Armoton

"Päiväkodin lapset ovat pihalla taas. Niin kai minäkin.... enää en tiedä missä oon. Tänään olet lähtenyt pois." PMMP

Miten voit keksiä uutta, vanhaa... kaikki on jo. Sinä olet vain niitä tarinoita joita olet. Mutta ne tarinat ovat ainutkertaisia. Sinä olet ainutkertainen, arvokas, ainut laatuaan, paras itsesi. Sulje silmät rakkaani, jokainen tarina jota kerrot, jota koet, näet, on sinun omasi, ei kenenkään muun. Voi kun osaisinkin keksiä uusia sanoja, uusia riiimejä, tarinoita, runoja kauniita. Mutta mitä pidemmälle nuo päivät käyvät, vain sankareiden töitä.

Palaan hetken kotiin päin, alkuun... miten hetkestä kiinni saan. Pysähdy siihen hetkeen jolloin tie on risteyksessä.. Valitse ja toki aina taivaan kannella voi valita uudelleen. Mutta tiedätkö mistä valitset, se vaatii viisautta. Ei kysymys ole vastauksista, ei päämäärästästä, vaan siitä että löytää kysymykset...

Niin erillainen tuo hetki on, mitä hävittänyt olen aikaan kiireisen matka, äärettömyyteen. Muistiin kaikkeuden. Miten sen sieltä haet... Pimeän tultua mä purista sun kättäs, pidäthän kiinni hetken tään matkalla maan, että minäkin jaksan. Siltikin tunnen sen hetken sielussa en sitä koskaan unohda.

Voisin kuunnella nauruasi pilvissä soivaa lailla kantelen helkkyvän, lailla lapsen viattoman. Järven rannalla käy valon ensisäde vasten ihoasi kuulasta ja hetki on ikuinen.. Mitä kaikkea silmät eivät nää, mutta sielu tuntee tanssin taivaan, tuntee pureman ajan hampaan.  

Mitä enää näen, näenkö mitään mitä sinä näet, sitä mitä minä?
 
Kaikki nämä vuodet ovat huomaamatta syöneet usko ihmisiin, aivan huomaamatta taistelen vasten virtaa vastakkaista. Hiljalleen keitetty kuin sammakko kiehuvaan veteen, jota aina vain enemmän lämmitetään.

Ja siltikin missä me olemme keskellä kaikkeutta, pienellä kivellä, haavoittuvaisia. Näkemättä ympärille, ymmärtämättä myrskyjä, suuria. Omassa pienessä maailmassa, omilla sokeilla tasoillamme.

Olen jossain täällä... onko meillä vielä aikaa.

"Tyger tyger burning bright
in the forests of the night,
What immortal hand or eye
Dare frame thy fearfyl symmetry?"
William Blake

-g

Korpiteitä

"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä..." (Cheek/Erin) kaikenlaista skeneä mollia ja duuria, miten mieli sen haluaakaan mieltää, mutta ei syytä huoleen ja miksipä olisi. Yksi henkäys tämäkin hetki täällä on vaan.

Miten haluat veljellisen neuvon tai ohimennen lausutun lauseen kuulla...? Millä lailla meidän tulee myötäelää elämää toisten ja millä onkaan merkitystä. Mitä ystävyys, veljeys oikeasti merkitsee... Mihin asti olet valmis kulkemaan rinnalla toisen tänään tai vuosien päästä...

Aikoinaan hieman olotilassa iloisessa, ehkäpä seitinohuessa, käveli veljekset kaduilla kaupungin suuren. Alla betonisten talojen, raskaiden valojen, mietteisään iloisissa veljet sitä halkoivat. Jumalallisissa voimissaan kulkivat nuoret veljet veren, taistelun yhdistämän. Ei heilauttaisi heitä järistys maan, ei sortuvat rakenteet ihmisten maailman. Ei siipi maata viistänyt, vaan halkoi henki lailla kotkan taivaan kantta korkeaa.

Oli matkan varrella väsynyt kulkija poloinen, joka vasten betonista seinää oli hetkeksi levähtänyt. Katsoi veljet ihaille hienoja buutseja kulkijan väsyneen... Aikaa tuhlaamatta otteella ripeällä ottivat veljet buutsit talteen parempaan. Heräsi väsynyt kulkija ihmettelemään tilannetta outoa... Silloin oli ihmiset oppimassa elämää ja  korpiteillä enkeleitä. Kysyi väsynyt kulkija ihmeissään "Mitä te teette?". Vastasi veljistä kaaderi vanha  pöydän päästä "Otetaan sinun buutsit". Väsynyt kulkija ihmeissään siihen vain vastaten että "Aha". Käänsivät kauniit nuoret mielet katseensa eteenpäin ja jatkoivat kulkuaan kohti auringon nousua rinnoissaan tunne kuolematon.

Lukemattomia matkoja palvelivat nuo buutsit arvokkaat. Näkivät omalla kunniakkaalla matkallaan, selkä suorana astellessaan, omassa erityisessä arvossaan monia monia kauniita askelia. Suuria jorinoita, uskomattomia mielikuvituksellisia tarinoita, seikkailuita joita ilman hetken ainutlaatuisen ja havaittujen tilaisuuksien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä, unohtamatta kunniaan, ei voi koskaan saavuttaa. Nuo buutsit veljelliset kävelivät matkallaan askellillaan veljellisen elämän arvoisen matkan. Buutsit eivät koskaan tunteneet olevansa ylpeitä hölmöläisiä vaan kävelevänsä tunsivat kunniansa kukkuloilla loppuun asti. Nuo buutsit tunsivat yhteyden eri jaloissa, eri tarinoissa ja kuitenkin samoissa, kaikkia on samaa, yhtä.

"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, mutta ei syytä huoleen... Minä olen tässä, se päivä ei ole vielä tänään." (C/E) Mutta millainen se päivä olisi ja mitä on sen jälkeen. Millaisia tarinoita sinä kerrot, mitä jälkeen jättämiäsi kadut, mitä sinä näet läpi ajan...

-g

Onnistumisia

Entä jos kaikki se mitä etsit on edessä sinun... Etsitkö jotakin, ehkä sen löysitkin, ehkä kadotitkin.

Millaisia asuja sinä pidät juhlissa? Mitä katsot, mihin huomion kiinnität. Elämähän on vain nyt ja tässä.

Olipa kerran... säkenöivän kaunis nainen ja komea hyvätapainen mieshenkilö jotka riensivät päivien kiireisten jälkeen juhliin kutsuttuna, nostettuna arvoon ansaittuun ja ansaitsemattomaan. Voisimme miettiä yötä pysyvää, ketoja kauniita, puiden lehtien huminaan, lintujen lentoa lämpimään, loppua maailman. Mutta muutuuko mikään ja kaikki muuttuu... Kävelevät kauniit ja rohkeat mattoa punaista kohti kunnian kukkuloita juhliin kansakunnan päällä korut komeat, silkit kauneimmat. Mihin ilmapäät silloin keskittyy, leipää ja sirkushuveja.

Unohtuu arki harmaa hetken vaan, pakatut laukut oven pielessä. Kävelee kuninkaat ilman vaatteita kansan kadulla hurratessa hurmostaan. Näinkö me päivämme lyhyet, arvokkaat elämme, harhassa. Katsoen, arvostellen vaatteita kuninkaiden. Näinkö me kunnioitamme uhrauksia menneiden. Näinkö me ylistämme lahjaa ainutlaatuista jonka saaneet olemme.

Lennä siipien vapaiden lailla lintusten. Lennä eri suuntaan kuin muut, muuta muidenkin reittiä, onnistu, näe hetki suurempi, huuda läpi kaikkeuden vapautta ja he kuulevat. Katso läpi verhon harmaa, synkän, pimeän.... mustakin on vain harmaan sävyjä. Kuinka paljon sinun pitää uida vasten virtaa keksinkertaisuuden, tulvaveden likaisen. Jokaisella meillä määrämme on, laskematon, etkä sitä hetkeä omistaa saa. Kaikkeudessa ei ole paikkaa jossa valo ei olisi käynyt, edes hetken, takerru sen totuuteen, purista kättä valonkantajan, opeta muitakin kävelemään. Katso, kuuntele, ajattele niin näet...

"Minän eheyden antama voima on viisaus, elämän viisaus. Silloinkin kun ei pysty minän eheyteen on tavoitteena olla vähemmän rikkinäinen."

-g

Uskallusta

Viistäköön kotkan tavoin siipesi maata, koskaan pintaa maan raakaa koskematta. Lailla linnun vahvan lennän yllä maan kuivan keltaisen. Miksi maa kellertävä on, ei vihreä ja vehreä, tai kirkas ja sininen, läpikuultava. Lentää elefantit yllä savannien Afrikan kohti sinisen yön unelmiin. Lähtee delfiinit tarinoita kertomaan meriin uusiin, "Thanks for the fish". Lennän iskuin siipien vankoin, mielen hataran, pelokkaan ylös maan likaisen. Uskallan korkeammalle, Excelsior, katsomaan kaarta maan, värejä viimeisiä kuolemaan... Aika mennä on kohti pimeää vapauttavaa, kuitenkin niin vierasta, pelottavaa. Pelottavia tuulia avaruuden loputtoman. On rajoja, rajoja, rajoja. Vapaus on valhetta vaan! Vapaat lentävät ilman rajoja sitovaa, ei ole niskasta pitävää, ei pantaa köyttävää, ei majoja maahan sitovaa. Kalterit kultaiset vankiloita on vaan, harhaa.  

Vetää veri mukanaan matkalla vaan, tai maan, kaikkeuden laineille loputtomaan. Miksi rakkaus on painetta viiltävää, ikävää, pitävää, muuria vasten tunnetta sielua raastavaa, hetkeä ennen teloituskomppanian kiväärien pauketta kauhistuttavaa. Hetkeä merkillisen kuin ikuisuus, kuin yksi huokaus vain, lähtee piipusta aseen luoti kiitävä kuoleman kuin hidastetussa elokuvassa mustavalkoisessa. Kuuluu vain itkua lasten, on nauru hävinnyt päältä maan. Hetki viimeinen uskaltaa on.

On viiltävän helppoa rakentaa suuria majoja, mutta vaikeaa laivoja äärelle rakkauden. Uskallettava, mentävä on. Toiset uskaltavat lähteä tutkimaan erämaata loputonta, mahdollisuus se heille on, kenties viimeinen. Uuden lokikirjan sivu avattava on. Vain rohkeat selviävät, varmaa pelaavat jäävät menneisyyden juoksuhautoihin menehtymään kärsimykseen hitaaseen, merkityksettömään, itsesäällissään.

Liidän pitkin kaikkeuksien tyhjiä erämaita, loputtomasti, ajatukseni ja muistoni seuranani. Perintö vietävänä eteenpäin ikuiseen muistiin. Alku ja loppu, ympyrä. Kaikki on yhtä ja samaa.

-g

Huutoja

Olisinpa viisaampi ja sydämeltäni nöyrempi. Ajattelisinpa aina selkeästi ja kävelisinpä suorasti. Tekisinpä valintoja oikeita ja kantaisinpa lippuani. Rakentaisinpa elämääni ja eteenpäin menisin. Olisinpa luonteeltani säyseämpi ja muille lempeämpi... Koskaan et ole yksin, jos et tiedä mitä sanoa, mitä ajatella, ei se haittaa. Ei minua, ei sinuakaan. Parempi olla joskus hiljaa kuin avata suu ja poistaa kaikki epäilykset. Hiljaisuus on kauneutta, rauhaa, harmoniaa, kohteliaisuutta, niin aliarvostettua hyvettä. "Harmoniaa, rakkautta ei noin vain maasta polkaista" Kolmas nainen

Oletko liian ankara itsellesi, toisille? Miksi... puuttuuko sinulta terve itsekritiikki, niin nimenomaan terve... Oletko kokenut työssäsi, elämässäsi pettymyksiä, vastoinkäymisiä, lyövätko siivet perhosen epätahtiin, järkkyykö maailmasi... huudatko kipua kaikki yöt, pimeyteen ääntä valittavaa murheen murtamaa itsesäälin petoksen. Suolaista makua huulien katkerien. Iskeekö tuolla jossakin perhosen yksi erillainen väärä siivenisku kaaokseen koko planeetan, universumin, sinun siiveniskusi. Mikä sinun oman henkilökohtaisen pettymyksesi, vastoinkäymisesi vaikutus on kaikkeuteen. Mitä sinä näet galaksin laidalta.

Kaunis mieli huuta oikeutta alla pilvisen taivaan. Onko sitä, mikä on oikein mikä väärin, perspektriivi kysymyskö. Mitä peliä sinä pelaat. En pelaa enää samoja pelejä kuin muut pelaavat... Älä polta siltoja, älä maata takanasi. Pelaa pelejä mutta älä pilkkaa kituvaa, älä sorra hiljaisia, älä ole hukassa kuin kapteenit karttoineen. Purjehdi kohti omaa auringon nousua aalloilla kaikkeuden taakse kauas kaasupilvien ja tähtien taa. Mutta muista lopussa ainoa mitä on jäljellä on tekosi ja tekojesi laupeus.

Tämä on minun pelini, minun Lassipalloani. Tee elämästäsi oma pelisi, omilla säännöilläsi. Mitä muutakaan tämä on kuin peliä evolution, niin vanhaa, jatkuvaa, ikuista...

Mikä sinun salainen voimasi on? Mene edellä, näytä tietä kyllä se jää kantaa. Usko, luota itseesi ja kuule kaikeuden laulu, kuule oma laulusi... asenteesi, suurin aseesi, mielentila. 

Autolla ajaminen on mielentila, musiikki on mielentila, pelaaminen on mielentila, menestyminen on mielentila, hyvyys on mielentila, kaikki on karkkipussissa kvanttifysiikkaa.

-g

Itkuja

Olemme matkalla, joskus pelkääjän paikalla alle junan, toisinaan tarinan kertojia ja ohjaajia kohti auringonlaskuja. Tarinoita, jorinoita matkalla tuttuun ja tuntemattomaan, matkalla yllätyksiin.

Pimeää syksyistä tietä kulkiessa heittää katulamppujen kelmeä kajo ankeaa valoaan taajaman harmaiden kivikortteleiden seiniin ja puihin varjostaviin. Tuo valo auton lohduttoman likaisista ajovaloista uppoaa musertavalla voimallaan asfaltin märkään pintaan lähes himmeten silmän näkymättömiin. Edessä auto hidastaa kulkuaan, väläyttää jarruvalojaan, pysähtyy, etsiikö tietään vai hiipuuko kehräys moottorin omia aikojaan...

Tiedustelee Matkaaja hädän laatua. Alkaa taistelu sieluista, hyvyydestä, pahuudesta, täyttää kohtaloita maan. On mieli täynnä pahaa oloa. Kieli myrkkyä sylkee kuin musta käärme kuuman maan. Liekö liian lähellä toista ajanut ja pinna palanut. Aikuinen mies raivoaa vai raivoaako, purkaako pahaa oloaan vai väärään menneitä valintojaan. Tyhmäksi ja pojaksi sanominen ei ainankaan raivoa laantumaan saa, pikemminkin siitä yltyy pahuus syvyyksistä sielun maailmaa valloittamaan. Hetken kuin ikuisuus, pysähtyy aika ja Matkaaja katsoo kaikkea ulkopuolelta. Tuon ikuisuuden nanosekunnin aikana Matkaaja tunteen alkukantaisen, mielihyvää tuottavan murskaavan voiman jolla tarinoita päätetään ja uusia erillaisia aloitetaan. Ikuisuuden hetki mennyt ohi on ja valinta tehty unohtumaton. Jatkaa Matkaaja kulkuaan taipuen kuin paju myrskytuulen alla.

Vähempi mieli jatkaa hidasteluaan, ajaa eteen, purkaa oloaan raivoten ratilleen, mailmalleen, elämän antajille, valon kantajille. Vähemmän mielen pieni maailma, vihainen maailma. Olla jotakin ymmärtämättä ettei ole mitään, tietämättä ettei tiedä. Pysähtyy pihalle toisen, mieltään pahaa osoittamaan, myrkkyään sylkemään. Matkaaja toivoo vähemmälle mielelle hyvää elämää, menestystä ja onnea valinnoilleen, menestystä ihmisten parissa, tsemppiä elämään. Toivoo sydämestään, mitään muutakaan ei enää tehdä voi. Ei yhden hullun ajatuksia ja hulluutta voi tuhatkaan viisasta miestä toiseksi muuttaa.

Matkaaja jatkaa polullaan, pettyneenä hiekkouteensa, kehittymättömyyteensä. Pettyneenä ihmisiin ja heidän valintoihinsa. Voiko valita jos ei tiedä mistä valitsee... Matkaaja toteaa että muutama kirjaa vielä luettava on, elämää todeksi elettävä, ajatuksia ajateltava, matkalla.

Vain pakatut laukut odottavat oven vieressä, ihmiset niin vieraita ovat elämässä.

-g

Syvyyksiä

"Sotilas tuntematon kulkee, ei muista mutta tuntee, aamulla tulimeren kuumilla aalloilla keinuneen. Juurelle puun hän istuu, kuvaa tyttönsä katselemaan. Silmiä se kirvelee kun nähnyt on liikaa, mutta enemmän se koskee kun kotiin kirjoittaa. Niin kaunis on hiljaisuus ja kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa silmänisku on ikuisuus." Kaija Koo

Minkä puun varrelle sinä kuljet, mitä sieltä katselet, mitä tunnet, vai tunnetko... Millaisilla aalloilla ratsastat, miten syvällä sukellat, mitä näetkään? Danten painajaismaisen helvetin, tulimeriä, ahdistavia mielipuolia... vai sumuisten vuorten vuolaita putouksia ja kesäisten niittyjen kauniita mieliä kuin perhosten tanssi. Vai meneekö päivä vain kulkiessa arjesta toiseen näkemättä savuverhoa enempää... Minne menet, etkä palaamaan suostukkaan vai jatkatko vaan arjen harmaan, tuo salainen valheen verho silmiesi edessä. Tuon verhon jonka taakse näkemään et pysty, tuntemaankaan.

"Hälle kerrottiin että kotiin kohta kuljetaan kukaties, mutta muistoissaan hän jos tänne jää niin hän on hävinnyt mies. Hän tietää miltä se tuntuu kun hiljaisuuteen jää ja savuverhon sameaan huntuun kaikki entinen häviää. Mutta niin kauan kuin hän kulkee elämä jättää jälkiään." Kaija Koo

Menetkö kotia kohti, näetkö miten kauniita ovat lehtien alapinnat vai onko yö pysyvää. Elämä satuttaa, kasvattaa, koettaa, antaa valtavia nautintoja, elämyksiä. Mitä sinä tunnet vai tunnetko? Uskallatko... Mitä pidemmälle käyvät päivät, niin toivon että muistat, mutta menneeseen et jää, että ajattelet muttet omaan mielesi syövereihin eksy. Valinta on sinun miten asioihin suhtaudut, millaisen vallan annat toisille ihmisille, arjelle, valheelle, maailmallesi, koettelemuksille, elämyksille, tunteille. Sinun valintasi... Aina voit valita uudelleen.

”Pitää katsoa kylmästi totuutta silmiin, kuitenkaan menettämättä hetkeksikään uskoa positiiviseen lopputulokseen." James Stockdale

-g