Nyt olemme miekan terällä ja tähän sen piti alun perinkin loppua, mutta ehkei lopukkaan. Sieluni lentää taivaalla loputtomalla loppuun asti... Ehkä tämä vain on tien pää tai yksi sivu kirjassa kirjoittamattomassa. Niin ja käännyttäessä ympäri tie alkaa uudestaan ja sivu kääntyy uuteen tyhjään kirjoittamattomaan... Jonkin salaisuuden silti näistä löydät jos alkuja tarkasti katsot, toisealla vain tuomittu olen minäkin kulkemaan ja taakkana halua olla en. Aika on uudistua.
Kuuletko sinä maailmankaikkeuden sydämen lyönnit, tunnetko ne tuulessa, hiljaisuudessa, musiikissa. Näetkö ne pilvissä, avaruudessa loputtomassa, hetkissä, näetkö ne tässä "Land of Anaka (Geoffrey Oryema)" tai sen takana. Kuuletko sen sir Martin Reesin kuudessa numerossa tai kvantti monopolissa.
Sisäinen sielunsivistys, ainoa asia joka voi pelastaa ihmiskunnan ja koko meidän rodun, maailman! Tätä edustuksellisensosiaaliliberaalihuuotodemokratian toimimattomuutta on turha viedä eteenpäin, sille nauravat vain pyövelit. Sen mitä voit viedä ja mikä ajastaan muuttaa on ihmisten sisäisen kuvan ajasta ja paikasta, joko voiman tai sivistyneen itsevaltiuden ja sisäisen sivistyksen avulla...
Elätkö sinä sivistyksessä vai idioluutiossa ja mitä sinä viet eteenpäin... Meidän ainoa toivo on avaruudessa, koska ajastaan ja paikassa tänne kehtoo olemme tuomittuna kuolemaan. Se aika ei ole tänään, se aika ei ole huomenna, mutta tulevaisuuden lapsia tähden se aika on nyt.
Olet minun veljeni, olet minun siskoni. En tahdo enää kuulla turhuuksien rovioista, en kuulla kaikenlaisia realytysarjoista ja turhista julkiksista joilla mielenne täytätte, en tahdo enää kuulla "uutistista" ja rahan ahneudesta sekä vääristellystä jotka viihdettä vain on, leipää ja sirkushuveja. En tahdo enää kilpailua, en tahdo enää ilkeyttä, en tahdo enää oman voiton tavoittelua, en tahdo enää taistelua, en tahdo enää itsekkyyttä, en tahdo enää typeryyttä, jos et sano mitään ja kauniilta vain näytä tai toisealta juopotelet ja möykäät tai rikot lakia niin eduskuntaan pääset niin sanotusti meitä edustamaan. En tahdo enää Teitä ketään.
Uskallatko sinä ottaa vastuu, tehdä päätöksiä ja olla niiden takana loppuun asti. Uskallatko lähteä kun on aika kääntää sivua, uskallatko olla eri mieltä, nähdä mitä vain yksi silmäinen näkee sokeiden valtakunnassa. Uskallatko hyökätä epäröimättä kun sen aika on, uskallatko taipua kuin paju myrskyssä. Uskallatko olla eri mieltä ja viedä omaa oikeutettua linjaa loppuun asti. Uskallatko ottaa vastuun kaikesta tappionkin hetkellä. Uskallatko etsiä sen mitä olet hävittänyt. Minkä viettien sinä annat ohjata itseäsi, millaisten oppittujen tapojen annat itseäsi viedä, millaisten ulkoisten "totuuksien" annat itseäsi sokaista.
Ymmärrätkö että tämä hiilipussi täynnä vettä ei ole luomakunnan kruunu? Ja se aika tulee aivan kohta vaikken haluakkaan olla mikään lopunaja profeetta. "Vain muutos on varmaa" sanoi edes mennyt kunnioitettava tohtori Topi Heikkurinen. Muutoksesta syntyy uusi tulevaisuus, joskus parempi tasapainoisempi tulevaisuus. Niin ja ettekä te lampaat te vähemmät mielet uskalla tehdä muutosta, puhutte vaan biodiversiteettiä ja pelkäätte muutosta hartioita painavalla lastilla kaukaa kivikauden aikojen. Ei se juustohöylä mihinkään vie muuhun kuin kurjuuteen... Ilma täynnä melskettä on kaukaisita maista, tuulen henkäys oksissa minäkin vain olen.
Mikäli me emme pysty uusiutumaan jäämme menneisyyden juoksuhautoihin näivettymään, haihtumaan pois. Kuin kirsikan kukat Japanin, hetken kauniina kukoista ja hiljaa haihtuu pois. Aina tieto lisää tuskaa, mutta silti pitää uskaltaa ja vain kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata, mutta vähiin käy kaltaiset kohdattavat, jopa äärettömässä ajassakin.
Kun aurinko menee kohti helvettiä ja kuu kohoaa korkealle vain hävitäkseen ikuisuuteen, on aika jättää hyvästit, jokaisen meidän kuoltava on, kaikki tuo tähtiin, historiaan jo on kirjoitettu, eikä se ole sinun syy. Te-gatana, käsi on miekka, voitko sen tuntea tai nähdä?
Mielipuoli saatan olla, mutta en puolimieli. Mikä sinä olet tässä ajassa?
-g
perjantai 1. toukokuuta 2015
torstai 30. huhtikuuta 2015
Ääniä
Tässä täytyy peesata, aika harvahan ajatus omani on... "Olenko vain voimakkaimman ihmisen kaiku?"
Oletko ajatellut tämä ajatuksen perustaa... jos sitä et hahmota, voi sinua poloista. Jos sitä et hyväksy, voi sinua raukkaa. Jos et sitä yksinkertaisuutta näe voi sinua ihmisenkuvaa.
Kaikki me olemme vain heijastuksia jostakin, kuvia ajatuksista, unelmista, maailmasta, kirjoituksista ja silti niin valtaisan ainutlaatuisia, koska jokainen meistä muodostaa, kerää, hahmottaa oman mailmankuvansa juuri omaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudekseen. Tauluksi joka alussa on tyhjä, maalaukseksi joista jokaisen sivelttimen vedot, värit ovat ainutlaatuisia koko maailmankaikkeudessa... Miten muut ihmiset tai rakkaimpasi näkevät sinut, mitä he näkevät, mitä sinä näet, minkä kuvan unelmanko sen mitä haluaisit tai haluat nähdä...
Paitsi jos kaikkeus on ääretön on meitäkin, kuvia, lamelleita ääretön määrä, joka on äärettömyydessään ääretöntä ymmärtää. Mutta arvaa mitä, en enää välitä, olenhan vain kulkuri kantamuksineen joka mieltä purkaa ja ylös laittaa hyvän muruset, pettymykset, pelotkin ja kirjoittaa tosi juttuja vaikka ne ovatkin kaikille kovin tuttuja . Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu äärettömän määrällä ja äärettömillä mahdollisuuksilla ja joka ikuinen hetki... Minkä sinä niistä valitset. Mikä on sinulle muita enemmän, pystytkö valitsemaan varsinkaan jos et tiedä mitä on valittavana...
Missä kaikkialla sinun sandaalisi ovatkaan kulkeneet?
Joskus viime vuosituhannen puolella ostettiin nuo kalliit Caterpillarin sandaalit ja mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet... Tänään ne ovat repaleiset, kuluneet, langat repsottaen, arpia pinnassa ja viiltoja syvällä sisässä, mutta edelleen kasassa.
Ne sandaalit ovat nähneet auringon laskuja ja nousuja Vuohijärven saarimökin hiljaisuudessa, järven kivistä pohjaa, ne ovat tallanneet hiekkaa Miami beachillä, katuja suuressa Amerikassa, Disney Worldissa. Monia kertoja rannalla punaisen meren ja siellä ne ovat painineet onnensoturin kanssa tasapelinkin. Ne ovat kävelleet kuuman auringon alla luoteis-Afrikan saaristossa, kävelleet kaduilla Pariisin, Lontoon, Rooman ihmetelleet antiikkia ja raunioita, Eiffel-tornia, katselleet business-mailman katuja ja puistoja rauhaisia maailmassa suuressa.
Sandaalit ovat nähneet miten sopulit vipeltävät pitkin tuntureita ja kotkat liitävät vapaana yllä tuntureiden. Ne ovat kävelleet pitkin moni kylmiä puron pohjia Lapin liukkailla äärettömän veden ja ajan kuluttamilla kivillä, ne ovat kiivenneet tuntureitta korkeita hiljaisuudessa jossa kuiskaus on rikos. Jalkoja ne ovat lepuuttaneet tauoilla nukahtaen kainaloon tunturien. Niillä samoilla sandaaleilla on ollut näkymä asfalttiseen tiehen niin keskellä juhannustayötä vain tuuli hiuksissa ja tiehen tuhansia kilometrejä joka kasvoja sekä sydäntä polttaa. Niillä on askel ollut keveä kesäiseen kosteaan nurmikkoon pihoilla, kotona, ympärillä.
Nuo sandaalit ovat nähneet Gibralttarin valtaisen kiven ja ne ovat kaivaneet ojaa Espanjan kuumassa auringossa mahtavien vuorien, peltoisen ja kumpuisien näköalojen katveessa. Ne ovat kävelleet pieniä matkoja, hetken olleet vain jalassa turvana ja toiseella olleet mukana askelissa monissa.
Kaikkien näiden vuosien aikana nuo kestävät sandaalit, parkiintuneet ovat katselleet myös levon hetkenä taivasta sinistä, avaruutta ääretöntä. Ne ovat nähneet surua, iloa ääretöntä, matkaa, ne ovat kuin taulu täynnä tarinoin ja omin siveltimen vedoin maalattuja, niillä on paikkansa historiassa, todellisuudessa.
Missä sinun sandaali ovat kulkeneet, onko niitä vain yksi pari vai monia, vai ovatko ne vain kulutustavaraa. "Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua (Teleks)" vai muistatko jokaisen askeleen, opitko noista askelista, löydätkö niistä viisautta elämään... Hetkiä, todellisuudessa, kaikuja vai omaa tarinaa.
-g
Oletko ajatellut tämä ajatuksen perustaa... jos sitä et hahmota, voi sinua poloista. Jos sitä et hyväksy, voi sinua raukkaa. Jos et sitä yksinkertaisuutta näe voi sinua ihmisenkuvaa.
Kaikki me olemme vain heijastuksia jostakin, kuvia ajatuksista, unelmista, maailmasta, kirjoituksista ja silti niin valtaisan ainutlaatuisia, koska jokainen meistä muodostaa, kerää, hahmottaa oman mailmankuvansa juuri omaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudekseen. Tauluksi joka alussa on tyhjä, maalaukseksi joista jokaisen sivelttimen vedot, värit ovat ainutlaatuisia koko maailmankaikkeudessa... Miten muut ihmiset tai rakkaimpasi näkevät sinut, mitä he näkevät, mitä sinä näet, minkä kuvan unelmanko sen mitä haluaisit tai haluat nähdä...
Paitsi jos kaikkeus on ääretön on meitäkin, kuvia, lamelleita ääretön määrä, joka on äärettömyydessään ääretöntä ymmärtää. Mutta arvaa mitä, en enää välitä, olenhan vain kulkuri kantamuksineen joka mieltä purkaa ja ylös laittaa hyvän muruset, pettymykset, pelotkin ja kirjoittaa tosi juttuja vaikka ne ovatkin kaikille kovin tuttuja . Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu äärettömän määrällä ja äärettömillä mahdollisuuksilla ja joka ikuinen hetki... Minkä sinä niistä valitset. Mikä on sinulle muita enemmän, pystytkö valitsemaan varsinkaan jos et tiedä mitä on valittavana...
Missä kaikkialla sinun sandaalisi ovatkaan kulkeneet?
Joskus viime vuosituhannen puolella ostettiin nuo kalliit Caterpillarin sandaalit ja mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet... Tänään ne ovat repaleiset, kuluneet, langat repsottaen, arpia pinnassa ja viiltoja syvällä sisässä, mutta edelleen kasassa.
Ne sandaalit ovat nähneet auringon laskuja ja nousuja Vuohijärven saarimökin hiljaisuudessa, järven kivistä pohjaa, ne ovat tallanneet hiekkaa Miami beachillä, katuja suuressa Amerikassa, Disney Worldissa. Monia kertoja rannalla punaisen meren ja siellä ne ovat painineet onnensoturin kanssa tasapelinkin. Ne ovat kävelleet kuuman auringon alla luoteis-Afrikan saaristossa, kävelleet kaduilla Pariisin, Lontoon, Rooman ihmetelleet antiikkia ja raunioita, Eiffel-tornia, katselleet business-mailman katuja ja puistoja rauhaisia maailmassa suuressa.
Sandaalit ovat nähneet miten sopulit vipeltävät pitkin tuntureita ja kotkat liitävät vapaana yllä tuntureiden. Ne ovat kävelleet pitkin moni kylmiä puron pohjia Lapin liukkailla äärettömän veden ja ajan kuluttamilla kivillä, ne ovat kiivenneet tuntureitta korkeita hiljaisuudessa jossa kuiskaus on rikos. Jalkoja ne ovat lepuuttaneet tauoilla nukahtaen kainaloon tunturien. Niillä samoilla sandaaleilla on ollut näkymä asfalttiseen tiehen niin keskellä juhannustayötä vain tuuli hiuksissa ja tiehen tuhansia kilometrejä joka kasvoja sekä sydäntä polttaa. Niillä on askel ollut keveä kesäiseen kosteaan nurmikkoon pihoilla, kotona, ympärillä.
Nuo sandaalit ovat nähneet Gibralttarin valtaisen kiven ja ne ovat kaivaneet ojaa Espanjan kuumassa auringossa mahtavien vuorien, peltoisen ja kumpuisien näköalojen katveessa. Ne ovat kävelleet pieniä matkoja, hetken olleet vain jalassa turvana ja toiseella olleet mukana askelissa monissa.
Kaikkien näiden vuosien aikana nuo kestävät sandaalit, parkiintuneet ovat katselleet myös levon hetkenä taivasta sinistä, avaruutta ääretöntä. Ne ovat nähneet surua, iloa ääretöntä, matkaa, ne ovat kuin taulu täynnä tarinoin ja omin siveltimen vedoin maalattuja, niillä on paikkansa historiassa, todellisuudessa.
Missä sinun sandaali ovat kulkeneet, onko niitä vain yksi pari vai monia, vai ovatko ne vain kulutustavaraa. "Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua (Teleks)" vai muistatko jokaisen askeleen, opitko noista askelista, löydätkö niistä viisautta elämään... Hetkiä, todellisuudessa, kaikuja vai omaa tarinaa.
-g
lauantai 28. helmikuuta 2015
Äärimmäistä
"Älä mieti menneitä, älä mieti tulevaa kerro mulle miten historiaa luetaan" Paleface
Mitä tuo historia on, miten sinä luet sitä historiaa jota osa itse olet. Mieti mitä jää kun sinä lähdet täältä... Mitä sinä aioit jättää jälkeesi. Sen ei tässä ajassa tarvitse olla suurta, sen ei tarvitse olla mitään, koska juuri se voi olla jotakin käsittämättömän suurta ajassa, loputtomassa, no 10 potenssiin 200 vuotta ei ole enää kuin puuroa, mikään ei enää liiku.
"Täällä pohjantähden alla korkeimmalla kukkulla katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan. Ja alla pohjantähden minä tulen minä lähden ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen." Minkä vuoksi lampaat itkevät kyyneleen, kaikkien nähden, minkä vuoksi leijonat, kotkat itkevät kyyneleen, näkymättömissä...
Tunne, Välähdys, Tieto, kaikkia vastaan olevat todennäköisyydet... silti sydän haluaa mitä se haluaa, toisinaan Calvadosta, joskus ihmistä vierelle, kumppanuutta, valtaa, arvostusta, tai vapautta, mitä se tuo vapaus sitten onkaan. Oletko koskaan nähnyt sitä taivaanrantaa tunturien päältä jossa on vain hiljaisuutta, tyhjyyttä, rauhaa, kauneutta, yhteyttä jota ei voi sanoin kuvata. Niitä hetkiä jolloin olet yhtä, et enää yksi, et enää erillinen, et enää Minä. Silloin ei ole mitään, vain tyhjyyttä. Tyhjyydessä, niin kuin luonnossakaan on vain Hyvä. Sen takia ei tarvitse kauaksi mennä... Tiedätkö sinä mitä valta tai arvostus on? Tiedätkö mitä on vaikuttaminen? Se on jotakin niin kaunista kun sen tekee ilman salaisia ehtoja.
Oletko koskaan kuunnellut Konsta Jylhän vaiennutta viulua? Miksi ne jotka huutavat kovempaa saavat pelkureiden ja lampaiden äänet? Miksi ihmisillä, virkamiehillä ei ole omaa vakaamusta siitä mikä on oikein, miksi te seuraate vain kova äänisiä huutajia, mitä te pelkäätte... miksi te olette lampaita. Pelkurit pilaavat tämän maailman. Missä on kunnia, missä on maalaisjärki.
Asia mitä olen pyrkinyt tyttärelleni opettamaan, ehkäpä kaikkein tärkein, on yksinkertainen kaunis ajatus, ajatus joka ei näytä olevan enää läsnä tässä maailmassa, ei mediassa, ei mielipiteissä, ei politikassa, ei enää arjessa, koska se on uhka kaikkea tätä kohtaan, kaikkea meidän elämäntapaa kohtaan... Osa luulee että ymmärtää tai elää sitä, mutta heillä ei ole aavistustakaan.
Tänään kulkija tapasi vanhan kaverin, kaverin jonka kanssa on kävelty lengendaarisilla länsi Afrika saariston kaduilla, juotu pirtua laimennettuan Pina Coladalla, ihmetelty maailmaa, etsitty itseään, etsitty hävinneitä kavereita ruusupuskista, kuunneltu Eric Claptonin Cocainea baarissa ja juotu malja jos toinenkin, käytty vessassa jossa lattia on tahmea ovelle asti... Ja kaikenlasissa kuppiloissa olemme aikaa viettäneet ja miksi, mitä sieltä etsimme, hauskuutta, iloa, ihmisiä, elämää, miksi aina pitää olla vain mukavaa, elämyksiä, tunteita, sitäkö elämä on... niin lyökö kellot meille aikaa, kell on aikaa vahtia kellon aikaa. Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua. Mutta kaikki joka takana on, on tätä päivää, sitä päivää josta sinä ja millaisen maailmankuvan Sinä siitä oletkaa itsellesi luonut?
Jos mä oisin sä kyll mäkin olisin mun kaa... 12 partikkelia materiaa ja neljä erillaista voimaa... Mitä Sinä ajattelet itsestäsi, ymmärrätkö että tästä elämästä EI vielä voi selvitä hengissä, vielä. Elä parasta Sinun elämää, mutta kehitä sisäistä kuriasi, hyvyyttä, kauneutta, puolusta heikompia, ole valonkantaja, näytä esimerkkiä, seiso vuoren lailla typeryyttä ja ilkeyttä vastaan.
Mitä on se kunnia, mikä on se ajatus, mikä on se maailmankuva jonka takana Sinä voit seisoa horjumatta hetkeäkään. Kun sellaisen löydät, oikeuden, kauneuden, yksikertaisuuden, totuuden, lain, ei mikään voi sinua heiluttaa, ei kukaan voi sinua kiristää, ei mikään maa, ei oma, ei vieras, ei ihminen saa sinua tasapainosta, se on elämänviisautta, voimaa yli tuolle puolen kaukaisuuteen. Tähtipölyä.
Ja yö tuli kuoleman hiljaiseksi, sinisen hetken jälkeen, ihmiset peloissaan pakenivat omaan pikku maailmaansa, kuolemalta haisevaan tv-reality todellisuuteensa. Vain muutama jäi ajattelemaan, koska se on kaikista raskainta työtä.
Ajattele omilla aivoillasi.
-g
Mitä tuo historia on, miten sinä luet sitä historiaa jota osa itse olet. Mieti mitä jää kun sinä lähdet täältä... Mitä sinä aioit jättää jälkeesi. Sen ei tässä ajassa tarvitse olla suurta, sen ei tarvitse olla mitään, koska juuri se voi olla jotakin käsittämättömän suurta ajassa, loputtomassa, no 10 potenssiin 200 vuotta ei ole enää kuin puuroa, mikään ei enää liiku.
"Täällä pohjantähden alla korkeimmalla kukkulla katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan. Ja alla pohjantähden minä tulen minä lähden ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen." Minkä vuoksi lampaat itkevät kyyneleen, kaikkien nähden, minkä vuoksi leijonat, kotkat itkevät kyyneleen, näkymättömissä...
Tunne, Välähdys, Tieto, kaikkia vastaan olevat todennäköisyydet... silti sydän haluaa mitä se haluaa, toisinaan Calvadosta, joskus ihmistä vierelle, kumppanuutta, valtaa, arvostusta, tai vapautta, mitä se tuo vapaus sitten onkaan. Oletko koskaan nähnyt sitä taivaanrantaa tunturien päältä jossa on vain hiljaisuutta, tyhjyyttä, rauhaa, kauneutta, yhteyttä jota ei voi sanoin kuvata. Niitä hetkiä jolloin olet yhtä, et enää yksi, et enää erillinen, et enää Minä. Silloin ei ole mitään, vain tyhjyyttä. Tyhjyydessä, niin kuin luonnossakaan on vain Hyvä. Sen takia ei tarvitse kauaksi mennä... Tiedätkö sinä mitä valta tai arvostus on? Tiedätkö mitä on vaikuttaminen? Se on jotakin niin kaunista kun sen tekee ilman salaisia ehtoja.
Oletko koskaan kuunnellut Konsta Jylhän vaiennutta viulua? Miksi ne jotka huutavat kovempaa saavat pelkureiden ja lampaiden äänet? Miksi ihmisillä, virkamiehillä ei ole omaa vakaamusta siitä mikä on oikein, miksi te seuraate vain kova äänisiä huutajia, mitä te pelkäätte... miksi te olette lampaita. Pelkurit pilaavat tämän maailman. Missä on kunnia, missä on maalaisjärki.
Asia mitä olen pyrkinyt tyttärelleni opettamaan, ehkäpä kaikkein tärkein, on yksinkertainen kaunis ajatus, ajatus joka ei näytä olevan enää läsnä tässä maailmassa, ei mediassa, ei mielipiteissä, ei politikassa, ei enää arjessa, koska se on uhka kaikkea tätä kohtaan, kaikkea meidän elämäntapaa kohtaan... Osa luulee että ymmärtää tai elää sitä, mutta heillä ei ole aavistustakaan.
Tänään kulkija tapasi vanhan kaverin, kaverin jonka kanssa on kävelty lengendaarisilla länsi Afrika saariston kaduilla, juotu pirtua laimennettuan Pina Coladalla, ihmetelty maailmaa, etsitty itseään, etsitty hävinneitä kavereita ruusupuskista, kuunneltu Eric Claptonin Cocainea baarissa ja juotu malja jos toinenkin, käytty vessassa jossa lattia on tahmea ovelle asti... Ja kaikenlasissa kuppiloissa olemme aikaa viettäneet ja miksi, mitä sieltä etsimme, hauskuutta, iloa, ihmisiä, elämää, miksi aina pitää olla vain mukavaa, elämyksiä, tunteita, sitäkö elämä on... niin lyökö kellot meille aikaa, kell on aikaa vahtia kellon aikaa. Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua. Mutta kaikki joka takana on, on tätä päivää, sitä päivää josta sinä ja millaisen maailmankuvan Sinä siitä oletkaa itsellesi luonut?
Jos mä oisin sä kyll mäkin olisin mun kaa... 12 partikkelia materiaa ja neljä erillaista voimaa... Mitä Sinä ajattelet itsestäsi, ymmärrätkö että tästä elämästä EI vielä voi selvitä hengissä, vielä. Elä parasta Sinun elämää, mutta kehitä sisäistä kuriasi, hyvyyttä, kauneutta, puolusta heikompia, ole valonkantaja, näytä esimerkkiä, seiso vuoren lailla typeryyttä ja ilkeyttä vastaan.
Mitä on se kunnia, mikä on se ajatus, mikä on se maailmankuva jonka takana Sinä voit seisoa horjumatta hetkeäkään. Kun sellaisen löydät, oikeuden, kauneuden, yksikertaisuuden, totuuden, lain, ei mikään voi sinua heiluttaa, ei kukaan voi sinua kiristää, ei mikään maa, ei oma, ei vieras, ei ihminen saa sinua tasapainosta, se on elämänviisautta, voimaa yli tuolle puolen kaukaisuuteen. Tähtipölyä.
Ja yö tuli kuoleman hiljaiseksi, sinisen hetken jälkeen, ihmiset peloissaan pakenivat omaan pikku maailmaansa, kuolemalta haisevaan tv-reality todellisuuteensa. Vain muutama jäi ajattelemaan, koska se on kaikista raskainta työtä.
Ajattele omilla aivoillasi.
-g
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)