Kaipaatko jonnekin... Tuntureille varpujen ja sammalten joukkoon kävelemään rauhassa pitkin kohti suurta tuntematonta. Askel askeleelta luonnon upealla pöydällä täynnä värejä sateenkaaren, kuvien heijastusta kirkkaiden purojen pinnoista, auringon välkkeen kaukaisista järvistä. Tuo ylisuuri rinkka pienen ihmisen selässä täynnä elämän mausteita. Katsot askel kerrallaan kohti seuraavaa tunturia. Tuolla korkealla puuttomalla pallaksella näet kymmenien kilometrien päähän, aavaa taivasta, tyhjyyttä joka sitoo, aukeaa avaruutta jossa mieli lepää, hento tuuli kuin kuiskaus hiuksilla. Huomaat liikkeen pienen aivan näkökyvyn rajamailla ja näet muutaman vaalea poro laiduntavan rauhassa seuraavan tunturin rinteillä. Kotka tuo ihmeellinen näky, liitää korkealla majesteettisessa rauhassaan katsellen maailmaa omasta perspektiivistään, ihmetellen vaeltavia sopulilaumoja. Pysähdyt pienen puron varrelle, keität kahvit, haukaat palan purtavaa ja jälleen kuulet tuon hennon tuulen hiljaisen kuiskauksen lehdissä ja muistat... Lepäät hetken poissa maailman kiireistä. Poissa on pedot, vainoavat demonit, ajatukset, poissa on kiire vain hetki jäljellä, aika jota ei ole aikaa vahtia. Tunnet kipua, et sitä enää pelkää, siedät vain sen. Tunnet hiljaisuuden, kuiskauksen sfäärien kaukaa ajan takaa.
Kotka jatkaa liitoaan korkealla tuntureiden yläpuolella välittämättä laumoista sopuleiden, poroista laiduntavista, kulkureista. Tunnet syvällä sisällä, silmin Kotkan ja näet miten sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas. Toivo että kuningas on kunniallinen ja usko että kuninkaalla on hyvä sydän. Viimeisten hetkien kohdalla usko on poissa, toivo menettää merkityksensä, mutta sydän yltää ajan toisellekin puolelle.
-g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti