Kaikkeus

"Kukaan ei koskaan voi sun paikkaa ottaa. Kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa" Vesterinen

Kuka on sinun elämäsi tärkein ihminen?

Sanat ovat vain pieni osa sitä mitä voimme ilmaista, ilmaista maailmassa runouden, taiteen, laulujen, kuvien, taulujen, sanojen. Miten sinä ilmaiset itsesi, mihin sen ilmaiset. Tutki "sieluasi" mitä siellä näet? Siellä syvällä sisimmässä, niin kaukana kirjainten maailmasta, niin syvällä sisimmässä mihin kukaan muu ei voi nähdä. Siellä syvällä salatussa maailmassa  on jotakin mitä me emme aina pysty tuomaan muiden ymmärrettäväksi. Ei sanat riitä, ei laulutkaan kanna, ei kirjaimet löydä ystävää vierelleen, "Syvällä sielussa sävelet soi, sinfoniat". Sinä näet, Sinä tunnet ne, ne sävelet tutut, jotka aina heleästi hiljaa siellä soivat...

Siksi me olemme täällä tunteaksemme, ilmaistaksemme, heittääkseme itsemme peliin. Peliin lähes loputtomaan taisteluun ymmärtämättömyyttä vastaan. "Sielun sivistystä ei rahalla saa, ainoastaan vain ajatelemalla". Vie minut maailmaan taivaanrannan taa, maalaa maisemaa meren rauhallisuuden, meren takana äärettömyyden, turvasataman rauhaan sielujen hauraiden, seesteisyyden maailmaan. Maalaa omaa taivaanrannan maisemasi.

Voit ajatella moniakin ihmisiä, lapsia, kumppania, lähimmäisiä, mentorieitasi... mutta tärkein ihminen elämälllesi olet Sinä itse! Sinä elät elämäsi, ei kukaan muu. Sinä olet se joka joutuu vastaamaan valinoista. Sinä olet Sinä. Jos Sinä voit huonosti, onko muillakaan mahdollista voida hyvin... Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Vaali sitä, kehitä itseäsi, nouse suuruuteen, nouse tekemään omasta maailmastasi kaunis. Auta muita vahvalla käden puristuksellasi keskeltä pimeyden, nousemaan valoon idän auringon ensi säteiden.

Olethan vierelläni vielä huomenna kantamassa minua maailmaan parempaan.

-g

Yksinäisiä

Mies vanha kävelee varjossa metsän tummien mäntyjen, rannalla järven kirkaan, syksyn kuulaan ensimmäisen pakkasen pureman. Raakkuu varikset, lentää joutsenet. Poimii oksan toisenkin. Hidastuu vauhti puuskuttaen. Katsoo selälle järven, mitä siellä näkee? Vie oksan toisenkin kärryyn odottavaan. Kirkas taivas katsoo muurahaisia maan. Mitä vanhus miettii? Mitä enää odottaa? Lämmintä tuolia odottavaa ääressä laatikon, juomaa haaleaa, rutiineja päivän, kuukauden, vuodesta toiseen... Mennyttäkö elämää, mistä paitsi jää. Kenties nuorien vielä jaksavien askelten tahtia, vaiko puuskutusta poikain, puuhaa loppumatonta, minne johtaa tää... Pimeän tultua turtana mietii olenko tässä vielä huomenna, niin pitkä on ikuisuus, niin yö on pysyvää.

Kaikella on aikansa, mutta riittääkö mikään? Mikä riittää? Onko parempi olla yksinäinen kahdestaan. Elää elämää elämättä, tietämättä miksi ja mistä elää, mihin elää... Riittääkö aika, riittääkö aika ymmärtää, riittääkö aika ajatella jotta voi ymmärtää. Riittääkö sisu, riittääkö sisu myöntää erehtyneensä, riittääkö sisu avata mieli, katsoa uusin silmin, avata mieli näkemään kaikkeuden suuruus ja salaisuudet niiden takana. Riittääkö asenne, riittäkö asenne taistella mielipiteitä perusteettomia vastaan, ystäviä, tuttuja, rapujen kokoontumisia... Riittääkö nöyryys josta suuruus nousee. Riittääkö muille, riittääkö itselle...

Pimeän tultua puristan sun kättäs ja ikuisuus on yhtä.

-g