Korpiteitä

"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä..." (Cheek/Erin) kaikenlaista skeneä mollia ja duuria, miten mieli sen haluaakaan mieltää, mutta ei syytä huoleen ja miksipä olisi. Yksi henkäys tämäkin hetki täällä on vaan.

Miten haluat veljellisen neuvon tai ohimennen lausutun lauseen kuulla...? Millä lailla meidän tulee myötäelää elämää toisten ja millä onkaan merkitystä. Mitä ystävyys, veljeys oikeasti merkitsee... Mihin asti olet valmis kulkemaan rinnalla toisen tänään tai vuosien päästä...

Aikoinaan hieman olotilassa iloisessa, ehkäpä seitinohuessa, käveli veljekset kaduilla kaupungin suuren. Alla betonisten talojen, raskaiden valojen, mietteisään iloisissa veljet sitä halkoivat. Jumalallisissa voimissaan kulkivat nuoret veljet veren, taistelun yhdistämän. Ei heilauttaisi heitä järistys maan, ei sortuvat rakenteet ihmisten maailman. Ei siipi maata viistänyt, vaan halkoi henki lailla kotkan taivaan kantta korkeaa.

Oli matkan varrella väsynyt kulkija poloinen, joka vasten betonista seinää oli hetkeksi levähtänyt. Katsoi veljet ihaille hienoja buutseja kulkijan väsyneen... Aikaa tuhlaamatta otteella ripeällä ottivat veljet buutsit talteen parempaan. Heräsi väsynyt kulkija ihmettelemään tilannetta outoa... Silloin oli ihmiset oppimassa elämää ja  korpiteillä enkeleitä. Kysyi väsynyt kulkija ihmeissään "Mitä te teette?". Vastasi veljistä kaaderi vanha  pöydän päästä "Otetaan sinun buutsit". Väsynyt kulkija ihmeissään siihen vain vastaten että "Aha". Käänsivät kauniit nuoret mielet katseensa eteenpäin ja jatkoivat kulkuaan kohti auringon nousua rinnoissaan tunne kuolematon.

Lukemattomia matkoja palvelivat nuo buutsit arvokkaat. Näkivät omalla kunniakkaalla matkallaan, selkä suorana astellessaan, omassa erityisessä arvossaan monia monia kauniita askelia. Suuria jorinoita, uskomattomia mielikuvituksellisia tarinoita, seikkailuita joita ilman hetken ainutlaatuisen ja havaittujen tilaisuuksien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä, unohtamatta kunniaan, ei voi koskaan saavuttaa. Nuo buutsit veljelliset kävelivät matkallaan askellillaan veljellisen elämän arvoisen matkan. Buutsit eivät koskaan tunteneet olevansa ylpeitä hölmöläisiä vaan kävelevänsä tunsivat kunniansa kukkuloilla loppuun asti. Nuo buutsit tunsivat yhteyden eri jaloissa, eri tarinoissa ja kuitenkin samoissa, kaikkia on samaa, yhtä.

"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, mutta ei syytä huoleen... Minä olen tässä, se päivä ei ole vielä tänään." (C/E) Mutta millainen se päivä olisi ja mitä on sen jälkeen. Millaisia tarinoita sinä kerrot, mitä jälkeen jättämiäsi kadut, mitä sinä näet läpi ajan...

-g