Onnistumisia

Entä jos kaikki se mitä etsit on edessä sinun... Etsitkö jotakin, ehkä sen löysitkin, ehkä kadotitkin.

Millaisia asuja sinä pidät juhlissa? Mitä katsot, mihin huomion kiinnität. Elämähän on vain nyt ja tässä.

Olipa kerran... säkenöivän kaunis nainen ja komea hyvätapainen mieshenkilö jotka riensivät päivien kiireisten jälkeen juhliin kutsuttuna, nostettuna arvoon ansaittuun ja ansaitsemattomaan. Voisimme miettiä yötä pysyvää, ketoja kauniita, puiden lehtien huminaan, lintujen lentoa lämpimään, loppua maailman. Mutta muutuuko mikään ja kaikki muuttuu... Kävelevät kauniit ja rohkeat mattoa punaista kohti kunnian kukkuloita juhliin kansakunnan päällä korut komeat, silkit kauneimmat. Mihin ilmapäät silloin keskittyy, leipää ja sirkushuveja.

Unohtuu arki harmaa hetken vaan, pakatut laukut oven pielessä. Kävelee kuninkaat ilman vaatteita kansan kadulla hurratessa hurmostaan. Näinkö me päivämme lyhyet, arvokkaat elämme, harhassa. Katsoen, arvostellen vaatteita kuninkaiden. Näinkö me kunnioitamme uhrauksia menneiden. Näinkö me ylistämme lahjaa ainutlaatuista jonka saaneet olemme.

Lennä siipien vapaiden lailla lintusten. Lennä eri suuntaan kuin muut, muuta muidenkin reittiä, onnistu, näe hetki suurempi, huuda läpi kaikkeuden vapautta ja he kuulevat. Katso läpi verhon harmaa, synkän, pimeän.... mustakin on vain harmaan sävyjä. Kuinka paljon sinun pitää uida vasten virtaa keksinkertaisuuden, tulvaveden likaisen. Jokaisella meillä määrämme on, laskematon, etkä sitä hetkeä omistaa saa. Kaikkeudessa ei ole paikkaa jossa valo ei olisi käynyt, edes hetken, takerru sen totuuteen, purista kättä valonkantajan, opeta muitakin kävelemään. Katso, kuuntele, ajattele niin näet...

"Minän eheyden antama voima on viisaus, elämän viisaus. Silloinkin kun ei pysty minän eheyteen on tavoitteena olla vähemmän rikkinäinen."

-g

Uskallusta

Viistäköön kotkan tavoin siipesi maata, koskaan pintaa maan raakaa koskematta. Lailla linnun vahvan lennän yllä maan kuivan keltaisen. Miksi maa kellertävä on, ei vihreä ja vehreä, tai kirkas ja sininen, läpikuultava. Lentää elefantit yllä savannien Afrikan kohti sinisen yön unelmiin. Lähtee delfiinit tarinoita kertomaan meriin uusiin, "Thanks for the fish". Lennän iskuin siipien vankoin, mielen hataran, pelokkaan ylös maan likaisen. Uskallan korkeammalle, Excelsior, katsomaan kaarta maan, värejä viimeisiä kuolemaan... Aika mennä on kohti pimeää vapauttavaa, kuitenkin niin vierasta, pelottavaa. Pelottavia tuulia avaruuden loputtoman. On rajoja, rajoja, rajoja. Vapaus on valhetta vaan! Vapaat lentävät ilman rajoja sitovaa, ei ole niskasta pitävää, ei pantaa köyttävää, ei majoja maahan sitovaa. Kalterit kultaiset vankiloita on vaan, harhaa.  

Vetää veri mukanaan matkalla vaan, tai maan, kaikkeuden laineille loputtomaan. Miksi rakkaus on painetta viiltävää, ikävää, pitävää, muuria vasten tunnetta sielua raastavaa, hetkeä ennen teloituskomppanian kiväärien pauketta kauhistuttavaa. Hetkeä merkillisen kuin ikuisuus, kuin yksi huokaus vain, lähtee piipusta aseen luoti kiitävä kuoleman kuin hidastetussa elokuvassa mustavalkoisessa. Kuuluu vain itkua lasten, on nauru hävinnyt päältä maan. Hetki viimeinen uskaltaa on.

On viiltävän helppoa rakentaa suuria majoja, mutta vaikeaa laivoja äärelle rakkauden. Uskallettava, mentävä on. Toiset uskaltavat lähteä tutkimaan erämaata loputonta, mahdollisuus se heille on, kenties viimeinen. Uuden lokikirjan sivu avattava on. Vain rohkeat selviävät, varmaa pelaavat jäävät menneisyyden juoksuhautoihin menehtymään kärsimykseen hitaaseen, merkityksettömään, itsesäällissään.

Liidän pitkin kaikkeuksien tyhjiä erämaita, loputtomasti, ajatukseni ja muistoni seuranani. Perintö vietävänä eteenpäin ikuiseen muistiin. Alku ja loppu, ympyrä. Kaikki on yhtä ja samaa.

-g

Huutoja

Olisinpa viisaampi ja sydämeltäni nöyrempi. Ajattelisinpa aina selkeästi ja kävelisinpä suorasti. Tekisinpä valintoja oikeita ja kantaisinpa lippuani. Rakentaisinpa elämääni ja eteenpäin menisin. Olisinpa luonteeltani säyseämpi ja muille lempeämpi... Koskaan et ole yksin, jos et tiedä mitä sanoa, mitä ajatella, ei se haittaa. Ei minua, ei sinuakaan. Parempi olla joskus hiljaa kuin avata suu ja poistaa kaikki epäilykset. Hiljaisuus on kauneutta, rauhaa, harmoniaa, kohteliaisuutta, niin aliarvostettua hyvettä. "Harmoniaa, rakkautta ei noin vain maasta polkaista" Kolmas nainen

Oletko liian ankara itsellesi, toisille? Miksi... puuttuuko sinulta terve itsekritiikki, niin nimenomaan terve... Oletko kokenut työssäsi, elämässäsi pettymyksiä, vastoinkäymisiä, lyövätko siivet perhosen epätahtiin, järkkyykö maailmasi... huudatko kipua kaikki yöt, pimeyteen ääntä valittavaa murheen murtamaa itsesäälin petoksen. Suolaista makua huulien katkerien. Iskeekö tuolla jossakin perhosen yksi erillainen väärä siivenisku kaaokseen koko planeetan, universumin, sinun siiveniskusi. Mikä sinun oman henkilökohtaisen pettymyksesi, vastoinkäymisesi vaikutus on kaikkeuteen. Mitä sinä näet galaksin laidalta.

Kaunis mieli huuta oikeutta alla pilvisen taivaan. Onko sitä, mikä on oikein mikä väärin, perspektriivi kysymyskö. Mitä peliä sinä pelaat. En pelaa enää samoja pelejä kuin muut pelaavat... Älä polta siltoja, älä maata takanasi. Pelaa pelejä mutta älä pilkkaa kituvaa, älä sorra hiljaisia, älä ole hukassa kuin kapteenit karttoineen. Purjehdi kohti omaa auringon nousua aalloilla kaikkeuden taakse kauas kaasupilvien ja tähtien taa. Mutta muista lopussa ainoa mitä on jäljellä on tekosi ja tekojesi laupeus.

Tämä on minun pelini, minun Lassipalloani. Tee elämästäsi oma pelisi, omilla säännöilläsi. Mitä muutakaan tämä on kuin peliä evolution, niin vanhaa, jatkuvaa, ikuista...

Mikä sinun salainen voimasi on? Mene edellä, näytä tietä kyllä se jää kantaa. Usko, luota itseesi ja kuule kaikeuden laulu, kuule oma laulusi... asenteesi, suurin aseesi, mielentila. 

Autolla ajaminen on mielentila, musiikki on mielentila, pelaaminen on mielentila, menestyminen on mielentila, hyvyys on mielentila, kaikki on karkkipussissa kvanttifysiikkaa.

-g

Itkuja

Olemme matkalla, joskus pelkääjän paikalla alle junan, toisinaan tarinan kertojia ja ohjaajia kohti auringonlaskuja. Tarinoita, jorinoita matkalla tuttuun ja tuntemattomaan, matkalla yllätyksiin.

Pimeää syksyistä tietä kulkiessa heittää katulamppujen kelmeä kajo ankeaa valoaan taajaman harmaiden kivikortteleiden seiniin ja puihin varjostaviin. Tuo valo auton lohduttoman likaisista ajovaloista uppoaa musertavalla voimallaan asfaltin märkään pintaan lähes himmeten silmän näkymättömiin. Edessä auto hidastaa kulkuaan, väläyttää jarruvalojaan, pysähtyy, etsiikö tietään vai hiipuuko kehräys moottorin omia aikojaan...

Tiedustelee Matkaaja hädän laatua. Alkaa taistelu sieluista, hyvyydestä, pahuudesta, täyttää kohtaloita maan. On mieli täynnä pahaa oloa. Kieli myrkkyä sylkee kuin musta käärme kuuman maan. Liekö liian lähellä toista ajanut ja pinna palanut. Aikuinen mies raivoaa vai raivoaako, purkaako pahaa oloaan vai väärään menneitä valintojaan. Tyhmäksi ja pojaksi sanominen ei ainankaan raivoa laantumaan saa, pikemminkin siitä yltyy pahuus syvyyksistä sielun maailmaa valloittamaan. Hetken kuin ikuisuus, pysähtyy aika ja Matkaaja katsoo kaikkea ulkopuolelta. Tuon ikuisuuden nanosekunnin aikana Matkaaja tunteen alkukantaisen, mielihyvää tuottavan murskaavan voiman jolla tarinoita päätetään ja uusia erillaisia aloitetaan. Ikuisuuden hetki mennyt ohi on ja valinta tehty unohtumaton. Jatkaa Matkaaja kulkuaan taipuen kuin paju myrskytuulen alla.

Vähempi mieli jatkaa hidasteluaan, ajaa eteen, purkaa oloaan raivoten ratilleen, mailmalleen, elämän antajille, valon kantajille. Vähemmän mielen pieni maailma, vihainen maailma. Olla jotakin ymmärtämättä ettei ole mitään, tietämättä ettei tiedä. Pysähtyy pihalle toisen, mieltään pahaa osoittamaan, myrkkyään sylkemään. Matkaaja toivoo vähemmälle mielelle hyvää elämää, menestystä ja onnea valinnoilleen, menestystä ihmisten parissa, tsemppiä elämään. Toivoo sydämestään, mitään muutakaan ei enää tehdä voi. Ei yhden hullun ajatuksia ja hulluutta voi tuhatkaan viisasta miestä toiseksi muuttaa.

Matkaaja jatkaa polullaan, pettyneenä hiekkouteensa, kehittymättömyyteensä. Pettyneenä ihmisiin ja heidän valintoihinsa. Voiko valita jos ei tiedä mistä valitsee... Matkaaja toteaa että muutama kirjaa vielä luettava on, elämää todeksi elettävä, ajatuksia ajateltava, matkalla.

Vain pakatut laukut odottavat oven vieressä, ihmiset niin vieraita ovat elämässä.

-g

Syvyyksiä

"Sotilas tuntematon kulkee, ei muista mutta tuntee, aamulla tulimeren kuumilla aalloilla keinuneen. Juurelle puun hän istuu, kuvaa tyttönsä katselemaan. Silmiä se kirvelee kun nähnyt on liikaa, mutta enemmän se koskee kun kotiin kirjoittaa. Niin kaunis on hiljaisuus ja kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa silmänisku on ikuisuus." Kaija Koo

Minkä puun varrelle sinä kuljet, mitä sieltä katselet, mitä tunnet, vai tunnetko... Millaisilla aalloilla ratsastat, miten syvällä sukellat, mitä näetkään? Danten painajaismaisen helvetin, tulimeriä, ahdistavia mielipuolia... vai sumuisten vuorten vuolaita putouksia ja kesäisten niittyjen kauniita mieliä kuin perhosten tanssi. Vai meneekö päivä vain kulkiessa arjesta toiseen näkemättä savuverhoa enempää... Minne menet, etkä palaamaan suostukkaan vai jatkatko vaan arjen harmaan, tuo salainen valheen verho silmiesi edessä. Tuon verhon jonka taakse näkemään et pysty, tuntemaankaan.

"Hälle kerrottiin että kotiin kohta kuljetaan kukaties, mutta muistoissaan hän jos tänne jää niin hän on hävinnyt mies. Hän tietää miltä se tuntuu kun hiljaisuuteen jää ja savuverhon sameaan huntuun kaikki entinen häviää. Mutta niin kauan kuin hän kulkee elämä jättää jälkiään." Kaija Koo

Menetkö kotia kohti, näetkö miten kauniita ovat lehtien alapinnat vai onko yö pysyvää. Elämä satuttaa, kasvattaa, koettaa, antaa valtavia nautintoja, elämyksiä. Mitä sinä tunnet vai tunnetko? Uskallatko... Mitä pidemmälle käyvät päivät, niin toivon että muistat, mutta menneeseen et jää, että ajattelet muttet omaan mielesi syövereihin eksy. Valinta on sinun miten asioihin suhtaudut, millaisen vallan annat toisille ihmisille, arjelle, valheelle, maailmallesi, koettelemuksille, elämyksille, tunteille. Sinun valintasi... Aina voit valita uudelleen.

”Pitää katsoa kylmästi totuutta silmiin, kuitenkaan menettämättä hetkeksikään uskoa positiiviseen lopputulokseen." James Stockdale

-g

Kaikkeus

"Kukaan ei koskaan voi sun paikkaa ottaa. Kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa" Vesterinen

Kuka on sinun elämäsi tärkein ihminen?

Sanat ovat vain pieni osa sitä mitä voimme ilmaista, ilmaista maailmassa runouden, taiteen, laulujen, kuvien, taulujen, sanojen. Miten sinä ilmaiset itsesi, mihin sen ilmaiset. Tutki "sieluasi" mitä siellä näet? Siellä syvällä sisimmässä, niin kaukana kirjainten maailmasta, niin syvällä sisimmässä mihin kukaan muu ei voi nähdä. Siellä syvällä salatussa maailmassa  on jotakin mitä me emme aina pysty tuomaan muiden ymmärrettäväksi. Ei sanat riitä, ei laulutkaan kanna, ei kirjaimet löydä ystävää vierelleen, "Syvällä sielussa sävelet soi, sinfoniat". Sinä näet, Sinä tunnet ne, ne sävelet tutut, jotka aina heleästi hiljaa siellä soivat...

Siksi me olemme täällä tunteaksemme, ilmaistaksemme, heittääkseme itsemme peliin. Peliin lähes loputtomaan taisteluun ymmärtämättömyyttä vastaan. "Sielun sivistystä ei rahalla saa, ainoastaan vain ajatelemalla". Vie minut maailmaan taivaanrannan taa, maalaa maisemaa meren rauhallisuuden, meren takana äärettömyyden, turvasataman rauhaan sielujen hauraiden, seesteisyyden maailmaan. Maalaa omaa taivaanrannan maisemasi.

Voit ajatella moniakin ihmisiä, lapsia, kumppania, lähimmäisiä, mentorieitasi... mutta tärkein ihminen elämälllesi olet Sinä itse! Sinä elät elämäsi, ei kukaan muu. Sinä olet se joka joutuu vastaamaan valinoista. Sinä olet Sinä. Jos Sinä voit huonosti, onko muillakaan mahdollista voida hyvin... Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Vaali sitä, kehitä itseäsi, nouse suuruuteen, nouse tekemään omasta maailmastasi kaunis. Auta muita vahvalla käden puristuksellasi keskeltä pimeyden, nousemaan valoon idän auringon ensi säteiden.

Olethan vierelläni vielä huomenna kantamassa minua maailmaan parempaan.

-g

Yksinäisiä

Mies vanha kävelee varjossa metsän tummien mäntyjen, rannalla järven kirkaan, syksyn kuulaan ensimmäisen pakkasen pureman. Raakkuu varikset, lentää joutsenet. Poimii oksan toisenkin. Hidastuu vauhti puuskuttaen. Katsoo selälle järven, mitä siellä näkee? Vie oksan toisenkin kärryyn odottavaan. Kirkas taivas katsoo muurahaisia maan. Mitä vanhus miettii? Mitä enää odottaa? Lämmintä tuolia odottavaa ääressä laatikon, juomaa haaleaa, rutiineja päivän, kuukauden, vuodesta toiseen... Mennyttäkö elämää, mistä paitsi jää. Kenties nuorien vielä jaksavien askelten tahtia, vaiko puuskutusta poikain, puuhaa loppumatonta, minne johtaa tää... Pimeän tultua turtana mietii olenko tässä vielä huomenna, niin pitkä on ikuisuus, niin yö on pysyvää.

Kaikella on aikansa, mutta riittääkö mikään? Mikä riittää? Onko parempi olla yksinäinen kahdestaan. Elää elämää elämättä, tietämättä miksi ja mistä elää, mihin elää... Riittääkö aika, riittääkö aika ymmärtää, riittääkö aika ajatella jotta voi ymmärtää. Riittääkö sisu, riittääkö sisu myöntää erehtyneensä, riittääkö sisu avata mieli, katsoa uusin silmin, avata mieli näkemään kaikkeuden suuruus ja salaisuudet niiden takana. Riittääkö asenne, riittäkö asenne taistella mielipiteitä perusteettomia vastaan, ystäviä, tuttuja, rapujen kokoontumisia... Riittääkö nöyryys josta suuruus nousee. Riittääkö muille, riittääkö itselle...

Pimeän tultua puristan sun kättäs ja ikuisuus on yhtä.

-g

Sydämmiä

Kaipaatko jonnekin... Tuntureille varpujen ja sammalten joukkoon kävelemään rauhassa pitkin kohti suurta tuntematonta. Askel askeleelta luonnon upealla pöydällä täynnä värejä sateenkaaren, kuvien heijastusta kirkkaiden purojen pinnoista, auringon välkkeen kaukaisista järvistä. Tuo ylisuuri rinkka pienen ihmisen selässä täynnä elämän mausteita. Katsot askel kerrallaan kohti seuraavaa tunturia. Tuolla korkealla puuttomalla pallaksella näet kymmenien kilometrien päähän, aavaa taivasta, tyhjyyttä joka sitoo, aukeaa avaruutta jossa mieli lepää, hento tuuli kuin kuiskaus hiuksilla. Huomaat liikkeen pienen aivan näkökyvyn rajamailla ja näet muutaman vaalea poro laiduntavan rauhassa seuraavan tunturin rinteillä. Kotka tuo ihmeellinen näky, liitää korkealla majesteettisessa rauhassaan katsellen maailmaa omasta perspektiivistään, ihmetellen vaeltavia sopulilaumoja. Pysähdyt pienen puron varrelle, keität kahvit, haukaat palan purtavaa ja jälleen kuulet tuon hennon tuulen hiljaisen kuiskauksen lehdissä ja muistat... Lepäät hetken poissa maailman kiireistä. Poissa on pedot, vainoavat demonit, ajatukset, poissa on kiire vain hetki jäljellä, aika jota ei ole aikaa vahtia. Tunnet kipua, et sitä enää pelkää, siedät vain sen. Tunnet hiljaisuuden, kuiskauksen sfäärien kaukaa ajan takaa.


Kotka jatkaa liitoaan korkealla tuntureiden yläpuolella välittämättä laumoista sopuleiden, poroista laiduntavista, kulkureista. Tunnet syvällä sisällä, silmin Kotkan ja näet miten sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas. Toivo että kuningas on kunniallinen ja usko että kuninkaalla on hyvä sydän. Viimeisten hetkien kohdalla usko on poissa, toivo menettää merkityksensä, mutta sydän yltää ajan toisellekin puolelle. 


-g

Untuvia

"Niin kaikki ohikiitävää, ikävä ja riemu jotka hetken värähtää. Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää." Juha Tapio


Miten se elämä voikaan kulua kaikenlaiseen roskaan. Niin tai kuka sen todellisuuden sanoo mikä on roskaa ja mihin sen elämän pitäisikään kulua.  Miltä se tuntuu... Miltä se tuntuu kulkea pitkää rantaa hiekkaa varpaissa ja tuuli hiuksilla. Auringon lämpö iholla ja polte onnen sydämmessä. Miltä tuntuu pysähtyä hetkeen ja nähdä valon loistavan kasvoilla.


Eikö elämää pitäisi elää niin että jokainen hetki on kuin ensimmäinen, ainutlaatuinen, ohikiitävä. Muistatko ensimmäisen kerran kun maistoit suklaata. Ensimmäisen kerran kun näit auringonlaskun rakastamasi ihminen kainalossa. Kuun selän takana ja auringon edessä painumassa kohti länttä Kuikan huudon saattelemana. Tunnetko sen ensimmäisen kerran kun liikuttuu valuttaen kyyneleitä syvältä sisimmästä pitkin poskipäitään surun iskiessä läpi suojauksen. Ensimmäinen kerta kun tuntee kosketuksen suuremman. Musiikin kulkevan pitkin selkäpiitä. Ensimmäinen kerta oopperan suurten kivisten seinien varjossa näkee kauneutta taitteen, kovan työn, lahjakuutta ihmisen, hengen budon. Kun tuntee onnistuneen suorituksen, täydellisen heilautuksen miekan sisällään. Tai näkee perhosten siipien lentävän ilman murheita tulevaisuuden. Hetken yhdessä istuen ja avaruuden katsoessa meitä. Soittaen sfäärien musiikkia, sinfoniaa, Saturnuksen jäisissä renkaissa, kvarkkien tanssiessa ympärillämme, sisällämme. On hetki hiljaisuuden, tyhjyyden, tunne numeenisuuden. Jokainen hetki, arvokas hetki, arvokas lahja. Jokainen hetki kirjoitettuna tähtiin, aina ja iankaikkisesti. Muistoissa sielun, muistoissa elämästä josta sinut on rakennettu. Miten vähän sanat voivatkaan kuvata niitä hetkiä mitä näet ja koet, niitä tunteita joita tunnet syvällä sisimmässäsi, siellä jossakin.


Ensimmäinen kerta, hetki, ensimmäinen runo niin kuin aivastus tai orgasmi. Se joko tulee tai sitten ei. Onko se hetki ainutlaatuinen. Eikö jokainen hetkemme, lahja maailmankaikkeuden juurikin ole sitä meille. Miten sinä suhtaudut noihin hetkiin? Mikä on sinun jälkeesi lahjasi kaikkeudelle, tulevaisuudelle. Millä sinä kunnioitat saamaasi lahjaa? Nämä hetket ovat ikuisia ja kuitenkin vain niin kovin lyhyitä hetkiä ajassa.


Millaisia jälkiä sinä jätät jälkeesi, millaisia riemulla värähtäviä säikeitä. Millaista maailmaa, millaisia untuvia tyynyssäsi, millaiselle pedillä tulevaisuuden petaat. Mihin sinä matkaat, millaisia ovat sinun hetkesi, todellisuutesi?


 "Maailma on yksi ainoa todellisuus, mutta maailma jossa ei ole tilaa monille henkilökohtaisille todellisuuksille on köyhä pikku maailma." Esko Valtaoja


-g

Usko

Nouset kehään ja katsot vastustajaasi. Olet noiden armottomien kehänarujen vankina ja tuo ruma, vahva, valtava jättiläinen edessäsi irvistää pilkaten olemassaoloasi. Kello kumahtaa ja iskuja satelee oikealta, vasemmalta, suoraa edestä ja takaakin. Silmä ei edes ehdi nähdä, hand is quicklier than the eye. Ajaudut nurkkaan ja vastustajasi on armoton, murjoen, hyökäten, lyöden kaikilla keinoilla. Tuo olento ivaa mitättömyyttäsi pelkästään olemalla, ylivoimallaan. Iskuja satelee jokaisesta suunnasta ja olet väsynyt, turtana. Turtana taisteluun, turtana kipuun, turtana kilpailuun, turtana typeryyteen, turtana elämään...


Ja kuitenkin nostat leukasi ylös, ehkäpä vain refleksinä, ehkäpä vahingossa, ehkäpä tarkoituksesta. Jotakin syttyy syvällä, syvällä sisimmässä. Niin syvällä takana piilotettujen ovien, takana lukkojen, takana luoksepääsemättömien erämaiden, ettei kukaan voi sitä nähdä. Pieni kipinä, pieni toivo keskellä taistelun harmaan verhon. Astut askelen ja pidät leukasi ylhäällä. Vastustajasi hätkähtää, menettää hetkeksi kontrollin. Aika pysähtyy. Katsot silmiin, syvälle silmiin, kauas  taakse läpi ajan ja avaruuden. Näet epäuskon, hämmästyksen, heikkouden edessä pienen kipinän, pienen valon. Vastustajasi hämmentyy, menettää ajoituksen, elementeistä tärkeimmän ja perääntyy epäuskossaan. Tuo pieni valo sisälläsi kasvaa, onnistut, torjut, etenet. Valosi voimistuu ja kasvaa taistelun tiimellyksessä kuohuvaksi koskeksi. Luonnon vahvaksi elemetiksi joka murtaa ja murtautuu läpi vahvimmankin padon. Se kasvaa ja alat uskoa.


Katsot silmiin, syvälle sielun pohjaan. Ainoa vastaväite joka sinun on voitettava, on omasi.


"Sinä et koskaan tule hyväksi, jos vain päätät olla olematta huono.
Sinä et koskaan ole erinomainen, jos vain päätät olla olematta keskinkertainen.
Sinä et koskaan voita, jos vain päätät olla häviämättä" Jerry Meadows


Come on!


-g

Suunnitelmia

Nuorena voimaa uhkuvana kävelin perhoset mahanpohjassa muodostelmalentoa lentäen kohti mahtavia tammisia ovia suurien pilviä kurkottavien mäntyjen varjossa. Osaamatta aavistaa, osaamatta katsoa mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Osaamatta ajatella missä olenkaan vuoden, neljän tai kymmenen päästä. Mutta on hetkiä jolloin suurien puiden katveessa tuntee kosketuksen jonkin suuremman, ikuisen kuin äänen historian. Tuo aurinkoinen alkusyksyinen päivä, uusi päivä niinkuin niin monelle muullekin uudessa tulevaisuudessa, uudessa suunnitelmassa.

Kaksikymmentäyksi vuotta ja kuljen uudestaan tuota samaa tietä, noiden vieläkin suurempien lähes eeppisten mäntypuiden varjossa ja mietin tuota suurta suunnitelmaa. Niin suurta että hämäränverhoon se kätkeytyy ja vain pilkahduksen siitä hetkittäin nähdä saattaa. Niin monta henkäystä, niin monta ja missä olenkaan...

"Pieni sydän taivaltaa, väsyneenä maailmaan, maisema niin lohduton, vielä kotiin matkaa on. Kuka voisi rauhoittaa, levotonta matkaajaa. Hämärään jo kietoutuu, joenrannan vanha puu. Yön on tyyni suojainen, uni syvä takaa sen. Nukkuu lintu oksallaan, se unta näkee lennostaan. Tie ei kerro tulevaa, silti tahdon uskaltaa taivanrannan tarinan kuulla loppuun haluan." Sakari Kuosmanen

Millaisen tarinan sinä haluat luoda, millaisen tarinan haluat kertoa? Kerrotko itse oman tarinasi vai elätkö muiden suunnitelmien mukaisesti. Luotko oman suunnitelman, jalostatko sen tarinaksi jota kuninkaatkin kuuntelevat ja jolle jumalatkin nauravat. Elätkö oman elämäsi vai jonkun toisen. Oletko tuomittu vain kulkemaan kuin lastu virran mukana vai kannatko myös muita tyrskyjen yli. Onko suurempaa ystävyyttä, rakkautta, empatiaa, välittämistä kuin näyttää valoa pimeyden keskellä, kulkea ensimmäisenä kohti pimeää tuntematonta tietä ja auttaa joukkoa turvalliseen, tyyneen satamaan?

Ensin on autettava itseään, ensin on kasvettava. Se on meidän vastuumme ystäville, kumppaneille, yhteisölle ja ennenkaikkea lapsille. Lapset ovat tulevaisuus, lasten silmissä on valo ja nauru. Niitä mekin tarvitsemme sielumme pohjalle. Ja jonakin päivänä olet itse valmis kantamaan valoa, näyttämään esimerkkiä ja seuraavana valoa kykenee kantamaakin jo joku muu.   

-g

Ikkunoita

Kävelen hiljaisessa aamuyössä vain rauhaisa humina taustalla. Aamutähden kuulaus näkyy himmeänä verhona taivaan ja maan rajalla. Nukkuu linnut oksallaan, unta rauhaisaa alla korkeiden kattojen. Betoniviidakossa kulkee bussi viimeinen. Auto satunnainen heittäen valokiilaansa rajalle hämärän ja häviää kauas taakse siltojen. Laivan valot, keulan kuohut kaukana merellä matkalla määrättömällä. Hetken euforisen hengitän tahdissa kaikkeuden vapaana huolista eilisen, vapaana murheista huomisen ja kuuntelen laulua hiljaisten...

"Yhtenä iltana kuunnella tuulia vaan, yhtenä iltana ääniä lapsuudestaan. Kuunnella tähtien sinfoniaa taivaalla, delfinialtaissa laulua ilman ja maan. Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois, yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois." Hector

Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö itseäsi, pelkäätkö epäonnistumistä, pelkäätkö sitä ettet ole hyväksytty tai tarpeeksi hyvä? Pelkäätkö sitä mitä muut sanovat, pelkäätkö olla se mitä haluaisit olla, pelkäätkö maailmaa?

Äänissä lapsuuden loistaa syksyn tähtitaivas mäntypuiden varjoista. Illan jo kääntyessä hämärän syleilyyn, pojat keinuissaan miettivät pelkojaan. Pimeää, yksinäisyys, hirviöitä kulman takaa, mitä jos ei pärjää, onko tarpeaksi komea, ydinpommeja, loukkaantumista, mörköjä sängyn alla, kaapissa...

Mistä pelko on tehty? Sanoista, kasvatuksestako, yhteiskunnan normeista, evoluutiosta, vaistosta, tietämättömyydestä, vallasta. Pelkoihin meidät kasvatetaan, pelkoon me opimme, pelkoa meissä on, kunnes...

Iltaisin äänissä lapsuuden, rajalla hetken. Kaukaisia tähtiä keinussa, varjossa mäntypuiden, kauas kauas katsellessa. Kurottaa lapsi syvälle sisimpään ja näkee; Ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse!

Ja hetki on yhtä.

-g

Unia

Herään aamulla ja avaan sumuiset silmäni. Katson vaaleaa kartanomaista kattoa ja hetken, pienen kuin huokaus, hetken kuin ikuisuus, mietin missä olet... Herään unen maailmastani tähän todellisuuteen, tähän uuteen aamuun. 

Millainen on sinun todellisuutesi, sinun "reality"?

Oletko koskaan ajatellut millainen kuva maailmasta, millainen "reality", todellisuus on tiedemiehellä tai tehdastyöläisellä. Onko siinä eroa? Millainen se on varakailla ihmisillä tai köyhillä. Oliko ajatusmaailma ja ymmärrys ympäristöstä tai maailman menosta erillainen 23 jKr. eläneellä paimenella tai korkeasti oppineella fariseuksella. Onko sillä eroa vuonna 2012 elävään maanviljelijään tai taivaanrannan maalariin verrattuna. Millainen on sinun kuvasi yhteiskunnasta, maailmastasi, menneisyydestä tai tulevaisuudesta? Millainen on sinun perspektiivisi josta maailmaasi katselet?

Onko se perspektiivi josta luot historian elämällesi 10 000 vuotta, neljä miljardia vuotta, 13,7 miljardia vuotta historiaa vai kenties senkin taakse? Onko sinun kuvasi jolla vakain jaloin seisot se ihana pieni kylä, planeetta maa, aurinkokunta, linnunrata, galaksijoukko, maailmankaikkeus, multiuniversumi vai kenties senkin taakse? Pieneen perspektiiviin, pieneen kuvaan, pieneen todellisuuteen ei mahdu edes herneen kokoinen ajatus. 

Ota termospulloon lämmintä kaakaota, vaateita päälle kuin michelinukolle ja katso kuulaana syksyiltana auringon viimeisten varjojen jälkeen läpi kaukoputken... näe Milkiway, näe tähdet, sumut, biljoonat galaksit, näe menneisyyteen aikojen taakse, mutta ajattele tulevaisuutta. Istu lempituoliisi illan jo rauhoittuessa lasi rubiininpunaista viiniä kädessä ja lue tarinoita joita jo menneet ja edelleen täällä olevatkin ovat kirjoittaneet... löydä historia, löydä tulevaisuus, löydä ihmiset, löydä kuvat verkkokalvollesi, löydä ajatukset jotka suuret sielut ovat paperille sydänverestään kirjanneet. Ajattele ja pohdi. Mieti näkemääsi ja kuulemmasi, lukemaasi ja kokemaasi. Muodosta oma kuvasi maailmastasi, omasta todellisuudestasi, omasta "realitystäsi". Ajattele omilla aivoillasi.

Menen sänkyyn ja hyppään galaksin laidalle katselemaan murheitani. Päivän murheet näyttävät kovin mitättömiltä. Unessa näen noita valtaisia kuvia kaukaisista maista. Kuulen sfäärien kuiskeen ja noiden suurien sielujen ajatukset. Olen toisessa maailmassa, toisessa todellisuudessa. Siellä unien maassa nauran ja nautin, tiedostamatta prosessoin ja käsittelen, elän historian ja tulevaisuuden, kaukaiset maat ja auringon laskut. Luon oman maailmani, oman kuvan todellisuudesta.

-g

Kuvia

Kävelen jo illan pimentyessä olohuoneestani keittiöön ja matkalla tuolla kallalla maalatulla vaalealla seinällä kiinnitän huomioni lähes seinän kokoiseen peiliin ja noihin mustiin kehyksin jotka rajaavat seinän kuin yön aamusta... Tuosta peilistä minua katsoo veistos kuin kreikkalainen jumala, lähes valmis pronssiin valettavaksi. Palaan keittiöstä ja näen tuosta peilistä syvin silmin tuijottavan afrikan hurjimman alfauroksen, tuon leijonan joka ylväästi ärjyy savanin auringonlaskuun kuuluttaen mahtiaan kuin Mufasa.

Mitä sinä kohtaat peilissäsi? Millainen on kuvasi itsestäsi ja miksi se on...

Se olet Sinä! Ääretön mahdollisuus auringon noustessa. Sinä, kantaen aamuntähteä. Sinä, kantaen valoa kaukaisen maan. Millainen sinun maasi on, millainen sinun valosi on, millainen on Sinun kuva itsestäsi? 

Tiedä mitä olet ja tiedä mihin olet menossa! Ennenkuin tiedät, fake it untill you make it. Sinun pitää tietää, sinun täytyy uskaltaa, uskaltaa nähdä kuvasi juuri sellaisena kuin haluat olla, millainen elämässäsi haluatkaan olla... Sinä olet kaunis sellaisena kuin olet, Sinä olet Sinä ja olet sen kuvan luoja. Älä anna kenellekkään valtaa väittää muuta. Älä annan kenenkään painaa itseäsi alas.

Olet kaunis, kaunis kuin kirsikan kukat japanin. Olet järkähtämätön, järkähtämätön kuin graniittista hakattu joonialainen pylväs. Olet arvokas, arvokas kuin suurin salaisuus päällä maan. Sinä olet sen arvoinen. "Ainoastaan uneksia myrkyttää päivänsä, kantaen taakkaa murheiden, suurempaa kuin synneillään ansaitsee" John Keats. 

Näen leijonan. Näen Caesarin laakeriseppeleessään. Näen tulevaisuuden. Näen elämän, tässä hetkessä, nyt.

-g

Ihmeitä

Kulkiessani pitkin Salpausselän ikivanhaa harjua, katseeni käy tuolta korkealta harjulta kohti taivaanrantaa ja ajatuksissa sen taaksekkin. On ihmeellistä miten pieni kävelyretki suunnattoman kaikkeuden alla saa ajatuksen virtaamaan...

Televisio tuo pyhä epäjumala, mitä ajatuksia se antaa... saako se ajatuksen virtaamaan purojen lailla vai naksautetaanko sitä katsellessa aivot passiiviselle moodille. Suomalaiset katsovat keskimäärin neljä (4) tuntia päivässä tuota "tyhmyyslaatikkoa". Voihan sen aikansa niinkin käyttää. Toki saahan ohjelmista aikaiseksi tunteita, mutta saako se aikaiseksi päässämme prosessi jota kutsutaan ajatteluksi? Mihin tuo pasiivinen ehdollistaminen televisioita katsellessa vie, mihin se vie elämääsi, mitä se tarjoaa? Ihminen käyttää moninkertaisesti enemmän aikaa juhlien, viikonlopun matkan tai jonkin muun tapahtuman suunnitteluun kuin oman elämänsä strategian, päämäärien, elämän polun ajattelemiseen. Tämä on meidän ainutlaatuinen elämä, arvokas. Oletko oikeasti miettinyt mitä haluat elämästäsi? Mihin olet kulkemassa omalla harjullasi, mitä tähyät? Seuraavaa kiveä, puuta, pellon poikki, taivaanrantaa vaiko kenties tuon taivaanrannan taakse, kauas taakse galaksien tuolle puolen...

Elämä on täynnä ihmeitä, pieniä ovalluksia ja noita hetkiä löytää ainoastaan etsimällä, katselemalla lapsen avoimuudella ympärilleen, sekä ajattelemalla. Ensin on syytä löytää kysymys jotta voi saada vastauksia. Vastauksia omaan elämään, vastauksia tilanteeseen missä on. Se vaatii ajattelua ja ajattelu vaatii aikaa. "Miksi" on maailmankaikkeuden paras kysymys. Mihin sinä aikasi käytät? Television katseluun vai ajatteluun, lukemiseen vai omalla harjullasi kävelyyn, etsimiseen. Se mihin käytät aikasi, mitä ajattelet on se tulevaisuus johon olet menossa. Vastuu elämästämme on jokaisella meillä itsellämme. Se miten elät, mihin olet menossa vaikuttaa myös ympäristöömme, muihin ihmisiin, lapsiin, tulevaisuuteen. "Ajattelu on kaikista raskainta työtä ja siksi niin harvat sitä tekevät" Henry Ford

Lähden taas kulkemaan, etsimään, ehkä harjua pitkin kävellen tai Lapinsalmen riipusillalla keinuen kohti vieläkin mahtavampia näköaloja vuorien päältä. Polun varrella kohtaan ihmeitä, mutta on uskallettava ottaa ensimmäinen askel jotta niitä voi koskaan kokea.

-g