Se verkko tuolla ulkona, pitää otteessa tahmaisessa, pois päästävä on kunhan vain keinon kainon keksii, näkee taakse verhojen silmiä peittävien.
Riitasointua niin paljon, päätä pakottaa... Miksi teidän pitää kiukkuilla, riidellä, taistella arvovallasta ja asemasta. Miksi teidän pitää sanoa poikkinaisia sanoja ja osoittaa mielipiteitänne, kilpailla, olla olevinaan, käyttää valtaa olemalla alistuvia, alentaa muita ja alentaa itseään. Miksi teidän pitää olla agressiivisia, kärttyisiä, ilkeitä toisillenne. Miksi te olette kiinostuneimpia toiste elämistä kuin omastanne. Miksi te ette kasva aikuisiksi. Onko se edes oikein että teille on annettu tällainen lahja ja te heitätte sen pois edes näkemättä noiden suurien sinfonioiden taakse. Miksi te särjette peilit.
Me kaikki muutumme, minä olen muuttunut. Minä olen horjunut, epäilen enemmän kuin ennen.
Olen aina epäillyt varsinkin totuutta. Totuus on tuolla jossakin vain harvojen saavutettavissa. Totuus vaatii nöyryyttä ja elämän viisautta, viisautta jota on vain kuolleilla.
Autoa ajellessa pysähdyn liikennevaloihin. Katson syksyn sateista maisemaa, tumman surullisia lehtia taivaan ja maan ja kuitenkin niin rauhaisaa. Hetki aikaa, iäisyyttä pysähdyn, kirjoitan...
Ahdistus luonain on tuo tunne kuolematon.
Se niveliä ain vaivaa ja sieluun onkaloita kaivaa.
Repii verhoja riekaleiksi, kiireissään juopuu tuomareiksi
ja toisinaan laulujen juomareiksi.
Kaik seitsemän kuolemansyntiä tauotta velloo edessäin,
kaikkien nähtävillä ja niin harvojen näkeminä.
Aika on, se aika on pitkä ja loputon aika vasta pitkä onkin ja niin paljon liukkaampi petoa. Ajan takana on rauha, seesteisyys. Ei mitään jahdattavaa, ei ristiriitoja, ei kilpailua, ei ilkeyttä, eri jonninjoutavaa juoruilua ja väärän laista kiinostusta toisten elämästä. Ei typeryyttä ihmisen. On vain hyve ja hiljaisuus.
Muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse. Enkä minä mitään pelkää, väsynyt vain olen.
-g
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti