Mitä sinä näet... vai näetkö, näetkö taakse verhon, taakse pimeän, taakse arjen. Hei levoton tyttö, hei levoton poika, mitä sinä pelkäät?
Hei sinä tai minä. Minä näen enkelin ja heikkona olen suhun, enkeliin. Tässä huonosti käydä saattaa, jos kohtalo meitä ohjaa niin miten siihen mitenkään vaikutta voidaan, mutta jos kuolemaa ajattelet ja sitä pelkäät, alkaa pelätä eikä itseensä luottaa voi, voima häviää.
En minä kuolemaa pelkää, pelotonko soturi kai... ei, mutta olen aina tiennyt mitä pelko on, en kuolemaa pelkään, pelkään vain ettei minulla ollut mitään merkitystä ja pelkään vain että minut minut unohdetaan...
Mitä minä syytän, mitä sinä syytät? Minä syytän kaikkeutta, se ei antanut, sitä kaikkea mitä se lupasi, minä syytän itseäni, en tehnyt sitä kaikkea mihin olisin pystynyt. Kerran elämässä tulee aika kuitenkin, jolloin on palattava kotiin takaisin. Haluan vain olla osa tyhjyyttä, aaltoja, hiljaisuutta, täydellisyyttä. Vanhoja valokuvia.
"Last day of rest of my life i wish i would know whos the blame. We are we are, youth of a Nation." Onnen soturikin sanoin aina dada, näitkö sinä sen tulevan?
Ja kuitenkin jokainen meistä on nuorison tulevaisuus, ennen kaikkea tuo ja aina tuleva nuoriso... Mitä me heille annamme mitä opetamme, mitä vaadimme ja mihin pakotamme! Mitä me heidän haluamme olla ja niin onko se se edes oikea kysymys? Tulevaisuushan on heidän, ei meidän. Tulevaisuuden pitää olla enemmän kuin tämä mitä me vanhukset ajettelemme ja pystymmekö edes sitä ajattelemaan... halasitko koskaan heitä osoittaaksesi heidän olevan tärkeitä, rakastettuja, Tulevaisuutta.
Kaikkea ei voida kuvailla sanoin, en aikanakaan minä siihen pysty, se on tunne, autolla ajaminen on tunne, aikido on tunne, tanssi on tunne, harrastus on tunne, rakkaus ja välittäminen on tunne, elämä on tunne, mutta kaikkeen siihen pitää löytää oikea ja puhdas tunne eikä antaa niiden ohjailla ja heitellä kuin tuuliviiriä. Siihen tarvitaan aikaa ja ajattelua, elämänviisautta. "Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton, jokin joutava raiteillaan, vie mua lastuna raiteillaan." PMMP
Tyttäreni kaunis nuori jonka kuvan näen aina edessäni niin viattoman, kauniina, ikuisena valmistunut on, aika kohti omaa elämää, polkujaan lähteä on, USKON, uskon siihen että hän pärjää, tekee elämästään elämisen arvoisen, vaikka puolestasi tekisin kaiken. Se valtavaa voimaa suurempaa vaatii, ettei kaikkea puolestaan tee... Tämä aika hassu juttu on, vuosi vuodelta nuo syksyt käy aina vain päälle kovemmin.
Kirjoitin kirjeen, sanoja, lauseita tulevaan, opastusta alloille tulevaisuuden, hetkille kaukana ikuisuuden muistin ja vaikka on lopulta kyse vain niin muutamasta periaattesta, ymmäryksestä tuntea aaltojen äänen, kuulla hiljaisuuden, tyhjyyden.
Nanananannaa menen edellä kyllä se jää kantaa... Olen sen kaiken nähnyt, läpi käynyt, siltikään.. jokaisen meidän oma matka kuljettava on, kärsittävä, iloittava on.
Istuimme hetken yhdessä ja kaikkeus katsoi meitä, saapuisi jo hiljaisuus jo kertoisi minulle miten kaikki katoaa, kun häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa.
Kovin paljon on itsestäsi kiinni miten tämänkin kuvan värität, helposti syntyy vain syviä haavoja. Opettele kuuntelemaan lauseiden välit ja hiljaisuus se kuulla pitää.
-g
