklier than the eye. Ajaudut nurkkaan ja vastustajasi on armoton, murjoen, hyökäten, lyöden kaikilla keinoilla. Tuo olento ivaa mitättömyyttäsi pelkästään olemalla, ylivoimallaan. Iskuja satelee jokaisesta suunnasta ja olet väsynyt, turtana. Turtana taisteluun, turtana kipuun, turtana kilpailuun, turtana typeryyteen, turtana elämään...


Ja kuitenkin nostat leukasi ylös, ehkäpä vain refleksinä, ehkäpä vahingossa, ehkäpä tarkoituksesta. Jotakin syttyy syvällä, syvällä sisimmässä. Niin syvällä takana piilotettujen ovien, takana lukkojen, takana luoksepääsemättömien erämaiden, ettei kukaan voi sitä nähdä. Pieni kipinä, pieni toivo keskellä taistelun harmaan verhon. Astut askelen ja pidät leukasi ylhäällä. Vastustajasi hätkähtää, menettää hetkeksi kontrollin. Aika pysähtyy. Katsot silmiin, syvälle silmiin, kauas  taakse läpi ajan ja avaruuden. Näet epäuskon, hämmästyksen, heikkouden edessä pienen kipinän, pienen valon. Vastustajasi hämmentyy, menettää ajoituksen, elementeistä tärkeimmän ja perääntyy epäuskossaan. Tuo pieni valo sisälläsi kasvaa, onnistut, torjut, etenet. Valosi voimistuu ja kasvaa taistelun tiimellyksessä kuohuvaksi koskeksi. Luonnon vahvaksi elemetiksi joka murtaa ja murtautuu läpi vahvimmankin padon. Se kasvaa ja alat uskoa.


Katsot silmiin, syvälle sielun pohjaan. Ainoa vastaväite joka sinun on voitettava, on omasi.


"Sinä et koskaan tule hyväksi, jos vain päätät olla olematta huono.
Sinä et koskaan ole erinomainen, jos vain päätät olla olematta keskinkertainen.
Sinä et koskaan voita, jos vain päätät olla häviämättä" Jerry Meadows


Come on!


-g

Suunnitelmia

Nuorena voimaa uhkuvana kävelin perhoset mahanpohjassa muodostelmalentoa lentäen kohti mahtavia tammisia ovia suurien pilviä kurkottavien mäntyjen varjossa. Osaamatta aavistaa, osaamatta katsoa mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Osaamatta ajatella missä olenkaan vuoden, neljän tai kymmenen päästä. Mutta on hetkiä jolloin suurien puiden katveessa tuntee kosketuksen jonkin suuremman, ikuisen kuin äänen historian. Tuo aurinkoinen alkusyksyinen päivä, uusi päivä niinkuin niin monelle muullekin uudessa tulevaisuudessa, uudessa suunnitelmassa.

Kaksikymmentäyksi vuotta ja kuljen uudestaan tuota samaa tietä, noiden vieläkin suurempien lähes eeppisten mäntypuiden varjossa ja mietin tuota suurta suunnitelmaa. Niin suurta että hämäränverhoon se kätkeytyy ja vain pilkahduksen siitä hetkittäin nähdä saattaa. Niin monta henkäystä, niin monta ja missä olenkaan...

"Pieni sydän taivaltaa, väsyneenä maailmaan, maisema niin lohduton, vielä kotiin matkaa on. Kuka voisi rauhoittaa, levotonta matkaajaa. Hämärään jo kietoutuu, joenrannan vanha puu. Yön on tyyni suojainen, uni syvä takaa sen. Nukkuu lintu oksallaan, se unta näkee lennostaan. Tie ei kerro tulevaa, silti tahdon uskaltaa taivanrannan tarinan kuulla loppuun haluan." Sakari Kuosmanen

Millaisen tarinan sinä haluat luoda, millaisen tarinan haluat kertoa? Kerrotko itse oman tarinasi vai elätkö muiden suunnitelmien mukaisesti. Luotko oman suunnitelman, jalostatko sen tarinaksi jota kuninkaatkin kuuntelevat ja jolle jumalatkin nauravat. Elätkö oman elämäsi vai jonkun toisen. Oletko tuomittu vain kulkemaan kuin lastu virran mukana vai kannatko myös muita tyrskyjen yli. Onko suurempaa ystävyyttä, rakkautta, empatiaa, välittämistä kuin näyttää valoa pimeyden keskellä, kulkea ensimmäisenä kohti pimeää tuntematonta tietä ja auttaa joukkoa turvalliseen, tyyneen satamaan?

Ensin on autettava itseään, ensin on kasvettava. Se on meidän vastuumme ystäville, kumppaneille, yhteisölle ja ennenkaikkea lapsille. Lapset ovat tulevaisuus, lasten silmissä on valo ja nauru. Niitä mekin tarvitsemme sielumme pohjalle. Ja jonakin päivänä olet itse valmis kantamaan valoa, näyttämään esimerkkiä ja seuraavana valoa kykenee kantamaakin jo joku muu.   

-g

Ikkunoita

Kävelen hiljaisessa aamuyössä vain rauhaisa humina taustalla. Aamutähden kuulaus näkyy himmeänä verhona taivaan ja maan rajalla. Nukkuu linnut oksallaan, unta rauhaisaa alla korkeiden kattojen. Betoniviidakossa kulkee bussi viimeinen. Auto satunnainen heittäen valokiilaansa rajalle hämärän ja häviää kauas taakse siltojen. Laivan valot, keulan kuohut kaukana merellä matkalla määrättömällä. Hetken euforisen hengitän tahdissa kaikkeuden vapaana huolista eilisen, vapaana murheista huomisen ja kuuntelen laulua hiljaisten...

"Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan, yhtenä iltana ääniä lapsuudestaan. Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla, delfinialtaissa laulua ilman ja maan. Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois, yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois." Hector

Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö itseäsi, pelkäätkö epäonnistumistä, pelkäätkö sitä ettet ole hyväksytty tai tarpeeksi hyvä? Pelkäätkö sitä mitä muut sanovat, pelkäätkö olla se mitä haluaisit olla, pelkäätkö maailmaa?

Äänissä lapsuuden loistaa syksyn tähtitaivas mäntypuiden varjoista. Illan jo kääntyessä hämärän syleilyyn, pojat keinuissaan miettivät pelkojaan. Pimeää, yksinäisyys, hirviöitä kulman takaa, mitä jos ei pärjää, onko tarpeaksi komea, ydinpommeja, loukkaantumista, mörköjä sängyn alla, kaapissa...

Mistä pelko on tehty? Sanoista, kasvatuksestako, yhteiskunnan normeista, evoluutiosta, vaistosta, tietämättömyydestä, vallasta. Pelkoihin meidät kasvatetaan, pelkoon me opimme, pelkoa meissä on, kunnes...

Iltaisin äänissä lapsuuden, rajalla hetken. Kaukaisia tähtiä keinussa, varjossa mäntypuiden, kauas kauas katsellessa. Kurottaa lapsi syvälle sisimpään ja näkee; Ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse!

Ja hetki on yhtä.

-g