Mitä sinä näet... vai näetkö, näetkö taakse verhon, taakse pimeän, taakse arjen. Hei levoton tyttö, hei levoton poika, mitä sinä pelkäät?
Hei sinä tai minä. Minä näen enkelin ja heikkona olen suhun, enkeliin. Tässä huonosti käydä saattaa, jos kohtalo meitä ohjaa niin miten siihen mitenkään vaikutta voidaan, mutta jos kuolemaa ajattelet ja sitä pelkäät, alkaa pelätä eikä itseensä luottaa voi, voima häviää.
En minä kuolemaa pelkää, pelotonko soturi kai... ei, mutta olen aina tiennyt mitä pelko on, en kuolemaa pelkään, pelkään vain ettei minulla ollut mitään merkitystä ja pelkään vain että minut minut unohdetaan...
Mitä minä syytän, mitä sinä syytät? Minä syytän kaikkeutta, se ei antanut, sitä kaikkea mitä se lupasi, minä syytän itseäni, en tehnyt sitä kaikkea mihin olisin pystynyt. Kerran elämässä tulee aika kuitenkin, jolloin on palattava kotiin takaisin. Haluan vain olla osa tyhjyyttä, aaltoja, hiljaisuutta, täydellisyyttä. Vanhoja valokuvia.
"Last day of rest of my life i wish i would know whos the blame. We are we are, youth of a Nation." Onnen soturikin sanoin aina dada, näitkö sinä sen tulevan?
Ja kuitenkin jokainen meistä on nuorison tulevaisuus, ennen kaikkea tuo ja aina tuleva nuoriso... Mitä me heille annamme mitä opetamme, mitä vaadimme ja mihin pakotamme! Mitä me heidän haluamme olla ja niin onko se se edes oikea kysymys? Tulevaisuushan on heidän, ei meidän. Tulevaisuuden pitää olla enemmän kuin tämä mitä me vanhukset ajettelemme ja pystymmekö edes sitä ajattelemaan... halasitko koskaan heitä osoittaaksesi heidän olevan tärkeitä, rakastettuja, Tulevaisuutta.
Kaikkea ei voida kuvailla sanoin, en aikanakaan minä siihen pysty, se on tunne, autolla ajaminen on tunne, aikido on tunne, tanssi on tunne, harrastus on tunne, rakkaus ja välittäminen on tunne, elämä on tunne, mutta kaikkeen siihen pitää löytää oikea ja puhdas tunne eikä antaa niiden ohjailla ja heitellä kuin tuuliviiriä. Siihen tarvitaan aikaa ja ajattelua, elämänviisautta. "Tässä elämä on, oma kallis ja tarpeeton, jokin joutava raiteillaan, vie mua lastuna raiteillaan." PMMP
Tyttäreni kaunis nuori jonka kuvan näen aina edessäni niin viattoman, kauniina, ikuisena valmistunut on, aika kohti omaa elämää, polkujaan lähteä on, USKON, uskon siihen että hän pärjää, tekee elämästään elämisen arvoisen, vaikka puolestasi tekisin kaiken. Se valtavaa voimaa suurempaa vaatii, ettei kaikkea puolestaan tee... Tämä aika hassu juttu on, vuosi vuodelta nuo syksyt käy aina vain päälle kovemmin.
Kirjoitin kirjeen, sanoja, lauseita tulevaan, opastusta alloille tulevaisuuden, hetkille kaukana ikuisuuden muistin ja vaikka on lopulta kyse vain niin muutamasta periaattesta, ymmäryksestä tuntea aaltojen äänen, kuulla hiljaisuuden, tyhjyyden.
Nanananannaa menen edellä kyllä se jää kantaa... Olen sen kaiken nähnyt, läpi käynyt, siltikään.. jokaisen meidän oma matka kuljettava on, kärsittävä, iloittava on.
Istuimme hetken yhdessä ja kaikkeus katsoi meitä, saapuisi jo hiljaisuus jo kertoisi minulle miten kaikki katoaa, kun häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa.
Kovin paljon on itsestäsi kiinni miten tämänkin kuvan värität, helposti syntyy vain syviä haavoja. Opettele kuuntelemaan lauseiden välit ja hiljaisuus se kuulla pitää.
-g
perjantai 17. kesäkuuta 2016
perjantai 1. toukokuuta 2015
Näenäisyyttä
Nyt olemme miekan terällä ja tähän sen piti alun perinkin loppua, mutta ehkei lopukkaan. Sieluni lentää taivaalla loputtomalla loppuun asti... Ehkä tämä vain on tien pää tai yksi sivu kirjassa kirjoittamattomassa. Niin ja käännyttäessä ympäri tie alkaa uudestaan ja sivu kääntyy uuteen tyhjään kirjoittamattomaan... Jonkin salaisuuden silti näistä löydät jos alkuja tarkasti katsot, toisealla vain tuomittu olen minäkin kulkemaan ja taakkana halua olla en. Aika on uudistua.
Kuuletko sinä maailmankaikkeuden sydämen lyönnit, tunnetko ne tuulessa, hiljaisuudessa, musiikissa. Näetkö ne pilvissä, avaruudessa loputtomassa, hetkissä, näetkö ne tässä "Land of Anaka (Geoffrey Oryema)" tai sen takana. Kuuletko sen sir Martin Reesin kuudessa numerossa tai kvantti monopolissa.
Sisäinen sielunsivistys, ainoa asia joka voi pelastaa ihmiskunnan ja koko meidän rodun, maailman! Tätä edustuksellisensosiaaliliberaalihuuotodemokratian toimimattomuutta on turha viedä eteenpäin, sille nauravat vain pyövelit. Sen mitä voit viedä ja mikä ajastaan muuttaa on ihmisten sisäisen kuvan ajasta ja paikasta, joko voiman tai sivistyneen itsevaltiuden ja sisäisen sivistyksen avulla...
Elätkö sinä sivistyksessä vai idioluutiossa ja mitä sinä viet eteenpäin... Meidän ainoa toivo on avaruudessa, koska ajastaan ja paikassa tänne kehtoo olemme tuomittuna kuolemaan. Se aika ei ole tänään, se aika ei ole huomenna, mutta tulevaisuuden lapsia tähden se aika on nyt.
Olet minun veljeni, olet minun siskoni. En tahdo enää kuulla turhuuksien rovioista, en kuulla kaikenlaisia realytysarjoista ja turhista julkiksista joilla mielenne täytätte, en tahdo enää kuulla "uutistista" ja rahan ahneudesta sekä vääristellystä jotka viihdettä vain on, leipää ja sirkushuveja. En tahdo enää kilpailua, en tahdo enää ilkeyttä, en tahdo enää oman voiton tavoittelua, en tahdo enää taistelua, en tahdo enää itsekkyyttä, en tahdo enää typeryyttä, jos et sano mitään ja kauniilta vain näytä tai toisealta juopotelet ja möykäät tai rikot lakia niin eduskuntaan pääset niin sanotusti meitä edustamaan. En tahdo enää Teitä ketään.
Uskallatko sinä ottaa vastuu, tehdä päätöksiä ja olla niiden takana loppuun asti. Uskallatko lähteä kun on aika kääntää sivua, uskallatko olla eri mieltä, nähdä mitä vain yksi silmäinen näkee sokeiden valtakunnassa. Uskallatko hyökätä epäröimättä kun sen aika on, uskallatko taipua kuin paju myrskyssä. Uskallatko olla eri mieltä ja viedä omaa oikeutettua linjaa loppuun asti. Uskallatko ottaa vastuun kaikesta tappionkin hetkellä. Uskallatko etsiä sen mitä olet hävittänyt. Minkä viettien sinä annat ohjata itseäsi, millaisten oppittujen tapojen annat itseäsi viedä, millaisten ulkoisten "totuuksien" annat itseäsi sokaista.
Ymmärrätkö että tämä hiilipussi täynnä vettä ei ole luomakunnan kruunu? Ja se aika tulee aivan kohta vaikken haluakkaan olla mikään lopunaja profeetta. "Vain muutos on varmaa" sanoi edes mennyt kunnioitettava tohtori Topi Heikkurinen. Muutoksesta syntyy uusi tulevaisuus, joskus parempi tasapainoisempi tulevaisuus. Niin ja ettekä te lampaat te vähemmät mielet uskalla tehdä muutosta, puhutte vaan biodiversiteettiä ja pelkäätte muutosta hartioita painavalla lastilla kaukaa kivikauden aikojen. Ei se juustohöylä mihinkään vie muuhun kuin kurjuuteen... Ilma täynnä melskettä on kaukaisita maista, tuulen henkäys oksissa minäkin vain olen.
Mikäli me emme pysty uusiutumaan jäämme menneisyyden juoksuhautoihin näivettymään, haihtumaan pois. Kuin kirsikan kukat Japanin, hetken kauniina kukoista ja hiljaa haihtuu pois. Aina tieto lisää tuskaa, mutta silti pitää uskaltaa ja vain kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata, mutta vähiin käy kaltaiset kohdattavat, jopa äärettömässä ajassakin.
Kun aurinko menee kohti helvettiä ja kuu kohoaa korkealle vain hävitäkseen ikuisuuteen, on aika jättää hyvästit, jokaisen meidän kuoltava on, kaikki tuo tähtiin, historiaan jo on kirjoitettu, eikä se ole sinun syy. Te-gatana, käsi on miekka, voitko sen tuntea tai nähdä?
Mielipuoli saatan olla, mutta en puolimieli. Mikä sinä olet tässä ajassa?
-g
Kuuletko sinä maailmankaikkeuden sydämen lyönnit, tunnetko ne tuulessa, hiljaisuudessa, musiikissa. Näetkö ne pilvissä, avaruudessa loputtomassa, hetkissä, näetkö ne tässä "Land of Anaka (Geoffrey Oryema)" tai sen takana. Kuuletko sen sir Martin Reesin kuudessa numerossa tai kvantti monopolissa.
Sisäinen sielunsivistys, ainoa asia joka voi pelastaa ihmiskunnan ja koko meidän rodun, maailman! Tätä edustuksellisensosiaaliliberaalihuuotodemokratian toimimattomuutta on turha viedä eteenpäin, sille nauravat vain pyövelit. Sen mitä voit viedä ja mikä ajastaan muuttaa on ihmisten sisäisen kuvan ajasta ja paikasta, joko voiman tai sivistyneen itsevaltiuden ja sisäisen sivistyksen avulla...
Elätkö sinä sivistyksessä vai idioluutiossa ja mitä sinä viet eteenpäin... Meidän ainoa toivo on avaruudessa, koska ajastaan ja paikassa tänne kehtoo olemme tuomittuna kuolemaan. Se aika ei ole tänään, se aika ei ole huomenna, mutta tulevaisuuden lapsia tähden se aika on nyt.
Olet minun veljeni, olet minun siskoni. En tahdo enää kuulla turhuuksien rovioista, en kuulla kaikenlaisia realytysarjoista ja turhista julkiksista joilla mielenne täytätte, en tahdo enää kuulla "uutistista" ja rahan ahneudesta sekä vääristellystä jotka viihdettä vain on, leipää ja sirkushuveja. En tahdo enää kilpailua, en tahdo enää ilkeyttä, en tahdo enää oman voiton tavoittelua, en tahdo enää taistelua, en tahdo enää itsekkyyttä, en tahdo enää typeryyttä, jos et sano mitään ja kauniilta vain näytä tai toisealta juopotelet ja möykäät tai rikot lakia niin eduskuntaan pääset niin sanotusti meitä edustamaan. En tahdo enää Teitä ketään.
Uskallatko sinä ottaa vastuu, tehdä päätöksiä ja olla niiden takana loppuun asti. Uskallatko lähteä kun on aika kääntää sivua, uskallatko olla eri mieltä, nähdä mitä vain yksi silmäinen näkee sokeiden valtakunnassa. Uskallatko hyökätä epäröimättä kun sen aika on, uskallatko taipua kuin paju myrskyssä. Uskallatko olla eri mieltä ja viedä omaa oikeutettua linjaa loppuun asti. Uskallatko ottaa vastuun kaikesta tappionkin hetkellä. Uskallatko etsiä sen mitä olet hävittänyt. Minkä viettien sinä annat ohjata itseäsi, millaisten oppittujen tapojen annat itseäsi viedä, millaisten ulkoisten "totuuksien" annat itseäsi sokaista.
Ymmärrätkö että tämä hiilipussi täynnä vettä ei ole luomakunnan kruunu? Ja se aika tulee aivan kohta vaikken haluakkaan olla mikään lopunaja profeetta. "Vain muutos on varmaa" sanoi edes mennyt kunnioitettava tohtori Topi Heikkurinen. Muutoksesta syntyy uusi tulevaisuus, joskus parempi tasapainoisempi tulevaisuus. Niin ja ettekä te lampaat te vähemmät mielet uskalla tehdä muutosta, puhutte vaan biodiversiteettiä ja pelkäätte muutosta hartioita painavalla lastilla kaukaa kivikauden aikojen. Ei se juustohöylä mihinkään vie muuhun kuin kurjuuteen... Ilma täynnä melskettä on kaukaisita maista, tuulen henkäys oksissa minäkin vain olen.
Mikäli me emme pysty uusiutumaan jäämme menneisyyden juoksuhautoihin näivettymään, haihtumaan pois. Kuin kirsikan kukat Japanin, hetken kauniina kukoista ja hiljaa haihtuu pois. Aina tieto lisää tuskaa, mutta silti pitää uskaltaa ja vain kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata, mutta vähiin käy kaltaiset kohdattavat, jopa äärettömässä ajassakin.
Kun aurinko menee kohti helvettiä ja kuu kohoaa korkealle vain hävitäkseen ikuisuuteen, on aika jättää hyvästit, jokaisen meidän kuoltava on, kaikki tuo tähtiin, historiaan jo on kirjoitettu, eikä se ole sinun syy. Te-gatana, käsi on miekka, voitko sen tuntea tai nähdä?
Mielipuoli saatan olla, mutta en puolimieli. Mikä sinä olet tässä ajassa?
-g
torstai 30. huhtikuuta 2015
Ääniä
Tässä täytyy peesata, aika harvahan ajatus omani on... "Olenko vain voimakkaimman ihmisen kaiku?"
Oletko ajatellut tämä ajatuksen perustaa... jos sitä et hahmota, voi sinua poloista. Jos sitä et hyväksy, voi sinua raukkaa. Jos et sitä yksinkertaisuutta näe voi sinua ihmisenkuvaa.
Kaikki me olemme vain heijastuksia jostakin, kuvia ajatuksista, unelmista, maailmasta, kirjoituksista ja silti niin valtaisan ainutlaatuisia, koska jokainen meistä muodostaa, kerää, hahmottaa oman mailmankuvansa juuri omaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudekseen. Tauluksi joka alussa on tyhjä, maalaukseksi joista jokaisen sivelttimen vedot, värit ovat ainutlaatuisia koko maailmankaikkeudessa... Miten muut ihmiset tai rakkaimpasi näkevät sinut, mitä he näkevät, mitä sinä näet, minkä kuvan unelmanko sen mitä haluaisit tai haluat nähdä...
Paitsi jos kaikkeus on ääretön on meitäkin, kuvia, lamelleita ääretön määrä, joka on äärettömyydessään ääretöntä ymmärtää. Mutta arvaa mitä, en enää välitä, olenhan vain kulkuri kantamuksineen joka mieltä purkaa ja ylös laittaa hyvän muruset, pettymykset, pelotkin ja kirjoittaa tosi juttuja vaikka ne ovatkin kaikille kovin tuttuja . Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu äärettömän määrällä ja äärettömillä mahdollisuuksilla ja joka ikuinen hetki... Minkä sinä niistä valitset. Mikä on sinulle muita enemmän, pystytkö valitsemaan varsinkaan jos et tiedä mitä on valittavana...
Missä kaikkialla sinun sandaalisi ovatkaan kulkeneet?
Joskus viime vuosituhannen puolella ostettiin nuo kalliit Caterpillarin sandaalit ja mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet... Tänään ne ovat repaleiset, kuluneet, langat repsottaen, arpia pinnassa ja viiltoja syvällä sisässä, mutta edelleen kasassa.
Ne sandaalit ovat nähneet auringon laskuja ja nousuja Vuohijärven saarimökin hiljaisuudessa, järven kivistä pohjaa, ne ovat tallanneet hiekkaa Miami beachillä, katuja suuressa Amerikassa, Disney Worldissa. Monia kertoja rannalla punaisen meren ja siellä ne ovat painineet onnensoturin kanssa tasapelinkin. Ne ovat kävelleet kuuman auringon alla luoteis-Afrikan saaristossa, kävelleet kaduilla Pariisin, Lontoon, Rooman ihmetelleet antiikkia ja raunioita, Eiffel-tornia, katselleet business-mailman katuja ja puistoja rauhaisia maailmassa suuressa.
Sandaalit ovat nähneet miten sopulit vipeltävät pitkin tuntureita ja kotkat liitävät vapaana yllä tuntureiden. Ne ovat kävelleet pitkin moni kylmiä puron pohjia Lapin liukkailla äärettömän veden ja ajan kuluttamilla kivillä, ne ovat kiivenneet tuntureitta korkeita hiljaisuudessa jossa kuiskaus on rikos. Jalkoja ne ovat lepuuttaneet tauoilla nukahtaen kainaloon tunturien. Niillä samoilla sandaaleilla on ollut näkymä asfalttiseen tiehen niin keskellä juhannustayötä vain tuuli hiuksissa ja tiehen tuhansia kilometrejä joka kasvoja sekä sydäntä polttaa. Niillä on askel ollut keveä kesäiseen kosteaan nurmikkoon pihoilla, kotona, ympärillä.
Nuo sandaalit ovat nähneet Gibralttarin valtaisen kiven ja ne ovat kaivaneet ojaa Espanjan kuumassa auringossa mahtavien vuorien, peltoisen ja kumpuisien näköalojen katveessa. Ne ovat kävelleet pieniä matkoja, hetken olleet vain jalassa turvana ja toiseella olleet mukana askelissa monissa.
Kaikkien näiden vuosien aikana nuo kestävät sandaalit, parkiintuneet ovat katselleet myös levon hetkenä taivasta sinistä, avaruutta ääretöntä. Ne ovat nähneet surua, iloa ääretöntä, matkaa, ne ovat kuin taulu täynnä tarinoin ja omin siveltimen vedoin maalattuja, niillä on paikkansa historiassa, todellisuudessa.
Missä sinun sandaali ovat kulkeneet, onko niitä vain yksi pari vai monia, vai ovatko ne vain kulutustavaraa. "Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua (Teleks)" vai muistatko jokaisen askeleen, opitko noista askelista, löydätkö niistä viisautta elämään... Hetkiä, todellisuudessa, kaikuja vai omaa tarinaa.
-g
Oletko ajatellut tämä ajatuksen perustaa... jos sitä et hahmota, voi sinua poloista. Jos sitä et hyväksy, voi sinua raukkaa. Jos et sitä yksinkertaisuutta näe voi sinua ihmisenkuvaa.
Kaikki me olemme vain heijastuksia jostakin, kuvia ajatuksista, unelmista, maailmasta, kirjoituksista ja silti niin valtaisan ainutlaatuisia, koska jokainen meistä muodostaa, kerää, hahmottaa oman mailmankuvansa juuri omaksi ainutlaatuiseksi kokonaisuudekseen. Tauluksi joka alussa on tyhjä, maalaukseksi joista jokaisen sivelttimen vedot, värit ovat ainutlaatuisia koko maailmankaikkeudessa... Miten muut ihmiset tai rakkaimpasi näkevät sinut, mitä he näkevät, mitä sinä näet, minkä kuvan unelmanko sen mitä haluaisit tai haluat nähdä...
Paitsi jos kaikkeus on ääretön on meitäkin, kuvia, lamelleita ääretön määrä, joka on äärettömyydessään ääretöntä ymmärtää. Mutta arvaa mitä, en enää välitä, olenhan vain kulkuri kantamuksineen joka mieltä purkaa ja ylös laittaa hyvän muruset, pettymykset, pelotkin ja kirjoittaa tosi juttuja vaikka ne ovatkin kaikille kovin tuttuja . Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu äärettömän määrällä ja äärettömillä mahdollisuuksilla ja joka ikuinen hetki... Minkä sinä niistä valitset. Mikä on sinulle muita enemmän, pystytkö valitsemaan varsinkaan jos et tiedä mitä on valittavana...
Missä kaikkialla sinun sandaalisi ovatkaan kulkeneet?
Joskus viime vuosituhannen puolella ostettiin nuo kalliit Caterpillarin sandaalit ja mitä kaikkea ne ovatkaan nähneet... Tänään ne ovat repaleiset, kuluneet, langat repsottaen, arpia pinnassa ja viiltoja syvällä sisässä, mutta edelleen kasassa.
Ne sandaalit ovat nähneet auringon laskuja ja nousuja Vuohijärven saarimökin hiljaisuudessa, järven kivistä pohjaa, ne ovat tallanneet hiekkaa Miami beachillä, katuja suuressa Amerikassa, Disney Worldissa. Monia kertoja rannalla punaisen meren ja siellä ne ovat painineet onnensoturin kanssa tasapelinkin. Ne ovat kävelleet kuuman auringon alla luoteis-Afrikan saaristossa, kävelleet kaduilla Pariisin, Lontoon, Rooman ihmetelleet antiikkia ja raunioita, Eiffel-tornia, katselleet business-mailman katuja ja puistoja rauhaisia maailmassa suuressa.
Sandaalit ovat nähneet miten sopulit vipeltävät pitkin tuntureita ja kotkat liitävät vapaana yllä tuntureiden. Ne ovat kävelleet pitkin moni kylmiä puron pohjia Lapin liukkailla äärettömän veden ja ajan kuluttamilla kivillä, ne ovat kiivenneet tuntureitta korkeita hiljaisuudessa jossa kuiskaus on rikos. Jalkoja ne ovat lepuuttaneet tauoilla nukahtaen kainaloon tunturien. Niillä samoilla sandaaleilla on ollut näkymä asfalttiseen tiehen niin keskellä juhannustayötä vain tuuli hiuksissa ja tiehen tuhansia kilometrejä joka kasvoja sekä sydäntä polttaa. Niillä on askel ollut keveä kesäiseen kosteaan nurmikkoon pihoilla, kotona, ympärillä.
Nuo sandaalit ovat nähneet Gibralttarin valtaisen kiven ja ne ovat kaivaneet ojaa Espanjan kuumassa auringossa mahtavien vuorien, peltoisen ja kumpuisien näköalojen katveessa. Ne ovat kävelleet pieniä matkoja, hetken olleet vain jalassa turvana ja toiseella olleet mukana askelissa monissa.
Kaikkien näiden vuosien aikana nuo kestävät sandaalit, parkiintuneet ovat katselleet myös levon hetkenä taivasta sinistä, avaruutta ääretöntä. Ne ovat nähneet surua, iloa ääretöntä, matkaa, ne ovat kuin taulu täynnä tarinoin ja omin siveltimen vedoin maalattuja, niillä on paikkansa historiassa, todellisuudessa.
Missä sinun sandaali ovat kulkeneet, onko niitä vain yksi pari vai monia, vai ovatko ne vain kulutustavaraa. "Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua (Teleks)" vai muistatko jokaisen askeleen, opitko noista askelista, löydätkö niistä viisautta elämään... Hetkiä, todellisuudessa, kaikuja vai omaa tarinaa.
-g
lauantai 28. helmikuuta 2015
Äärimmäistä
"Älä mieti menneitä, älä mieti tulevaa kerro mulle miten historiaa luetaan" Paleface
Mitä tuo historia on, miten sinä luet sitä historiaa jota osa itse olet. Mieti mitä jää kun sinä lähdet täältä... Mitä sinä aioit jättää jälkeesi. Sen ei tässä ajassa tarvitse olla suurta, sen ei tarvitse olla mitään, koska juuri se voi olla jotakin käsittämättömän suurta ajassa, loputtomassa, no 10 potenssiin 200 vuotta ei ole enää kuin puuroa, mikään ei enää liiku.
"Täällä pohjantähden alla korkeimmalla kukkulla katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan. Ja alla pohjantähden minä tulen minä lähden ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen." Minkä vuoksi lampaat itkevät kyyneleen, kaikkien nähden, minkä vuoksi leijonat, kotkat itkevät kyyneleen, näkymättömissä...
Tunne, Välähdys, Tieto, kaikkia vastaan olevat todennäköisyydet... silti sydän haluaa mitä se haluaa, toisinaan Calvadosta, joskus ihmistä vierelle, kumppanuutta, valtaa, arvostusta, tai vapautta, mitä se tuo vapaus sitten onkaan. Oletko koskaan nähnyt sitä taivaanrantaa tunturien päältä jossa on vain hiljaisuutta, tyhjyyttä, rauhaa, kauneutta, yhteyttä jota ei voi sanoin kuvata. Niitä hetkiä jolloin olet yhtä, et enää yksi, et enää erillinen, et enää Minä. Silloin ei ole mitään, vain tyhjyyttä. Tyhjyydessä, niin kuin luonnossakaan on vain Hyvä. Sen takia ei tarvitse kauaksi mennä... Tiedätkö sinä mitä valta tai arvostus on? Tiedätkö mitä on vaikuttaminen? Se on jotakin niin kaunista kun sen tekee ilman salaisia ehtoja.
Oletko koskaan kuunnellut Konsta Jylhän vaiennutta viulua? Miksi ne jotka huutavat kovempaa saavat pelkureiden ja lampaiden äänet? Miksi ihmisillä, virkamiehillä ei ole omaa vakaamusta siitä mikä on oikein, miksi te seuraate vain kova äänisiä huutajia, mitä te pelkäätte... miksi te olette lampaita. Pelkurit pilaavat tämän maailman. Missä on kunnia, missä on maalaisjärki.
Asia mitä olen pyrkinyt tyttärelleni opettamaan, ehkäpä kaikkein tärkein, on yksinkertainen kaunis ajatus, ajatus joka ei näytä olevan enää läsnä tässä maailmassa, ei mediassa, ei mielipiteissä, ei politikassa, ei enää arjessa, koska se on uhka kaikkea tätä kohtaan, kaikkea meidän elämäntapaa kohtaan... Osa luulee että ymmärtää tai elää sitä, mutta heillä ei ole aavistustakaan.
Tänään kulkija tapasi vanhan kaverin, kaverin jonka kanssa on kävelty lengendaarisilla länsi Afrika saariston kaduilla, juotu pirtua laimennettuan Pina Coladalla, ihmetelty maailmaa, etsitty itseään, etsitty hävinneitä kavereita ruusupuskista, kuunneltu Eric Claptonin Cocainea baarissa ja juotu malja jos toinenkin, käytty vessassa jossa lattia on tahmea ovelle asti... Ja kaikenlasissa kuppiloissa olemme aikaa viettäneet ja miksi, mitä sieltä etsimme, hauskuutta, iloa, ihmisiä, elämää, miksi aina pitää olla vain mukavaa, elämyksiä, tunteita, sitäkö elämä on... niin lyökö kellot meille aikaa, kell on aikaa vahtia kellon aikaa. Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua. Mutta kaikki joka takana on, on tätä päivää, sitä päivää josta sinä ja millaisen maailmankuvan Sinä siitä oletkaa itsellesi luonut?
Jos mä oisin sä kyll mäkin olisin mun kaa... 12 partikkelia materiaa ja neljä erillaista voimaa... Mitä Sinä ajattelet itsestäsi, ymmärrätkö että tästä elämästä EI vielä voi selvitä hengissä, vielä. Elä parasta Sinun elämää, mutta kehitä sisäistä kuriasi, hyvyyttä, kauneutta, puolusta heikompia, ole valonkantaja, näytä esimerkkiä, seiso vuoren lailla typeryyttä ja ilkeyttä vastaan.
Mitä on se kunnia, mikä on se ajatus, mikä on se maailmankuva jonka takana Sinä voit seisoa horjumatta hetkeäkään. Kun sellaisen löydät, oikeuden, kauneuden, yksikertaisuuden, totuuden, lain, ei mikään voi sinua heiluttaa, ei kukaan voi sinua kiristää, ei mikään maa, ei oma, ei vieras, ei ihminen saa sinua tasapainosta, se on elämänviisautta, voimaa yli tuolle puolen kaukaisuuteen. Tähtipölyä.
Ja yö tuli kuoleman hiljaiseksi, sinisen hetken jälkeen, ihmiset peloissaan pakenivat omaan pikku maailmaansa, kuolemalta haisevaan tv-reality todellisuuteensa. Vain muutama jäi ajattelemaan, koska se on kaikista raskainta työtä.
Ajattele omilla aivoillasi.
-g
Mitä tuo historia on, miten sinä luet sitä historiaa jota osa itse olet. Mieti mitä jää kun sinä lähdet täältä... Mitä sinä aioit jättää jälkeesi. Sen ei tässä ajassa tarvitse olla suurta, sen ei tarvitse olla mitään, koska juuri se voi olla jotakin käsittämättömän suurta ajassa, loputtomassa, no 10 potenssiin 200 vuotta ei ole enää kuin puuroa, mikään ei enää liiku.
"Täällä pohjantähden alla korkeimmalla kukkulla katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan. Ja alla pohjantähden minä tulen minä lähden ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen." Minkä vuoksi lampaat itkevät kyyneleen, kaikkien nähden, minkä vuoksi leijonat, kotkat itkevät kyyneleen, näkymättömissä...
Tunne, Välähdys, Tieto, kaikkia vastaan olevat todennäköisyydet... silti sydän haluaa mitä se haluaa, toisinaan Calvadosta, joskus ihmistä vierelle, kumppanuutta, valtaa, arvostusta, tai vapautta, mitä se tuo vapaus sitten onkaan. Oletko koskaan nähnyt sitä taivaanrantaa tunturien päältä jossa on vain hiljaisuutta, tyhjyyttä, rauhaa, kauneutta, yhteyttä jota ei voi sanoin kuvata. Niitä hetkiä jolloin olet yhtä, et enää yksi, et enää erillinen, et enää Minä. Silloin ei ole mitään, vain tyhjyyttä. Tyhjyydessä, niin kuin luonnossakaan on vain Hyvä. Sen takia ei tarvitse kauaksi mennä... Tiedätkö sinä mitä valta tai arvostus on? Tiedätkö mitä on vaikuttaminen? Se on jotakin niin kaunista kun sen tekee ilman salaisia ehtoja.
Oletko koskaan kuunnellut Konsta Jylhän vaiennutta viulua? Miksi ne jotka huutavat kovempaa saavat pelkureiden ja lampaiden äänet? Miksi ihmisillä, virkamiehillä ei ole omaa vakaamusta siitä mikä on oikein, miksi te seuraate vain kova äänisiä huutajia, mitä te pelkäätte... miksi te olette lampaita. Pelkurit pilaavat tämän maailman. Missä on kunnia, missä on maalaisjärki.
Asia mitä olen pyrkinyt tyttärelleni opettamaan, ehkäpä kaikkein tärkein, on yksinkertainen kaunis ajatus, ajatus joka ei näytä olevan enää läsnä tässä maailmassa, ei mediassa, ei mielipiteissä, ei politikassa, ei enää arjessa, koska se on uhka kaikkea tätä kohtaan, kaikkea meidän elämäntapaa kohtaan... Osa luulee että ymmärtää tai elää sitä, mutta heillä ei ole aavistustakaan.
Tänään kulkija tapasi vanhan kaverin, kaverin jonka kanssa on kävelty lengendaarisilla länsi Afrika saariston kaduilla, juotu pirtua laimennettuan Pina Coladalla, ihmetelty maailmaa, etsitty itseään, etsitty hävinneitä kavereita ruusupuskista, kuunneltu Eric Claptonin Cocainea baarissa ja juotu malja jos toinenkin, käytty vessassa jossa lattia on tahmea ovelle asti... Ja kaikenlasissa kuppiloissa olemme aikaa viettäneet ja miksi, mitä sieltä etsimme, hauskuutta, iloa, ihmisiä, elämää, miksi aina pitää olla vain mukavaa, elämyksiä, tunteita, sitäkö elämä on... niin lyökö kellot meille aikaa, kell on aikaa vahtia kellon aikaa. Miten voikaan kaikenlaiseen roskaan elämä kulua. Mutta kaikki joka takana on, on tätä päivää, sitä päivää josta sinä ja millaisen maailmankuvan Sinä siitä oletkaa itsellesi luonut?
Jos mä oisin sä kyll mäkin olisin mun kaa... 12 partikkelia materiaa ja neljä erillaista voimaa... Mitä Sinä ajattelet itsestäsi, ymmärrätkö että tästä elämästä EI vielä voi selvitä hengissä, vielä. Elä parasta Sinun elämää, mutta kehitä sisäistä kuriasi, hyvyyttä, kauneutta, puolusta heikompia, ole valonkantaja, näytä esimerkkiä, seiso vuoren lailla typeryyttä ja ilkeyttä vastaan.
Mitä on se kunnia, mikä on se ajatus, mikä on se maailmankuva jonka takana Sinä voit seisoa horjumatta hetkeäkään. Kun sellaisen löydät, oikeuden, kauneuden, yksikertaisuuden, totuuden, lain, ei mikään voi sinua heiluttaa, ei kukaan voi sinua kiristää, ei mikään maa, ei oma, ei vieras, ei ihminen saa sinua tasapainosta, se on elämänviisautta, voimaa yli tuolle puolen kaukaisuuteen. Tähtipölyä.
Ja yö tuli kuoleman hiljaiseksi, sinisen hetken jälkeen, ihmiset peloissaan pakenivat omaan pikku maailmaansa, kuolemalta haisevaan tv-reality todellisuuteensa. Vain muutama jäi ajattelemaan, koska se on kaikista raskainta työtä.
Ajattele omilla aivoillasi.
-g
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Syvällälle
Vähiin kaikki käy ennenkuin loppuu. Taakse taivarannan vaeltaa, hahmo kaukaisuuteen katoaa, minne maailma jää. Toiset taivas korjaa, toiset tänne jää, päät vain lyö tyhjää. Sinne tielle kultaiselle voi viedä vain sellaisen, jotkan nähnyt on kaiken. Vieläkö ne aamuun hämärään, maahan kasteiseen viestiä tuovat kaukaisen maan, hetken vielä hiljaista on. Hiljaisuus on äänettömyydessään niin äärettömän mahtavaa. Sulaako ikijää vain tuleeko pysyvästi pimeää. Vai onko ikuista vaan kaikki tää... Silmät syvälle kauas tuijottaa, sattuu teitä katsoa. Typeryys on tyhmyyttä vaan.
Veli veljeä taaskaan kun ymmärrä ei, siksi valvoin sehän on työ vartiain. Alla tähtien raiskattu maa, kulkee pimeässä valonkantajat, toivon antajat, lopun profeetat, surujen tuojat, pahan luojat, mutta tuleeko vastaa kulkeeko hän joka on muita enemmän. Hetki ennen valoa on kaikista pimeintä. Vaiko onko laukut taisteluista pakatut vieressä oven odottamassa.
Todellisuus on sen minkä siitä itse luot. Tai vain vitsi jos et tiedä mikä mihinkin vaikuttaa. Menet, käännyt, pyörit, teet, valitset vai oikeasti voitko edes valita vasenta tai oikeaa... Miten voit valita jos et tiedä mitkä asiat vaikuttavat valintaan. Harhaa, kuin tanssi koko yön, kieltäydyt luovuttamasta koska haluat ja pidät siitä. Tykkään tai en tykkää, minä haluan tai en halua... mitä oikeasti voitkaan valita. Vain tyhjä huone. Työnnätkö vain pään pensaaseen ja uskottelet olevasi olemassa. Oletko piilossa pahalta vaiko hyvän puolesta teillä taisteluiden. Katselletko kesää perhosen lailla vai takaa miekan kyynisyyden. Aurinko, tähde kaikki on yhtä ja samaa rakkautta, vain tähtipölyä.
Näetkö kirkaana, ymmärrätkö, tasaisena tienä kohti auringon laskevaan taivaanrantaa, rauhassa iäisen seesteisyyden. Oletko tässä vielä huomenna.
Miten sinä kuljet taivaanrannan taa, kohti tietä kultaista... Millainen elämä on kaiken sen arvoinen.
-g
Veli veljeä taaskaan kun ymmärrä ei, siksi valvoin sehän on työ vartiain. Alla tähtien raiskattu maa, kulkee pimeässä valonkantajat, toivon antajat, lopun profeetat, surujen tuojat, pahan luojat, mutta tuleeko vastaa kulkeeko hän joka on muita enemmän. Hetki ennen valoa on kaikista pimeintä. Vaiko onko laukut taisteluista pakatut vieressä oven odottamassa.
Todellisuus on sen minkä siitä itse luot. Tai vain vitsi jos et tiedä mikä mihinkin vaikuttaa. Menet, käännyt, pyörit, teet, valitset vai oikeasti voitko edes valita vasenta tai oikeaa... Miten voit valita jos et tiedä mitkä asiat vaikuttavat valintaan. Harhaa, kuin tanssi koko yön, kieltäydyt luovuttamasta koska haluat ja pidät siitä. Tykkään tai en tykkää, minä haluan tai en halua... mitä oikeasti voitkaan valita. Vain tyhjä huone. Työnnätkö vain pään pensaaseen ja uskottelet olevasi olemassa. Oletko piilossa pahalta vaiko hyvän puolesta teillä taisteluiden. Katselletko kesää perhosen lailla vai takaa miekan kyynisyyden. Aurinko, tähde kaikki on yhtä ja samaa rakkautta, vain tähtipölyä.
Näetkö kirkaana, ymmärrätkö, tasaisena tienä kohti auringon laskevaan taivaanrantaa, rauhassa iäisen seesteisyyden. Oletko tässä vielä huomenna.
Miten sinä kuljet taivaanrannan taa, kohti tietä kultaista... Millainen elämä on kaiken sen arvoinen.
-g
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Sivistys
Juoksenko junaan viimeiseen vain näinkö sen vain menneen. Teillä tuntemattomilla katsoin kauniita rantoja taivaan, kauemmas kuin nähdä voi. Vuoria lumihuippuisia, vuonoja smaragdin vihreitä. Haistoin ilmaa jäämeren raikkaan. Kauneutta kuolleilla kielillä. Hiljaisuutta ilman ääniä, ei hiiskaustakaan, rauhaa itseään suurempaa. Kuljin huipuilla tuntureiden, nukuin kainalossa nummien. Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän. Tahdoin olla vapaa, hengittää hillan ja havun tuoksua, nähdä taivaanrannan taa.
Riemua joka saa nauramaan, onnea, yhteyttä sanoinkuvaamatonta...
Näin teitä ihmisen, viillettyjä arpia iholla samettisella, pientareita likaisia, piittaamattomasti heitettyjä roskia, tupakan natsoja, jälkiä maantumattomia. Levähdyspaikkoja kaatopaikkoina. Ihminen sivistymätön raiskaa tämän maan... Hajullaan ja mellullaan tuhoaa, omistaa oikeudettomasti, kaiken ympäröi. Missä se sivistys asuu, yhteiskunnassako vaiko kollektiivinen typeryys. Tuli ja jää kaiken pois pyyhkii.
Sinun pitäisi tietää paremmin!
Uusi yö laskeutuu yhtä nopeasti kuin se meneekin. Muistot varjojen laskeutuvat kuin muste sivuille kirjojen, hämärtyen aikaan äärettömään. Muistatko illan siellä, neljän tuulen tiellä, tiellä hiljaisuuden, kylmän kuun, kirkkaiden lähteiden, vesien raikkaiden. Leijona karjahtaa täysikuulle ja avaruuskin hiljenee. Riittääkö meille enkeleitä...
Etsin sinut tuhannesta maailmasta vaikka se veisi kymmentuhannen elämän ajan. Pidän kiinni ja unohdun aikaan. Matkamies maan, aina kaipaus pois tästä maailmasta. Onnensoturin sanomaa; sellainen on matkamiehen zen-matka.
Harva tällä hymyilee, kaikkilla täällä kiire on, kiire ei minnekkään. Tuo ainoa paikka lie vailla vainoa on korpimaa. Siellä ei ole mitään pahaa on vain hyvä. Hiljaisuus pitää kuulla.
-g
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Äärellä
Nopeus... mikä on nopein maailmassamme. 100m maailman ennätys mies Usain Bolt (9,58/100m), vaiko Leopardi... niin kerran eräs hieno kenraali kysyi sotilailta ääressä pöydän pyöreän mitä eroa on Leopardilla ja Pantterilla? Ja onnenensoturi, tuo legendaarinen "ratsumestari" tiesi vahvasti todistaa sen olevan sama eläin... Niin palaampa takaisin siihen nopeuteen, auto, lentokone, avaruusraketti vaiko neutroni, kenties valo. Valon nopeutta ei voi mikään ylittää todisti jo Einstein, mutta on olemassa kaksi nopeampaakin asiaa. Kosminen inflaatio ja ajatus.
Kosmisesta inflaatiosta maan tasalle kaikkein nopeimpaan vauhdin matkaan. Ajatus ennättää hetkessä maailman kaikkeuden tuolle puolen ja kauas sen taa tarinoiden, satujen maailmaan. Maailmaan mielikuvituksen, unelmien, maailmaan unohduksen ja omien musteen jälkien, maalausten, eriväristen auringonlaskujen, taakse taivaanrannan tarinoiden.
Oletko koskaan kävellyt pitkin lehtoja, polkuja kuusikkojen, teitä keskellä ojien, pitkospuita soiden. Kiivennyt huipulle tuntureiden ja vuorien. Nähnyt taivaanrannan taakse, kuullut tuulen henkäyksen korvissa tai nähnyt pilvien meret alla suurten tunturien peittäen pumpulillaan lepäävän maan. Olettko ottanut torkut tunturin rinteellä ja nauttinut hetkestä koko maailman kaikkeuden käsivarsilla, syleilyssä lämpimässä. Hetkiä joka eivät iänaikaisesta muistista poistu koskaan. Ja vain nuo tuollaiset hetket, nuo hetket ikuiset ovat säilyttämisen arvoiset, kokemisen arvoisia.
"Silence must be heard" (Enigma). Osaatko kuunnella hiljaisuutta. Pystytkö siihen...
Reittiä tuota rauhallista maalaismaisemaa kävellessäni katselin ympärilleni ja pysähdyin suurten kuusten katveeseen... rauhaisaan keitaaseen, hetken huojuvaan hiljaisuuteen, seesteisyyteen maan. Kävellä tuolla katveessa kuusien helppoa on, ajatuksia tuulettaean, voimaannuttaen. Rauhaa. Ei aluskasvillisuutta, ei risuja, ei esteitä turhia. Vain seesteistä rauhaa, helppoa. Ikuisuus on pitkä aika. Siihenkin voi hukkua.
Matkaa jatkaen tiellä maalaisten, heikkaisen kuoppaista välistä peltojen, välistä metsäsaarekkeiden. Vastaan tulee metsä joskus hakattu. Nuorta piiskaavaa, vihaista puustoa, koivua, pajua, kuusen taimia. Metsää matalaa, risukkoa. Poikia poloisia, kovin tutun oloisia. Nuorukaisen mieli on kuin uusi hakattu metsä, risukkoinen ja paljon aluskasvillisuutta, kaikki sikinsokin sekaisin. Kulkea vaikeata siellä on, niin paimenen kuin metsämiehenkin. Ei koskaan, ikinä, aina. Agressiivista voimaa, ehdottomuuksia. Ikuisuus on pitkä aika.
Erilaisia metsiä, erilaisia elämiä, niin erilaisia ajatuksia. Aikuisen seesteistä ja nuorukaisten risukkoista ja kovin niin erilaista energiaa.
Kyllä ne kaikki vuodet, kaikki ne metsät ja kaikki ne hetket ovat lyöneet leiman minuunkin. Millaisen metsän sinä kasvatat, miten sitä hoidat.
-g
Kosmisesta inflaatiosta maan tasalle kaikkein nopeimpaan vauhdin matkaan. Ajatus ennättää hetkessä maailman kaikkeuden tuolle puolen ja kauas sen taa tarinoiden, satujen maailmaan. Maailmaan mielikuvituksen, unelmien, maailmaan unohduksen ja omien musteen jälkien, maalausten, eriväristen auringonlaskujen, taakse taivaanrannan tarinoiden.
Oletko koskaan kävellyt pitkin lehtoja, polkuja kuusikkojen, teitä keskellä ojien, pitkospuita soiden. Kiivennyt huipulle tuntureiden ja vuorien. Nähnyt taivaanrannan taakse, kuullut tuulen henkäyksen korvissa tai nähnyt pilvien meret alla suurten tunturien peittäen pumpulillaan lepäävän maan. Olettko ottanut torkut tunturin rinteellä ja nauttinut hetkestä koko maailman kaikkeuden käsivarsilla, syleilyssä lämpimässä. Hetkiä joka eivät iänaikaisesta muistista poistu koskaan. Ja vain nuo tuollaiset hetket, nuo hetket ikuiset ovat säilyttämisen arvoiset, kokemisen arvoisia.
"Silence must be heard" (Enigma). Osaatko kuunnella hiljaisuutta. Pystytkö siihen...
Reittiä tuota rauhallista maalaismaisemaa kävellessäni katselin ympärilleni ja pysähdyin suurten kuusten katveeseen... rauhaisaan keitaaseen, hetken huojuvaan hiljaisuuteen, seesteisyyteen maan. Kävellä tuolla katveessa kuusien helppoa on, ajatuksia tuulettaean, voimaannuttaen. Rauhaa. Ei aluskasvillisuutta, ei risuja, ei esteitä turhia. Vain seesteistä rauhaa, helppoa. Ikuisuus on pitkä aika. Siihenkin voi hukkua.
Matkaa jatkaen tiellä maalaisten, heikkaisen kuoppaista välistä peltojen, välistä metsäsaarekkeiden. Vastaan tulee metsä joskus hakattu. Nuorta piiskaavaa, vihaista puustoa, koivua, pajua, kuusen taimia. Metsää matalaa, risukkoa. Poikia poloisia, kovin tutun oloisia. Nuorukaisen mieli on kuin uusi hakattu metsä, risukkoinen ja paljon aluskasvillisuutta, kaikki sikinsokin sekaisin. Kulkea vaikeata siellä on, niin paimenen kuin metsämiehenkin. Ei koskaan, ikinä, aina. Agressiivista voimaa, ehdottomuuksia. Ikuisuus on pitkä aika.
Erilaisia metsiä, erilaisia elämiä, niin erilaisia ajatuksia. Aikuisen seesteistä ja nuorukaisten risukkoista ja kovin niin erilaista energiaa.
Kyllä ne kaikki vuodet, kaikki ne metsät ja kaikki ne hetket ovat lyöneet leiman minuunkin. Millaisen metsän sinä kasvatat, miten sitä hoidat.
-g
Miksi
Minne katosi päivät, vierastatko kaikkea pintapuolista, itsekästä? Onko sinulla vakaamus, vakaamus jonka puolesta taistella, elää ja kuolla... Mutta mistä sinä tiedät että juuri se sinun vakaamus on oikea, juuri se mitä sinä ajatellet on oikein? Mihin sinä vertaat sitä?
Oletko vain sydämeltäsi ylpeä hölmöläinen. Vain seireeni joka runoilee ja jonka kirjaimet viettelee... Voiko joillakin olla korkeampaa tietoa jota me emme näe. Tai emme ymmärrä ja jonakin päivän huomaamme olevamme väärässä. Mistä me sen tiedämme? Usko itseesi, mutta mitä uskot...
Mistä sinä tiedät että olet olemassa? Mitä jos kaikki onkin vain heijastusta ajatuksistasi... tai jonkin toisen ajatuksista. Ikivanha kompa johon ei ole vastausta. Et sitä millään todistaa voi. Solus ipse, tunne itsesi. Kuka ajattelee? Minä ajattelen... niinkö luulet. Ikuistako tämä tietämättömyyden onni on. Miten voit erottaa unen ja "todellisuuden" rajan. Pieni paljastus... Todellisuutta ei voi määritellä. Ehkä ajattelet että tottakai voi, tottakai todellisuus on olemassa, mutta todista se...vaikka löisit minua pesäpallomailalla et millään voi todistaa että tämä kaikki on todellista. Maybe we`re just sleepwalking, again.
"Olen kertonut miten kappale liikkuu, sen pitäisi riittää, en miksi se liikkuu" (sir Isaac Newton). Wauu, tuota käsittämätöntä suuruutta! Näe sanojen lauseiden taakse. Tee näkymättömästä näkyvä.
Miksi; on maailman kaikkeuden, elämän, kuoleman, ihmisten, suhteiden, talouden, rakkauden, sodan, rauhan, kaiken, paras kysymys. Älä koskaan unohda sitä, se kertoo totuuden, aikanaan, koska kaikella on aikansa.
"Luonto ei ymmärrä pilailua, ei sarkasmia; se on aina totuuden mukainen ja ankara; ja virheet ja viat ovat aina ihmiskätten töitä. Luonto halveksii ihmistä joka ei kykene arvostamaan sitä; se paljastaa itsensä ja salaisuutensa vain soveliaille, turmeltumattomille ja totuudenmukaisille." (Goethe)
Älä anna periksi viattomuudestasi, kunniastasi ja turmeltumattomuudestasi. Älä anna koskaan periksi arjen, työn, toisten ihmisten, kumpanien, elämäsi edessä. Ole se miksi synnyit, viaton, soturi, ole paras itsesi. Nyt on yhdestoista hetki... kello lyö yksitoista. Muista kunnioituksella niitä jotka ovat menneet ennen sinua ja muistakaa ne jotka eivät tänään olleet täällä. Jaa maailmaan sinun osasi toivosta, jaa sinun osasi kauniimmasta tulevaisuudesta.
-g
Oletko vain sydämeltäsi ylpeä hölmöläinen. Vain seireeni joka runoilee ja jonka kirjaimet viettelee... Voiko joillakin olla korkeampaa tietoa jota me emme näe. Tai emme ymmärrä ja jonakin päivän huomaamme olevamme väärässä. Mistä me sen tiedämme? Usko itseesi, mutta mitä uskot...
Mistä sinä tiedät että olet olemassa? Mitä jos kaikki onkin vain heijastusta ajatuksistasi... tai jonkin toisen ajatuksista. Ikivanha kompa johon ei ole vastausta. Et sitä millään todistaa voi. Solus ipse, tunne itsesi. Kuka ajattelee? Minä ajattelen... niinkö luulet. Ikuistako tämä tietämättömyyden onni on. Miten voit erottaa unen ja "todellisuuden" rajan. Pieni paljastus... Todellisuutta ei voi määritellä. Ehkä ajattelet että tottakai voi, tottakai todellisuus on olemassa, mutta todista se...vaikka löisit minua pesäpallomailalla et millään voi todistaa että tämä kaikki on todellista. Maybe we`re just sleepwalking, again.
"Olen kertonut miten kappale liikkuu, sen pitäisi riittää, en miksi se liikkuu" (sir Isaac Newton). Wauu, tuota käsittämätöntä suuruutta! Näe sanojen lauseiden taakse. Tee näkymättömästä näkyvä.
Miksi; on maailman kaikkeuden, elämän, kuoleman, ihmisten, suhteiden, talouden, rakkauden, sodan, rauhan, kaiken, paras kysymys. Älä koskaan unohda sitä, se kertoo totuuden, aikanaan, koska kaikella on aikansa.
"Luonto ei ymmärrä pilailua, ei sarkasmia; se on aina totuuden mukainen ja ankara; ja virheet ja viat ovat aina ihmiskätten töitä. Luonto halveksii ihmistä joka ei kykene arvostamaan sitä; se paljastaa itsensä ja salaisuutensa vain soveliaille, turmeltumattomille ja totuudenmukaisille." (Goethe)
Älä anna periksi viattomuudestasi, kunniastasi ja turmeltumattomuudestasi. Älä anna koskaan periksi arjen, työn, toisten ihmisten, kumpanien, elämäsi edessä. Ole se miksi synnyit, viaton, soturi, ole paras itsesi. Nyt on yhdestoista hetki... kello lyö yksitoista. Muista kunnioituksella niitä jotka ovat menneet ennen sinua ja muistakaa ne jotka eivät tänään olleet täällä. Jaa maailmaan sinun osasi toivosta, jaa sinun osasi kauniimmasta tulevaisuudesta.
-g
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Ääretön
Vain lehtenä kaikkeuden äärettömillä aalloilla vaeltaen...
Kuuta täyttä katsoen, mitä silloin ajattelen. Huudanko voimieni tunnossa, tuskassa kuuta kohti koko naapuruston herättäen. Vaiko kaupungin katuja laahustaen tai mahdilla voiman koko maata vavahduttaen. Vai sisällesikö kaiken patoat...
Mitä sinä mietit? Mietitkö miksi roskapaperin joku maahan heittänyt on. Miksi toinen raapustanut merkkinsä seinään on. Miksi toinen talon maalaa toinen ruohoa leikatuksi ei saa. Miksi naapuri uuden auton ostaa. Miksi on uusi parempi liittymä tielle rakennettu ja nopeutta pudotettu. Mietitkö miksi toisella töitä on ja toinen kenkiä kuluttaa. Miksi toinen kiiltävään työnsä tuloksen tuhlaa. Miksi onni jonkun vierellä kulkee, toinen kurjuutta katsella saa. Miksi toinen positiivisia puhuu ja toinen murheisiin hukkuu. Miksi toinen kuuta katselee ja toinen televisioon katoaa. Leipää ja sirkushuvia. Miksi säätä toinen katsoo ja toinen itsestään lukee. Miksi poliitikot keskittyy... öööh politiikkaan, eikä tärkeään. Miksi toinen salaisuuksia tietää ja toinen pimennossa vaeltaa. Miksi toista ihmiset arvostaa ja toisen seuraa sietää ei voi. Miksi toinen viininkarahviin tartuu ja toinen ei silmiin katsoa voi. Miksi toinen hyökkää, toinen puolustaa. Miksi toinen auttaa, toinen pyytää. Miksi toinen rakastaa, toinen hyväksikäyttää. Miksi toinen vahvaa esittää ja toinen poskeansa näyttää. Miksi toinen pahaa ja ilkeyttä haluaa, narsismiinsa hukkuu.
Miksi petoja toisille olemme?
"Destiny turn her face nightmares and violent shapes the state of dreaming has left me numb. Blue eyes and wandering lips true lies through finger tips hiden tales of forbidden...
Maybe we`re just sleepwalking" (The Chain Gang of 1974)
Mun täytyy matkaani jatkaa...
-g
Kuuta täyttä katsoen, mitä silloin ajattelen. Huudanko voimieni tunnossa, tuskassa kuuta kohti koko naapuruston herättäen. Vaiko kaupungin katuja laahustaen tai mahdilla voiman koko maata vavahduttaen. Vai sisällesikö kaiken patoat...
Mitä sinä mietit? Mietitkö miksi roskapaperin joku maahan heittänyt on. Miksi toinen raapustanut merkkinsä seinään on. Miksi toinen talon maalaa toinen ruohoa leikatuksi ei saa. Miksi naapuri uuden auton ostaa. Miksi on uusi parempi liittymä tielle rakennettu ja nopeutta pudotettu. Mietitkö miksi toisella töitä on ja toinen kenkiä kuluttaa. Miksi toinen kiiltävään työnsä tuloksen tuhlaa. Miksi onni jonkun vierellä kulkee, toinen kurjuutta katsella saa. Miksi toinen positiivisia puhuu ja toinen murheisiin hukkuu. Miksi toinen kuuta katselee ja toinen televisioon katoaa. Leipää ja sirkushuvia. Miksi säätä toinen katsoo ja toinen itsestään lukee. Miksi poliitikot keskittyy... öööh politiikkaan, eikä tärkeään. Miksi toinen salaisuuksia tietää ja toinen pimennossa vaeltaa. Miksi toista ihmiset arvostaa ja toisen seuraa sietää ei voi. Miksi toinen viininkarahviin tartuu ja toinen ei silmiin katsoa voi. Miksi toinen hyökkää, toinen puolustaa. Miksi toinen auttaa, toinen pyytää. Miksi toinen rakastaa, toinen hyväksikäyttää. Miksi toinen vahvaa esittää ja toinen poskeansa näyttää. Miksi toinen pahaa ja ilkeyttä haluaa, narsismiinsa hukkuu.
Miksi petoja toisille olemme?
"Destiny turn her face nightmares and violent shapes the state of dreaming has left me numb. Blue eyes and wandering lips true lies through finger tips hiden tales of forbidden...
Maybe we`re just sleepwalking" (The Chain Gang of 1974)
Mun täytyy matkaani jatkaa...
-g
lauantai 25. tammikuuta 2014
Lähemmäksi
Seisot katsellen ihmisten vilinää, kiirettä rientää paikasta toiseen, täysin uupuneina. Seisot tuolla edessä Helsingin rautatieaseman ja ohi kiitää vihreän keltainen raitiovaunu 6T kohti länsisatamaa. Toiselle kohti uutta lähtöä ilon sirkuksen, toisille työmiehillä kohti toista maata, uupuneina kohti kotia...
Mutta hetkinen, kelatkaamme nauhuria hieman taaksepäin... Näet tuossa 6T linjan raitiovaunussa pojan piikkitukkaisen joka pomputtaa tennispalloa lattiaan samaan kohtaan. Mitä näkee poika piikkitukkainen palloa pomputellessaan. Pallo liikkuu ylös ja alas, ylös ja alas aina vain samassa kohdassa 6T raitiovaunun lattiaa.
Mitä sinä näet kadun varrelta... Tuo tennispallo keltainen osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan ja seuraavan kerran se osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan 16 metrin päässä edellisestä kohdasta!
Vaihdetaan paikkaa. Katsoit edellisenä iltana uuden Man of steel elokuvan sen innoittaman saat valtavat voimat suoniisi ja ponkaiset ilmaan kuin Neo tai Superman konsanaan. Lennät läpi pilvien tuuli hiuksissa ja sininen hohde takana, vapaa kaikesta. Pysähdyt poissa painovoiman vaikutuksesta kauas avaruuden aalloilla ja katsot alas. Katsot alas ja tuolla superkatsellasi näet maan, näet Euroopan, Suomen, Helsingin, rautatieaseman ja tuon samaisen 6T linjan raitiovaunun sekä piikkitukkaisen pojan, mutta ennen kaikkea näet pallon. Tuon keltaisen tennispallon joka osuu raitiovaunun lattiaan ja seuraavan kerran se osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan 89,4 kilometrin päässä edellisestä kohdasta!
Ponkaiset hieman lisää vauhtia ja lennät ohi Jupiterin suuren punaisen täplän, tuon myrskyn ikuisen, läpi Saturnuksen sateenkaaren värein säihkyvin ja timantin kirkkaiden jäärenkaiden. Lennät yhä kauemmaksi pois aurinkokunnasta ja VARO, hups melkein törmäsit Voyageriin. Pysähdyt ja katsot nyt tuo pallon yhdellä pompula liikkuu jo 651 kilometriä + tuo 89,4 kilometriä jos maa nyt sattuu pyörimään horisontaalisesti (eihän siellä ole mitään horisonttia) juuri samaan suuntaan.
Ponkaiset vielä kerran vauhtia, rikot rajoja, lennät läpi sumujen, ohi supernovien (varo mustia aukkoja ettei ne nielaise sinua) kauemmaksi katsot linnurattaa meidän omaa kaunista Milkywaytä kaarrat linnunradat horisottaaliselle tasolle kauas pois keskelle tyhjää avaruutta kauemmaksi kuin kukaan ihminen miljoonaan vuoteen voi päästä. Katsot sieltä tuota 6T linjan raitovaunua, tuota piikkitukkaista poikaa ja sitä keltaista tennispalloa. Tennispallo osuu raitiovaunun lattiaa ja seuraavan kerran se osuu tuon raitiovanun lattiaan 2100 + 615 + 89,4 kilometrin päässä jos aurinkokunta ja maa nyt sattuu liikkumaan horisontaalisesti samaan suuntaan. Itseasiassa kaikki pyöriin sinne tänne vinksin vonksin tosin Keplerin ja Newtonin lakeja noudattaen kaaoksellisessa järjestyksessä.
Osaatko takaisin, entä osaatko katsoa asioita erinlaisesta näkövinkkelistä, erinlaisesta perspektiivistä. Voiko niitä olla, niitä perspektiivejä, niissä asioissa, ihmisissä joita sinä päivittäin kohtaat... Pystytkö hyppäämään toisten saappaisiin ja katsomaan kaikkeutta sieltä, katsomaan mitä toiset näkevät tai ovat näkemättä. Pystytkö tuntemaan myötätuntoa, nähdä syvälle sieluun, läpi itkujen, hymyjen, kasvojen kireiden, nähdä yli yhteiskunnan kiireiden ja siitähuolimatta kasvamaan paremmaksi ihmiseksi ja koskettamaan sieluja. Asiat ovat vain perspektiivi kysymyksiä!
-g
Mutta hetkinen, kelatkaamme nauhuria hieman taaksepäin... Näet tuossa 6T linjan raitiovaunussa pojan piikkitukkaisen joka pomputtaa tennispalloa lattiaan samaan kohtaan. Mitä näkee poika piikkitukkainen palloa pomputellessaan. Pallo liikkuu ylös ja alas, ylös ja alas aina vain samassa kohdassa 6T raitiovaunun lattiaa.
Mitä sinä näet kadun varrelta... Tuo tennispallo keltainen osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan ja seuraavan kerran se osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan 16 metrin päässä edellisestä kohdasta!
Vaihdetaan paikkaa. Katsoit edellisenä iltana uuden Man of steel elokuvan sen innoittaman saat valtavat voimat suoniisi ja ponkaiset ilmaan kuin Neo tai Superman konsanaan. Lennät läpi pilvien tuuli hiuksissa ja sininen hohde takana, vapaa kaikesta. Pysähdyt poissa painovoiman vaikutuksesta kauas avaruuden aalloilla ja katsot alas. Katsot alas ja tuolla superkatsellasi näet maan, näet Euroopan, Suomen, Helsingin, rautatieaseman ja tuon samaisen 6T linjan raitiovaunun sekä piikkitukkaisen pojan, mutta ennen kaikkea näet pallon. Tuon keltaisen tennispallon joka osuu raitiovaunun lattiaan ja seuraavan kerran se osuu tuon 6T linjan raitiovaunun lattiaan 89,4 kilometrin päässä edellisestä kohdasta!
Ponkaiset hieman lisää vauhtia ja lennät ohi Jupiterin suuren punaisen täplän, tuon myrskyn ikuisen, läpi Saturnuksen sateenkaaren värein säihkyvin ja timantin kirkkaiden jäärenkaiden. Lennät yhä kauemmaksi pois aurinkokunnasta ja VARO, hups melkein törmäsit Voyageriin. Pysähdyt ja katsot nyt tuo pallon yhdellä pompula liikkuu jo 651 kilometriä + tuo 89,4 kilometriä jos maa nyt sattuu pyörimään horisontaalisesti (eihän siellä ole mitään horisonttia) juuri samaan suuntaan.
Ponkaiset vielä kerran vauhtia, rikot rajoja, lennät läpi sumujen, ohi supernovien (varo mustia aukkoja ettei ne nielaise sinua) kauemmaksi katsot linnurattaa meidän omaa kaunista Milkywaytä kaarrat linnunradat horisottaaliselle tasolle kauas pois keskelle tyhjää avaruutta kauemmaksi kuin kukaan ihminen miljoonaan vuoteen voi päästä. Katsot sieltä tuota 6T linjan raitovaunua, tuota piikkitukkaista poikaa ja sitä keltaista tennispalloa. Tennispallo osuu raitiovaunun lattiaa ja seuraavan kerran se osuu tuon raitiovanun lattiaan 2100 + 615 + 89,4 kilometrin päässä jos aurinkokunta ja maa nyt sattuu liikkumaan horisontaalisesti samaan suuntaan. Itseasiassa kaikki pyöriin sinne tänne vinksin vonksin tosin Keplerin ja Newtonin lakeja noudattaen kaaoksellisessa järjestyksessä.
Osaatko takaisin, entä osaatko katsoa asioita erinlaisesta näkövinkkelistä, erinlaisesta perspektiivistä. Voiko niitä olla, niitä perspektiivejä, niissä asioissa, ihmisissä joita sinä päivittäin kohtaat... Pystytkö hyppäämään toisten saappaisiin ja katsomaan kaikkeutta sieltä, katsomaan mitä toiset näkevät tai ovat näkemättä. Pystytkö tuntemaan myötätuntoa, nähdä syvälle sieluun, läpi itkujen, hymyjen, kasvojen kireiden, nähdä yli yhteiskunnan kiireiden ja siitähuolimatta kasvamaan paremmaksi ihmiseksi ja koskettamaan sieluja. Asiat ovat vain perspektiivi kysymyksiä!
-g
lauantai 2. marraskuuta 2013
Edessämme
"Kuoleman pataljoonat kulkee takana. Edessämme on maisema kuin lakana. Meidän leirin täytyy muuttaa uudelleen joko rajan yli tai taivaaseen." Timo Rautiainen
Muistan veljen joka ei taisteluissa onnistunut missään. Toisen veljen joille jumalat olivat aina puolellaan, tuolla ylhäällä nauraen. Meidät on luotu niin erillaisiksi ja kaikkia ei ole luotu jokaiseen tehtävään, mutta ehkäpä omaamme. Vaikka askelmerkit olisivat kuinka tarkat tahansa ei siltikään veli hopea voinut kuin epäonnistua.
"Taivaan verestä kuvastui se naurava pyöveli" TR. Ja toisille meille jumalat tuolla jossakin Afrikan rannikolta nauravat. Me luomme oman kaikkeutemme, ne jotka uskaltavat mennä, vaikka kuinka tuomittuna olisivat kulkemaan. Heille jumalat nauravat ja heille suodaan viiniä sekä rypäleitä. Ne ovat niitä "hulluja" veljiä joiden yllä aina lentokoneet kilometrien yllä lentävät, korkealla ja kauas kuvissa kauniissa.
Täällä pohjantähden alla minä suren ja itken vuokses kyyneleen. Hitaasti tuon kyyneleen itken, vuodatan vuoksi tasa-arvon ja liberalistisen ymmärtämisen. Älä koskaan supista näkemystäsi kapeaksi kiilaksi, ei uskonnon, ajatuksen, näkemyksen, politiikan takia. Älä koskaan unohda absoluuttista tasa-arvoa. On vain pitkä kaipaus, kyynel silmäkulmassa, tuolla kylissä, kodeissa kaukaisissa.
Jokaisella meille löytyy kultajyvä pala taivasta, timantti, lahja jumalilta odotomassa jossakin salaisessa paikassa. Etsitkö sinä salaisuuttasi, löydätkö sitä koskaan vaikka se silmiesi edessä kenties on, ihan siinä sormien ulottuvilla.
James Joycella on alkulauseensa kaiken päätävänä lauseena. Ja vain osa sinisestä maasta, taivaasta.
Three quarks for Muster Mark!
Sure he has not got much of a bark
And sure any he has it's all beside the mark
Kaikki on yhtä. Tarviiko muuta olla. Mitä muuta jumalat meiltä vaativat in this land of Anaka.
-g
Muistan veljen joka ei taisteluissa onnistunut missään. Toisen veljen joille jumalat olivat aina puolellaan, tuolla ylhäällä nauraen. Meidät on luotu niin erillaisiksi ja kaikkia ei ole luotu jokaiseen tehtävään, mutta ehkäpä omaamme. Vaikka askelmerkit olisivat kuinka tarkat tahansa ei siltikään veli hopea voinut kuin epäonnistua.
"Taivaan verestä kuvastui se naurava pyöveli" TR. Ja toisille meille jumalat tuolla jossakin Afrikan rannikolta nauravat. Me luomme oman kaikkeutemme, ne jotka uskaltavat mennä, vaikka kuinka tuomittuna olisivat kulkemaan. Heille jumalat nauravat ja heille suodaan viiniä sekä rypäleitä. Ne ovat niitä "hulluja" veljiä joiden yllä aina lentokoneet kilometrien yllä lentävät, korkealla ja kauas kuvissa kauniissa.
Täällä pohjantähden alla minä suren ja itken vuokses kyyneleen. Hitaasti tuon kyyneleen itken, vuodatan vuoksi tasa-arvon ja liberalistisen ymmärtämisen. Älä koskaan supista näkemystäsi kapeaksi kiilaksi, ei uskonnon, ajatuksen, näkemyksen, politiikan takia. Älä koskaan unohda absoluuttista tasa-arvoa. On vain pitkä kaipaus, kyynel silmäkulmassa, tuolla kylissä, kodeissa kaukaisissa.
Jokaisella meille löytyy kultajyvä pala taivasta, timantti, lahja jumalilta odotomassa jossakin salaisessa paikassa. Etsitkö sinä salaisuuttasi, löydätkö sitä koskaan vaikka se silmiesi edessä kenties on, ihan siinä sormien ulottuvilla.
James Joycella on alkulauseensa kaiken päätävänä lauseena. Ja vain osa sinisestä maasta, taivaasta.
Three quarks for Muster Mark!
Sure he has not got much of a bark
And sure any he has it's all beside the mark
Kaikki on yhtä. Tarviiko muuta olla. Mitä muuta jumalat meiltä vaativat in this land of Anaka.
-g
perjantai 1. marraskuuta 2013
Nähtävillä
Se verkko tuolla ulkona, pitää otteessa tahmaisessa, pois päästävä on kunhan vain keinon kainon keksii, näkee taakse verhojen silmiä peittävien.
Riitasointua niin paljon, päätä pakottaa... Miksi teidän pitää kiukkuilla, riidellä, taistella arvovallasta ja asemasta. Miksi teidän pitää sanoa poikkinaisia sanoja ja osoittaa mielipiteitänne, kilpailla, olla olevinaan, käyttää valtaa olemalla alistuvia, alentaa muita ja alentaa itseään. Miksi teidän pitää olla agressiivisia, kärttyisiä, ilkeitä toisillenne. Miksi te olette kiinostuneimpia toiste elämistä kuin omastanne. Miksi te ette kasva aikuisiksi. Onko se edes oikein että teille on annettu tällainen lahja ja te heitätte sen pois edes näkemättä noiden suurien sinfonioiden taakse. Miksi te särjette peilit.
Me kaikki muutumme, minä olen muuttunut. Minä olen horjunut, epäilen enemmän kuin ennen.
Olen aina epäillyt varsinkin totuutta. Totuus on tuolla jossakin vain harvojen saavutettavissa. Totuus vaatii nöyryyttä ja elämän viisautta, viisautta jota on vain kuolleilla.
Autoa ajellessa pysähdyn liikennevaloihin. Katson syksyn sateista maisemaa, tumman surullisia lehtia taivaan ja maan ja kuitenkin niin rauhaisaa. Hetki aikaa, iäisyyttä pysähdyn, kirjoitan...
Ahdistus luonain on tuo tunne kuolematon.
Se niveliä ain vaivaa ja sieluun onkaloita kaivaa.
Repii verhoja riekaleiksi, kiireissään juopuu tuomareiksi
ja toisinaan laulujen juomareiksi.
Kaik seitsemän kuolemansyntiä tauotta velloo edessäin,
kaikkien nähtävillä ja niin harvojen näkeminä.
Aika on, se aika on pitkä ja loputon aika vasta pitkä onkin ja niin paljon liukkaampi petoa. Ajan takana on rauha, seesteisyys. Ei mitään jahdattavaa, ei ristiriitoja, ei kilpailua, ei ilkeyttä, eri jonninjoutavaa juoruilua ja väärän laista kiinostusta toisten elämästä. Ei typeryyttä ihmisen. On vain hyve ja hiljaisuus.
Muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse. Enkä minä mitään pelkää, väsynyt vain olen.
-g
Riitasointua niin paljon, päätä pakottaa... Miksi teidän pitää kiukkuilla, riidellä, taistella arvovallasta ja asemasta. Miksi teidän pitää sanoa poikkinaisia sanoja ja osoittaa mielipiteitänne, kilpailla, olla olevinaan, käyttää valtaa olemalla alistuvia, alentaa muita ja alentaa itseään. Miksi teidän pitää olla agressiivisia, kärttyisiä, ilkeitä toisillenne. Miksi te olette kiinostuneimpia toiste elämistä kuin omastanne. Miksi te ette kasva aikuisiksi. Onko se edes oikein että teille on annettu tällainen lahja ja te heitätte sen pois edes näkemättä noiden suurien sinfonioiden taakse. Miksi te särjette peilit.
Me kaikki muutumme, minä olen muuttunut. Minä olen horjunut, epäilen enemmän kuin ennen.
Olen aina epäillyt varsinkin totuutta. Totuus on tuolla jossakin vain harvojen saavutettavissa. Totuus vaatii nöyryyttä ja elämän viisautta, viisautta jota on vain kuolleilla.
Autoa ajellessa pysähdyn liikennevaloihin. Katson syksyn sateista maisemaa, tumman surullisia lehtia taivaan ja maan ja kuitenkin niin rauhaisaa. Hetki aikaa, iäisyyttä pysähdyn, kirjoitan...
Ahdistus luonain on tuo tunne kuolematon.
Se niveliä ain vaivaa ja sieluun onkaloita kaivaa.
Repii verhoja riekaleiksi, kiireissään juopuu tuomareiksi
ja toisinaan laulujen juomareiksi.
Kaik seitsemän kuolemansyntiä tauotta velloo edessäin,
kaikkien nähtävillä ja niin harvojen näkeminä.
Aika on, se aika on pitkä ja loputon aika vasta pitkä onkin ja niin paljon liukkaampi petoa. Ajan takana on rauha, seesteisyys. Ei mitään jahdattavaa, ei ristiriitoja, ei kilpailua, ei ilkeyttä, eri jonninjoutavaa juoruilua ja väärän laista kiinostusta toisten elämästä. Ei typeryyttä ihmisen. On vain hyve ja hiljaisuus.
Muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse. Enkä minä mitään pelkää, väsynyt vain olen.
-g
lauantai 24. elokuuta 2013
Itsekritiikki
"Jos me emme lopeta sotaa, sota lopettaa meidät"
Mitä vastaan sinä sodit, mitä vastaan taistelet? Johtajan, vapahtajan, elämäntavan, omien uskomusten, vai totuudenko puolesta. Mikä on totta, mikä on oikein. Oletko koskaan kyseenalaistanut mihin sinut on kasvatettu, kasvatettu kuin bonsaipuun. Luuletko Sinä oikeasti tietäväsi mikä on totta...
"Ilmassa tuoksahti hienostunut aromi, mä tunnistan kuinka askel kevenee. Mä oon erämies ja silloin kun ratsastan niin banjot soi. Mä oon herrasmies ja banjoas kun näppäilen se kauniisti soi." Stig
On niin monia hetkiä mitä jakaa ja silti kukaan muu kuin sinä itse et tiedä niitä kaikkia, niitä hetki koko sitä arvokasta tarinaasi. Tämä on loppumaton tarina, tarina jonka sinä luota itsellesi, tarina jonka osan sinä luot nähtäväksi harvoille tai monille riippuen tarinastasi ja tahdostasi. Ja jos sinä et luo sitä tarinaa, omaa tarinaasi, joku muu luo sen puolestasi. Älä kadu mitään mitä teit, se tekee sinusta sen mitä olet. Opi menneestä, opi terveellä itsekritiikillä se vie sinut aivan toiseen salaiseen maailmaan. Älä jää tänne, tylsän mielen tuotteeseen, älä jää tyhmentymään, mene eteenpäin, mene lähemmäksi loppua, mene sinne missä tarinasi muuttuu Kiertolaiseksi. Kiertolaiseksi läpi lukemattomien galaktisten vuosien.
Tappaisitko pelastaaksesi elämän, tappaisitko jotta todistaisit oman asiasi oikeaksi. Niin paljon sotaa, niin paljon taistelua, turhaa, jonninjoutavaa. Ole kaiken sen yläpuolella ole hukassa... ja kuitenkin tunnet, teidät, näet jotakin enemmän.
Mitä jos haluaisin rauhaan. Mitä jos epäonnistuisin tässä kaikessa, enkä jaksaisi tätä enää. Mitä sinä tekisit? Mitä jos haluaisin taistele, muuttaa koko elämäni, näyttää valoa jota muut eivät näe. Taistella oman elämäni puolesta, sen puolesta mitä olen, mihin uskon. Mitä sinä tekisit?
Taistele, taistele sen puolesta mihin uskot, taistele uuden maailman puolesta. Taistele oikeuden puolesta, meidän puolesta, kauniimman uuman puolesta. Taistele lasten puolesta, tulevaisuuden puolesta, kauniimman maailman puolesta. Taistele sinun oman elämäsi puolesta, todellisuuden puolesta, paremman tulevaisuuden puolesta. Taistele kuin leijona!
-g
Mitä vastaan sinä sodit, mitä vastaan taistelet? Johtajan, vapahtajan, elämäntavan, omien uskomusten, vai totuudenko puolesta. Mikä on totta, mikä on oikein. Oletko koskaan kyseenalaistanut mihin sinut on kasvatettu, kasvatettu kuin bonsaipuun. Luuletko Sinä oikeasti tietäväsi mikä on totta...
"Ilmassa tuoksahti hienostunut aromi, mä tunnistan kuinka askel kevenee. Mä oon erämies ja silloin kun ratsastan niin banjot soi. Mä oon herrasmies ja banjoas kun näppäilen se kauniisti soi." Stig
On niin monia hetkiä mitä jakaa ja silti kukaan muu kuin sinä itse et tiedä niitä kaikkia, niitä hetki koko sitä arvokasta tarinaasi. Tämä on loppumaton tarina, tarina jonka sinä luota itsellesi, tarina jonka osan sinä luot nähtäväksi harvoille tai monille riippuen tarinastasi ja tahdostasi. Ja jos sinä et luo sitä tarinaa, omaa tarinaasi, joku muu luo sen puolestasi. Älä kadu mitään mitä teit, se tekee sinusta sen mitä olet. Opi menneestä, opi terveellä itsekritiikillä se vie sinut aivan toiseen salaiseen maailmaan. Älä jää tänne, tylsän mielen tuotteeseen, älä jää tyhmentymään, mene eteenpäin, mene lähemmäksi loppua, mene sinne missä tarinasi muuttuu Kiertolaiseksi. Kiertolaiseksi läpi lukemattomien galaktisten vuosien.
Tappaisitko pelastaaksesi elämän, tappaisitko jotta todistaisit oman asiasi oikeaksi. Niin paljon sotaa, niin paljon taistelua, turhaa, jonninjoutavaa. Ole kaiken sen yläpuolella ole hukassa... ja kuitenkin tunnet, teidät, näet jotakin enemmän.
Mitä jos haluaisin rauhaan. Mitä jos epäonnistuisin tässä kaikessa, enkä jaksaisi tätä enää. Mitä sinä tekisit? Mitä jos haluaisin taistele, muuttaa koko elämäni, näyttää valoa jota muut eivät näe. Taistella oman elämäni puolesta, sen puolesta mitä olen, mihin uskon. Mitä sinä tekisit?
Taistele, taistele sen puolesta mihin uskot, taistele uuden maailman puolesta. Taistele oikeuden puolesta, meidän puolesta, kauniimman uuman puolesta. Taistele lasten puolesta, tulevaisuuden puolesta, kauniimman maailman puolesta. Taistele sinun oman elämäsi puolesta, todellisuuden puolesta, paremman tulevaisuuden puolesta. Taistele kuin leijona!
-g
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Aikoja
Kävelet katua pitkää vai juoksetko kohti jotakin päämäärää tavoitetta. Kenties odottamattomaan vai niin liikaa odottavaan kunniaan tai pettymykseen karvaaseen. Juokset takia ryhmän, itsensä voittamisen, pelon, tarpeen tai uskon. Tiedätkö mihin olet menossa, mitä tuon matkan päässä odottaa, mitä tavoittelet ja miksi? Tuskaa... matka tuo pitkä vierellä sen tuo. Askel alussa niin kepeä, maata tasaista, alamäkiä, ylämäkiä, istutuksia kauniita, puita vehreitä, tuulta, sadetta, auingonpaistetta. Lihaksissa maitohappoa, väsymystä, voimalla tahdon taistelet kohti seuraavaa suoraa, seuraavaa mäkeä, seuraavan mutkan taakse. Seuraavaa sataa metriä, lyhtytolpan väliä... vielä hetki, tavoite ja uskot uuteen sataan metriin, uuteen tolpan väliin. Ylität itsesi taistelet, hampaat irvessäkin, kenties makukin veren suussa. Lopussa olet voittaja, oman elämäsi sankari, puhtaasti koska teit sen, itsellesi.
Ostat karkkipussin, joskus jopa valitset ihan itse nuo karkit kauniit, makeat, karvaan ihanat, suolaisen suloisen.... niin monenlaisia, eri värisiä, makuisia. Miksi, mietit mitä tekemistä karkkipussilla tuolla onkaan, tähän, elämään... ehkäpä se sisältääkin kaiken tuntemamme ja tuntemattoman.
Maistelet maailmaa, makuja, ihmisiä, hetkiä, matkoja. Eri värisiä, makuisia, tuntuisia... mitä niistä etsit. Kävelet illan hiljentyessä pitkin katuja autioita. Päivällä keskellä kiireisten ihmisten rientoja päämäärätöntä väistellen. Pohdit itseksesi, mietit ajatuksia ääretömiä. Mistä tulet, mitä olet, mihin menet... ja "kukaan ei koskaan voi sun paikaa ottaa, kukaan ei mun maailmastaan tee kauniimpaa" (Vesterinen). Istut nuotio palavan äärellä, liekin leikkivän, takana tiettömien taipaleiden suopursun tuoksu ilmassa. Kävelet korkealle päälle vaaran suuren, kosketat jotakin hiljaista, ääretöntä rauhaa silmänkantamattomiin. Joki rakkauden kiemurtelee alhaalla laaksossa, metsää silmänkantamattomiin. Vaaran puuttoman päällä vain sammalta ja kiveä, karuutta kaunista. Tuo hetki iätön tuo kyyneleen silmänurkkaan ja hetken vain hetken on hiljaista. Kun tunnet, tunnetko tunteita, tärinää, lämpöä, sähköä, voimaa. Luotko sitä, käytätkö sitä... onko sillä oma massansa. Jos on, niin silloin sen, sinun, täytyy vaikuttaa kaikeuteen. Jokaisella massallisella objektiivilla on vetovoimansa. Sitä on karkkipusissa olevat karkit, niin erilaisia voimia vetäviä.
Miksi nuorena te olette niin ylimielisiä ettette näe ja ymmärrä että vanhemmat saattavat nähdä valintojenne ja tekojen taakse, kausaalisuuden tuolle puolen. Miksi vanhempana olette niin ylimielisiä ettette näe että ikuiset näkevät valintojenne ja tekojenne, kausaalisuuden tuolle puolen. Aika on täysin suhteellinen käsite. "Rintaliiveistä haka vihdoin kun aukeaa, äijä tuhisee ja liian varhain laukeaa. Miksi rakastuit oopperassa torkkujaan, joka hallitse ei runouttaan tai orkkujaan" (Samuli Putro). Mitä kauemmin olet elänyt sen lyhyempi suhteellinen aika tunti tai minuutti on, sen lyhyemmältä ja ikuisuudelta ajatuksessa akti tuntuu. Niin lyhyt on nuoremman ja vähemmän mielen perspektiivikin. Perspektiivi kysymyksiä.
Sävelet ja suuret sinfoniat sielussa soi, mutta niitä niin vaikea on sanoiksi muuttaa. Sanat tekevät äärettömästä äärellisen, tunne, symboolit vievät äärettömän tuolle puolelle. Niin harva voi nähdä sen yksinkertaisen kauneuden.
Jonakin päivänä olet kärsivällisyyden karaisema, kivun koventama ja kuitenkin ymmärrät että todellinnen vahvuus on rauhaa, pehmeyttä, joustavuutta ja suvaitsevuutta. Mikään ei enää häiritse sinua silti tunnet kaiken... sielut, ajat, tunteet, hetket, ajatukset kauneimmat ja rumimmat ja mietit miksi kaikki on olemassa. Näet hetken tuolle puolen, etkä enää ole vain kadettina elämän virrassa.
Maailmankaikkeus on ääretön uskon niin. Niin myös rakkaus ja usko on uskon asia.
-g
Ostat karkkipussin, joskus jopa valitset ihan itse nuo karkit kauniit, makeat, karvaan ihanat, suolaisen suloisen.... niin monenlaisia, eri värisiä, makuisia. Miksi, mietit mitä tekemistä karkkipussilla tuolla onkaan, tähän, elämään... ehkäpä se sisältääkin kaiken tuntemamme ja tuntemattoman.
Maistelet maailmaa, makuja, ihmisiä, hetkiä, matkoja. Eri värisiä, makuisia, tuntuisia... mitä niistä etsit. Kävelet illan hiljentyessä pitkin katuja autioita. Päivällä keskellä kiireisten ihmisten rientoja päämäärätöntä väistellen. Pohdit itseksesi, mietit ajatuksia ääretömiä. Mistä tulet, mitä olet, mihin menet... ja "kukaan ei koskaan voi sun paikaa ottaa, kukaan ei mun maailmastaan tee kauniimpaa" (Vesterinen). Istut nuotio palavan äärellä, liekin leikkivän, takana tiettömien taipaleiden suopursun tuoksu ilmassa. Kävelet korkealle päälle vaaran suuren, kosketat jotakin hiljaista, ääretöntä rauhaa silmänkantamattomiin. Joki rakkauden kiemurtelee alhaalla laaksossa, metsää silmänkantamattomiin. Vaaran puuttoman päällä vain sammalta ja kiveä, karuutta kaunista. Tuo hetki iätön tuo kyyneleen silmänurkkaan ja hetken vain hetken on hiljaista. Kun tunnet, tunnetko tunteita, tärinää, lämpöä, sähköä, voimaa. Luotko sitä, käytätkö sitä... onko sillä oma massansa. Jos on, niin silloin sen, sinun, täytyy vaikuttaa kaikeuteen. Jokaisella massallisella objektiivilla on vetovoimansa. Sitä on karkkipusissa olevat karkit, niin erilaisia voimia vetäviä.
Miksi nuorena te olette niin ylimielisiä ettette näe ja ymmärrä että vanhemmat saattavat nähdä valintojenne ja tekojen taakse, kausaalisuuden tuolle puolen. Miksi vanhempana olette niin ylimielisiä ettette näe että ikuiset näkevät valintojenne ja tekojenne, kausaalisuuden tuolle puolen. Aika on täysin suhteellinen käsite. "Rintaliiveistä haka vihdoin kun aukeaa, äijä tuhisee ja liian varhain laukeaa. Miksi rakastuit oopperassa torkkujaan, joka hallitse ei runouttaan tai orkkujaan" (Samuli Putro). Mitä kauemmin olet elänyt sen lyhyempi suhteellinen aika tunti tai minuutti on, sen lyhyemmältä ja ikuisuudelta ajatuksessa akti tuntuu. Niin lyhyt on nuoremman ja vähemmän mielen perspektiivikin. Perspektiivi kysymyksiä.
Sävelet ja suuret sinfoniat sielussa soi, mutta niitä niin vaikea on sanoiksi muuttaa. Sanat tekevät äärettömästä äärellisen, tunne, symboolit vievät äärettömän tuolle puolelle. Niin harva voi nähdä sen yksinkertaisen kauneuden.
Jonakin päivänä olet kärsivällisyyden karaisema, kivun koventama ja kuitenkin ymmärrät että todellinnen vahvuus on rauhaa, pehmeyttä, joustavuutta ja suvaitsevuutta. Mikään ei enää häiritse sinua silti tunnet kaiken... sielut, ajat, tunteet, hetket, ajatukset kauneimmat ja rumimmat ja mietit miksi kaikki on olemassa. Näet hetken tuolle puolen, etkä enää ole vain kadettina elämän virrassa.
Maailmankaikkeus on ääretön uskon niin. Niin myös rakkaus ja usko on uskon asia.
-g
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Valoa
Kuljen tietä tyhjyydestä toiseen, polkuja kovin erillaisia katsellen. Äärettömään venyvä kuminauha, läpi ajan ja kaikkeuden. "Turhuuden turhuutta, kaikki on turhuutta sanoin saarnaaja". Yhtä kaikki, kaikki on yhtä, osa ympyrää, samaa leikkiä hiekkalaatikossa alussa ja lopussa... Ilman valoa...
Kuuntelen tarinaa kaunista, katselen näyttämöä joka asetettu on vain tarkoitusta varten. Kauneutta taiteen, liikkeiden sulavien takana suurempien tarkoitusten. Niin kaunis ja mieltä liikuttava on laulu syvältä sisimmästä kumpuavan joukon yhtenäisen, voimaa takana järjen. Otan siihen osana palasena tavan ikuisen. Toinen katselee, toinen kuuntelee, toinen kokee hetken jos toisenkin. Toinen unohtaa, toinen hetken muistaa, mutta vain yksi elää todeksi, muistaa, kasvaa, kehittyy. Erilaisia ihmisiä, erilaisia mieliä, erilaisia polkuja.
Egoismi juontaa juurensa kenties renesanssista, 500 pitkää vuotta kehittyen, kasvaen mittoihin tämän päivän, jättiläiseksi. Sitä hintaa maksamme. Mitä oli ennen tuota pitkää aikaa... Kauas täytyy katsella, arvella. Yhteisö, hierarkia, johtaja. Kaipa aina alusta historian on joku tarvittu asettumaan joukon kärkeen, johtamaan. On johdettu kukkuloille kunnian ja alimpaan helvettiin. Noustu menestykseen ja tuhottu rakennettu. On ollut hyviä ja kunniallisia, huonoja ja itsekkäitä johtajia. On puhallettu ikuisen tuulen lailla vuoria maan. Erilaisia pyrkimyksiä, erilaisia päämääriä, erilaista moraalia, erilaista eettisyyttä. Nykyhetki, tässä ja nyt... kaikilla on mielipide, perusteetonkin pienemmän mielen. Tuo mielipide tai olotila joka pitää välttämättä oksentaa jokaisen nähtäväksi... ja poistaa kaikki epäilys. Egoismi, individualismi, liberalismi kaikki yhtä laiskuutta. Luulet olevasi ahkera, mutta olet lopettanut ajattelun. "Pahinta on henkinen laiskuus, joka estää mielen ponnistelun kiusauksia vastaan ja johtaa meidät enemmistön mukana joutavaan kehittymättömyyden tilaan."
Yhteiskunta joka ei ole henkisesti valveutunut ja kohonnut tietoisuudessaan, kehittää oman aikansa ilmiöitä, mielipiteiden ja tietämättömyyden perustalta. Tuollainen liberalistinen, laiska yhteiskunta johtaa edustuksellisen demokratian mielipideilmiönmuodostuksen kautta, itseään ja järjestelmää ruokkien, kohti omaan väistämättömään tuhoonsa. "Moraaliset hyveet ovat menestyksen perusta, tuki ja suuruuden henki (James Allen)." Yhteiskunta ja yksilö, yksilö ja yhteiskunta ilman moraalia, ilman viisautta hajoaa sisältä päin.
Kuunteletko, katseletko sinä näytelmää oppiaksesi, elääksesi oppimaasi todeksi. Nähdäksesi jonakin päivänä valon, oivalluksen ja viedäksesi sitä joukon edessä valaisten pimeää. Taisteletko sinä urheana leuka pystyssä omalla valon miekallasi laiskuutta ja typeryyttä vastaan tuossa äärettömässä tietämättömyyden autiomaassa. Oletko valmis oppimaan ja olemaan opetettavissa, etsimään todellista valoa sisältäsi.
Kaikki lähtee ajatuksesta. Puhdas ajatus on kuin Brut Nature, ilman tippaakaan sokeria. Silloin ja vain silloin paljastuu mielen puhtaus.
-g
Kuuntelen tarinaa kaunista, katselen näyttämöä joka asetettu on vain tarkoitusta varten. Kauneutta taiteen, liikkeiden sulavien takana suurempien tarkoitusten. Niin kaunis ja mieltä liikuttava on laulu syvältä sisimmästä kumpuavan joukon yhtenäisen, voimaa takana järjen. Otan siihen osana palasena tavan ikuisen. Toinen katselee, toinen kuuntelee, toinen kokee hetken jos toisenkin. Toinen unohtaa, toinen hetken muistaa, mutta vain yksi elää todeksi, muistaa, kasvaa, kehittyy. Erilaisia ihmisiä, erilaisia mieliä, erilaisia polkuja.
Egoismi juontaa juurensa kenties renesanssista, 500 pitkää vuotta kehittyen, kasvaen mittoihin tämän päivän, jättiläiseksi. Sitä hintaa maksamme. Mitä oli ennen tuota pitkää aikaa... Kauas täytyy katsella, arvella. Yhteisö, hierarkia, johtaja. Kaipa aina alusta historian on joku tarvittu asettumaan joukon kärkeen, johtamaan. On johdettu kukkuloille kunnian ja alimpaan helvettiin. Noustu menestykseen ja tuhottu rakennettu. On ollut hyviä ja kunniallisia, huonoja ja itsekkäitä johtajia. On puhallettu ikuisen tuulen lailla vuoria maan. Erilaisia pyrkimyksiä, erilaisia päämääriä, erilaista moraalia, erilaista eettisyyttä. Nykyhetki, tässä ja nyt... kaikilla on mielipide, perusteetonkin pienemmän mielen. Tuo mielipide tai olotila joka pitää välttämättä oksentaa jokaisen nähtäväksi... ja poistaa kaikki epäilys. Egoismi, individualismi, liberalismi kaikki yhtä laiskuutta. Luulet olevasi ahkera, mutta olet lopettanut ajattelun. "Pahinta on henkinen laiskuus, joka estää mielen ponnistelun kiusauksia vastaan ja johtaa meidät enemmistön mukana joutavaan kehittymättömyyden tilaan."
Yhteiskunta joka ei ole henkisesti valveutunut ja kohonnut tietoisuudessaan, kehittää oman aikansa ilmiöitä, mielipiteiden ja tietämättömyyden perustalta. Tuollainen liberalistinen, laiska yhteiskunta johtaa edustuksellisen demokratian mielipideilmiönmuodostuksen kautta, itseään ja järjestelmää ruokkien, kohti omaan väistämättömään tuhoonsa. "Moraaliset hyveet ovat menestyksen perusta, tuki ja suuruuden henki (James Allen)." Yhteiskunta ja yksilö, yksilö ja yhteiskunta ilman moraalia, ilman viisautta hajoaa sisältä päin.
Kuunteletko, katseletko sinä näytelmää oppiaksesi, elääksesi oppimaasi todeksi. Nähdäksesi jonakin päivänä valon, oivalluksen ja viedäksesi sitä joukon edessä valaisten pimeää. Taisteletko sinä urheana leuka pystyssä omalla valon miekallasi laiskuutta ja typeryyttä vastaan tuossa äärettömässä tietämättömyyden autiomaassa. Oletko valmis oppimaan ja olemaan opetettavissa, etsimään todellista valoa sisältäsi.
Kaikki lähtee ajatuksesta. Puhdas ajatus on kuin Brut Nature, ilman tippaakaan sokeria. Silloin ja vain silloin paljastuu mielen puhtaus.
-g
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sotureita
Suolainen on maku huulilla katkeran... Kävellen kadulla farkkutakin kaulukset pystyssä, tunnossa voiman nuoruuden. Soittoruokalan baarissa katsoen silmiin nuoriin vihaisiin. Tärinää, värinää, uhoa, tuhoa, koiria pieniä räksyttäviä... Oletko huomannut, pienimmät koirat räksyttävät eniten, pelostako, uhostako, egostako, hulluudesta evoluution...
Pilvet matelevat ylitsemme, ajasta toiseen, ikuisuuden mitassa elämän ihmisen. Hiipuu tähdet nousevaan aamuun, häviää koiran räksyttävät kääntyen kannoiltaan kohti koppejaan. Nousee aamu käyden pitkin tietä paljaan mustaa. Käy valo pitkin järven pintaa, tuoden viestiä kaukaisen maan. Säde ihollas viipyy, hetki pysähtyy...
Mutta asiaan... tai sen viereen, kunniaan. Mitä kunnia on? Mitä tuo sana tavanomainen tarkoittaa? Sotilaskunnia, sotilaan kunnia, soturikunnia, kunniakas soturi, honour, Bushido, way of warrior... kunnia elämässä ja toiminassa, kunniakkaasti elettyä elämä... Kysymys on varmastikin määrittelystä, kuka kokee ja näkee mitenkin tai tulkitsee jonkin sanan tai asian. Kaipa honour puhtaimmillaan kuvaa sitä kunniaa joka ihmisen tiellä voi olla kaikkeutta ja toisia ihmisiä kohtaan tai Bushidon käyttäytymisohjeita, eettisiä- ja kunniakäsityksiä. Mitä kunnia sinulle on? Elätkö koodin, periaatteen mukaisesti?
Surkuhupaisinta on nähdä ihmisten heittävän periaatteet nurkkaan rahan, harhaisen aseman tai loukatun egon takia. Vain vahva mieli voi myöntää ja kantaa epäonnistumisensa, kantaa vastuunsa valinnoista. Ajastaan ne kaikki muuttuvat voitoiksi. Joskus on kaunista ja kunniakasta nuolla haavansa ja todetta toisen olleen parempi. Se vaatii vahvuutta ja siitä kasvaa suuruus. "Aina löytyy lännestä nopeampi vetäjä".
-g
Pilvet matelevat ylitsemme, ajasta toiseen, ikuisuuden mitassa elämän ihmisen. Hiipuu tähdet nousevaan aamuun, häviää koiran räksyttävät kääntyen kannoiltaan kohti koppejaan. Nousee aamu käyden pitkin tietä paljaan mustaa. Käy valo pitkin järven pintaa, tuoden viestiä kaukaisen maan. Säde ihollas viipyy, hetki pysähtyy...
Mutta asiaan... tai sen viereen, kunniaan. Mitä kunnia on? Mitä tuo sana tavanomainen tarkoittaa? Sotilaskunnia, sotilaan kunnia, soturikunnia, kunniakas soturi, honour, Bushido, way of warrior... kunnia elämässä ja toiminassa, kunniakkaasti elettyä elämä... Kysymys on varmastikin määrittelystä, kuka kokee ja näkee mitenkin tai tulkitsee jonkin sanan tai asian. Kaipa honour puhtaimmillaan kuvaa sitä kunniaa joka ihmisen tiellä voi olla kaikkeutta ja toisia ihmisiä kohtaan tai Bushidon käyttäytymisohjeita, eettisiä- ja kunniakäsityksiä. Mitä kunnia sinulle on? Elätkö koodin, periaatteen mukaisesti?
Surkuhupaisinta on nähdä ihmisten heittävän periaatteet nurkkaan rahan, harhaisen aseman tai loukatun egon takia. Vain vahva mieli voi myöntää ja kantaa epäonnistumisensa, kantaa vastuunsa valinnoista. Ajastaan ne kaikki muuttuvat voitoiksi. Joskus on kaunista ja kunniakasta nuolla haavansa ja todetta toisen olleen parempi. Se vaatii vahvuutta ja siitä kasvaa suuruus. "Aina löytyy lännestä nopeampi vetäjä".
-g
tiistai 5. helmikuuta 2013
Unpluged
Näetkö kuvia, tunnetko niitä, tunnetko noita tunteita, tapahtumia tai tapahtumattomia... mitä ne tarkoittaa, uskotko niihin, uskotko sisimpääsi?
Ihmetellessäsi maailman menoa milloin kävellessäsi katuja pitkin, autolla ajaessa tai kotona sängyssä maatessasi pimeyden huntuun verhoutuneena, tulee mieleen tilanteita, tunteita, kuvia jostakin kaukaa. Ei läheltä, ei kaukaa ajallisesti vaan aalloilta kaikkeuden, sisältä, sielusta, jostain silmien takaa. Selittämättömiä asioita joita vain tiedät ja näet. Ravistelet laatikkoa jossa palapelin palat ovat irrallaan ja vastoin thermodynamiikan toista pääsääntöä palat alkavatkin loksahdella kohdalleen, muodostaen kuvaa... kausaalisuuttako.
Oletko koskaan ajatellut jotakin ihmistä ja juurikin silloin hän soittaa puhelimeesi tai kävelee kadulla vastaan? Oletko kokenut deja vu tilanteessa arvaamattomassa? Pystytkö tietämään mitä toinen sanoo ennen sanoja? Miksi tapaat tuon ihmisen tai kuulet hänestä juuri silloin, miksi koet, miksi näet selittämättömiä asioita, miksi kohtaat odottamattomia tilanteita niin kuin hyvän päivän tuttuja, miksi tunnet ja näet?
Näetkö nuo seitin ohuet langat ja verkot, nuo polymeeriketjut mutta paljon pienemmät kuin molekyylit. Nuo yhteydet, valoisat joustavat yhteydet, jotka kurottavat ajan ja paikan taa toisiin sieluihin tuntemaan ja näkemään. Nuo yhteydet jotka tuovat myös tuskaa. Arki, kyynisyys eivät niitä näytä.
Muistatko kun lapsena juoksentelit aurinkoisena kesäpäivänä pitkin hiekkatietä pajunoksa kädessä, kirmaten pitkin niittyjä alla suurien lämpöisten puiden. Kävellen pitkin joen rantaa vettä loiskutellen, kiviä heitellen. Katsellen ihmeitä maailman lapsen ilolla ilman huolen häivääkään hetkestä tai tulevasta, mistään. Olit puhdasta iloa ja valoa. Sellaisia nuo yhteydet, nuo harvinaisimmat ja kauneimmat, ovat puhtaimillaan.
Tuo kaunis värien leikkiä täynnä oleva niitty ja hiekkatie jota suuret puut vierustavat kullankeltaisilla lehdillään. Lämmin tuulen vire joka koskettaa poskea ja silittää hiuksia, rauha, lämpö, puhtaus. Mutta jos tunnet ja näet miten tummat uhkaavat pilvet ovat niityn päällä, raiskaavat sitä rankkasateellaan, tuhoaa tuon puhtauden... uskotko... uskotko sisimpääsi?
Joku toki voisi toisinkin väittää, etuja suojellakseen, pelosta, heikkoudesta. Tekisikö hän heikkoudellaan karhunpalveluksen noilla kaikkeuden aalloilla kulkeville seitin ohkaisille, hauraille yhteyksille ja niiden näkevien uskolle sekä tutkiskelulle. Mikään ei voi koskaan palauta sitä lapsen riemua, iloa ja puhtautta takaisin. Koska on informaatiota joka on kaikkeuden muistissa eikä sieltä koskaan häviä. Tuo niitty, tuo hiekkatie ja suuret puut kultalehtisinä voivat palata, hetket voivat olla kauniita, mutta yhteyden puhtaus ei palaa koskaan.
Joskus myöhemmin mikä oikeasti vaivaa ajatustasi, jos sisimpäsi ja tunteesi toimivat thermodynamiikan toisen pääsäännön vastaisesti, missä ja miten epäjärjestys kasvoi...
-g
Ihmetellessäsi maailman menoa milloin kävellessäsi katuja pitkin, autolla ajaessa tai kotona sängyssä maatessasi pimeyden huntuun verhoutuneena, tulee mieleen tilanteita, tunteita, kuvia jostakin kaukaa. Ei läheltä, ei kaukaa ajallisesti vaan aalloilta kaikkeuden, sisältä, sielusta, jostain silmien takaa. Selittämättömiä asioita joita vain tiedät ja näet. Ravistelet laatikkoa jossa palapelin palat ovat irrallaan ja vastoin thermodynamiikan toista pääsääntöä palat alkavatkin loksahdella kohdalleen, muodostaen kuvaa... kausaalisuuttako.
Oletko koskaan ajatellut jotakin ihmistä ja juurikin silloin hän soittaa puhelimeesi tai kävelee kadulla vastaan? Oletko kokenut deja vu tilanteessa arvaamattomassa? Pystytkö tietämään mitä toinen sanoo ennen sanoja? Miksi tapaat tuon ihmisen tai kuulet hänestä juuri silloin, miksi koet, miksi näet selittämättömiä asioita, miksi kohtaat odottamattomia tilanteita niin kuin hyvän päivän tuttuja, miksi tunnet ja näet?
Näetkö nuo seitin ohuet langat ja verkot, nuo polymeeriketjut mutta paljon pienemmät kuin molekyylit. Nuo yhteydet, valoisat joustavat yhteydet, jotka kurottavat ajan ja paikan taa toisiin sieluihin tuntemaan ja näkemään. Nuo yhteydet jotka tuovat myös tuskaa. Arki, kyynisyys eivät niitä näytä.
Muistatko kun lapsena juoksentelit aurinkoisena kesäpäivänä pitkin hiekkatietä pajunoksa kädessä, kirmaten pitkin niittyjä alla suurien lämpöisten puiden. Kävellen pitkin joen rantaa vettä loiskutellen, kiviä heitellen. Katsellen ihmeitä maailman lapsen ilolla ilman huolen häivääkään hetkestä tai tulevasta, mistään. Olit puhdasta iloa ja valoa. Sellaisia nuo yhteydet, nuo harvinaisimmat ja kauneimmat, ovat puhtaimillaan.
Tuo kaunis värien leikkiä täynnä oleva niitty ja hiekkatie jota suuret puut vierustavat kullankeltaisilla lehdillään. Lämmin tuulen vire joka koskettaa poskea ja silittää hiuksia, rauha, lämpö, puhtaus. Mutta jos tunnet ja näet miten tummat uhkaavat pilvet ovat niityn päällä, raiskaavat sitä rankkasateellaan, tuhoaa tuon puhtauden... uskotko... uskotko sisimpääsi?
Joku toki voisi toisinkin väittää, etuja suojellakseen, pelosta, heikkoudesta. Tekisikö hän heikkoudellaan karhunpalveluksen noilla kaikkeuden aalloilla kulkeville seitin ohkaisille, hauraille yhteyksille ja niiden näkevien uskolle sekä tutkiskelulle. Mikään ei voi koskaan palauta sitä lapsen riemua, iloa ja puhtautta takaisin. Koska on informaatiota joka on kaikkeuden muistissa eikä sieltä koskaan häviä. Tuo niitty, tuo hiekkatie ja suuret puut kultalehtisinä voivat palata, hetket voivat olla kauniita, mutta yhteyden puhtaus ei palaa koskaan.
Joskus myöhemmin mikä oikeasti vaivaa ajatustasi, jos sisimpäsi ja tunteesi toimivat thermodynamiikan toisen pääsäännön vastaisesti, missä ja miten epäjärjestys kasvoi...
-g
lauantai 19. tammikuuta 2013
Armoton
"Päiväkodin lapset ovat pihalla taas. Niin kai minäkin.... enää en tiedä missä oon. Tänään olet lähtenyt pois." PMMP
Miten voit keksiä uutta, vanhaa... kaikki on jo. Sinä olet vain niitä tarinoita joita olet. Mutta ne tarinat ovat ainutkertaisia. Sinä olet ainutkertainen, arvokas, ainut laatuaan, paras itsesi. Sulje silmät rakkaani, jokainen tarina jota kerrot, jota koet, näet, on sinun omasi, ei kenenkään muun. Voi kun osaisinkin keksiä uusia sanoja, uusia riiimejä, tarinoita, runoja kauniita. Mutta mitä pidemmälle nuo päivät käyvät, vain sankareiden töitä.
Palaan hetken kotiin päin, alkuun... miten hetkestä kiinni saan. Pysähdy siihen hetkeen jolloin tie on risteyksessä.. Valitse ja toki aina taivaan kannella voi valita uudelleen. Mutta tiedätkö mistä valitset, se vaatii viisautta. Ei kysymys ole vastauksista, ei päämäärästästä, vaan siitä että löytää kysymykset...
Niin erillainen tuo hetki on, mitä hävittänyt olen aikaan kiireisen matka, äärettömyyteen. Muistiin kaikkeuden. Miten sen sieltä haet... Pimeän tultua mä purista sun kättäs, pidäthän kiinni hetken tään matkalla maan, että minäkin jaksan. Siltikin tunnen sen hetken sielussa en sitä koskaan unohda.
Voisin kuunnella nauruasi pilvissä soivaa lailla kantelen helkkyvän, lailla lapsen viattoman. Järven rannalla käy valon ensisäde vasten ihoasi kuulasta ja hetki on ikuinen.. Mitä kaikkea silmät eivät nää, mutta sielu tuntee tanssin taivaan, tuntee pureman ajan hampaan.
Mitä enää näen, näenkö mitään mitä sinä näet, sitä mitä minä?
Kaikki nämä vuodet ovat huomaamatta syöneet usko ihmisiin, aivan huomaamatta taistelen vasten virtaa vastakkaista. Hiljalleen keitetty kuin sammakko kiehuvaan veteen, jota aina vain enemmän lämmitetään.
Ja siltikin missä me olemme keskellä kaikkeutta, pienellä kivellä, haavoittuvaisia. Näkemättä ympärille, ymmärtämättä myrskyjä, suuria. Omassa pienessä maailmassa, omilla sokeilla tasoillamme.
Olen jossain täällä... onko meillä vielä aikaa.
"Tyger tyger burning bright
in the forests of the night,
What immortal hand or eye
Dare frame thy fearfyl symmetry?"
William Blake
-g
Miten voit keksiä uutta, vanhaa... kaikki on jo. Sinä olet vain niitä tarinoita joita olet. Mutta ne tarinat ovat ainutkertaisia. Sinä olet ainutkertainen, arvokas, ainut laatuaan, paras itsesi. Sulje silmät rakkaani, jokainen tarina jota kerrot, jota koet, näet, on sinun omasi, ei kenenkään muun. Voi kun osaisinkin keksiä uusia sanoja, uusia riiimejä, tarinoita, runoja kauniita. Mutta mitä pidemmälle nuo päivät käyvät, vain sankareiden töitä.
Palaan hetken kotiin päin, alkuun... miten hetkestä kiinni saan. Pysähdy siihen hetkeen jolloin tie on risteyksessä.. Valitse ja toki aina taivaan kannella voi valita uudelleen. Mutta tiedätkö mistä valitset, se vaatii viisautta. Ei kysymys ole vastauksista, ei päämäärästästä, vaan siitä että löytää kysymykset...
Niin erillainen tuo hetki on, mitä hävittänyt olen aikaan kiireisen matka, äärettömyyteen. Muistiin kaikkeuden. Miten sen sieltä haet... Pimeän tultua mä purista sun kättäs, pidäthän kiinni hetken tään matkalla maan, että minäkin jaksan. Siltikin tunnen sen hetken sielussa en sitä koskaan unohda.
Voisin kuunnella nauruasi pilvissä soivaa lailla kantelen helkkyvän, lailla lapsen viattoman. Järven rannalla käy valon ensisäde vasten ihoasi kuulasta ja hetki on ikuinen.. Mitä kaikkea silmät eivät nää, mutta sielu tuntee tanssin taivaan, tuntee pureman ajan hampaan.
Mitä enää näen, näenkö mitään mitä sinä näet, sitä mitä minä?
Kaikki nämä vuodet ovat huomaamatta syöneet usko ihmisiin, aivan huomaamatta taistelen vasten virtaa vastakkaista. Hiljalleen keitetty kuin sammakko kiehuvaan veteen, jota aina vain enemmän lämmitetään.
Ja siltikin missä me olemme keskellä kaikkeutta, pienellä kivellä, haavoittuvaisia. Näkemättä ympärille, ymmärtämättä myrskyjä, suuria. Omassa pienessä maailmassa, omilla sokeilla tasoillamme.
Olen jossain täällä... onko meillä vielä aikaa.
"Tyger tyger burning bright
in the forests of the night,
What immortal hand or eye
Dare frame thy fearfyl symmetry?"
William Blake
-g
Korpiteitä
"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä..." (Cheek/Erin) kaikenlaista skeneä mollia ja duuria, miten mieli sen haluaakaan mieltää, mutta ei syytä huoleen ja miksipä olisi. Yksi henkäys tämäkin hetki täällä on vaan.
Miten haluat veljellisen neuvon tai ohimennen lausutun lauseen kuulla...? Millä lailla meidän tulee myötäelää elämää toisten ja millä onkaan merkitystä. Mitä ystävyys, veljeys oikeasti merkitsee... Mihin asti olet valmis kulkemaan rinnalla toisen tänään tai vuosien päästä...
Aikoinaan hieman olotilassa iloisessa, ehkäpä seitinohuessa, käveli veljekset kaduilla kaupungin suuren. Alla betonisten talojen, raskaiden valojen, mietteisään iloisissa veljet sitä halkoivat. Jumalallisissa voimissaan kulkivat nuoret veljet veren, taistelun yhdistämän. Ei heilauttaisi heitä järistys maan, ei sortuvat rakenteet ihmisten maailman. Ei siipi maata viistänyt, vaan halkoi henki lailla kotkan taivaan kantta korkeaa.
Oli matkan varrella väsynyt kulkija poloinen, joka vasten betonista seinää oli hetkeksi levähtänyt. Katsoi veljet ihaille hienoja buutseja kulkijan väsyneen... Aikaa tuhlaamatta otteella ripeällä ottivat veljet buutsit talteen parempaan. Heräsi väsynyt kulkija ihmettelemään tilannetta outoa... Silloin oli ihmiset oppimassa elämää ja korpiteillä enkeleitä. Kysyi väsynyt kulkija ihmeissään "Mitä te teette?". Vastasi veljistä kaaderi vanha pöydän päästä "Otetaan sinun buutsit". Väsynyt kulkija ihmeissään siihen vain vastaten että "Aha". Käänsivät kauniit nuoret mielet katseensa eteenpäin ja jatkoivat kulkuaan kohti auringon nousua rinnoissaan tunne kuolematon.
Lukemattomia matkoja palvelivat nuo buutsit arvokkaat. Näkivät omalla kunniakkaalla matkallaan, selkä suorana astellessaan, omassa erityisessä arvossaan monia monia kauniita askelia. Suuria jorinoita, uskomattomia mielikuvituksellisia tarinoita, seikkailuita joita ilman hetken ainutlaatuisen ja havaittujen tilaisuuksien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä, unohtamatta kunniaan, ei voi koskaan saavuttaa. Nuo buutsit veljelliset kävelivät matkallaan askellillaan veljellisen elämän arvoisen matkan. Buutsit eivät koskaan tunteneet olevansa ylpeitä hölmöläisiä vaan kävelevänsä tunsivat kunniansa kukkuloilla loppuun asti. Nuo buutsit tunsivat yhteyden eri jaloissa, eri tarinoissa ja kuitenkin samoissa, kaikkia on samaa, yhtä.
"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, mutta ei syytä huoleen... Minä olen tässä, se päivä ei ole vielä tänään." (C/E) Mutta millainen se päivä olisi ja mitä on sen jälkeen. Millaisia tarinoita sinä kerrot, mitä jälkeen jättämiäsi kadut, mitä sinä näet läpi ajan...
-g
Miten haluat veljellisen neuvon tai ohimennen lausutun lauseen kuulla...? Millä lailla meidän tulee myötäelää elämää toisten ja millä onkaan merkitystä. Mitä ystävyys, veljeys oikeasti merkitsee... Mihin asti olet valmis kulkemaan rinnalla toisen tänään tai vuosien päästä...
Aikoinaan hieman olotilassa iloisessa, ehkäpä seitinohuessa, käveli veljekset kaduilla kaupungin suuren. Alla betonisten talojen, raskaiden valojen, mietteisään iloisissa veljet sitä halkoivat. Jumalallisissa voimissaan kulkivat nuoret veljet veren, taistelun yhdistämän. Ei heilauttaisi heitä järistys maan, ei sortuvat rakenteet ihmisten maailman. Ei siipi maata viistänyt, vaan halkoi henki lailla kotkan taivaan kantta korkeaa.
Oli matkan varrella väsynyt kulkija poloinen, joka vasten betonista seinää oli hetkeksi levähtänyt. Katsoi veljet ihaille hienoja buutseja kulkijan väsyneen... Aikaa tuhlaamatta otteella ripeällä ottivat veljet buutsit talteen parempaan. Heräsi väsynyt kulkija ihmettelemään tilannetta outoa... Silloin oli ihmiset oppimassa elämää ja korpiteillä enkeleitä. Kysyi väsynyt kulkija ihmeissään "Mitä te teette?". Vastasi veljistä kaaderi vanha pöydän päästä "Otetaan sinun buutsit". Väsynyt kulkija ihmeissään siihen vain vastaten että "Aha". Käänsivät kauniit nuoret mielet katseensa eteenpäin ja jatkoivat kulkuaan kohti auringon nousua rinnoissaan tunne kuolematon.
Lukemattomia matkoja palvelivat nuo buutsit arvokkaat. Näkivät omalla kunniakkaalla matkallaan, selkä suorana astellessaan, omassa erityisessä arvossaan monia monia kauniita askelia. Suuria jorinoita, uskomattomia mielikuvituksellisia tarinoita, seikkailuita joita ilman hetken ainutlaatuisen ja havaittujen tilaisuuksien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä, unohtamatta kunniaan, ei voi koskaan saavuttaa. Nuo buutsit veljelliset kävelivät matkallaan askellillaan veljellisen elämän arvoisen matkan. Buutsit eivät koskaan tunteneet olevansa ylpeitä hölmöläisiä vaan kävelevänsä tunsivat kunniansa kukkuloilla loppuun asti. Nuo buutsit tunsivat yhteyden eri jaloissa, eri tarinoissa ja kuitenkin samoissa, kaikkia on samaa, yhtä.
"Mieti mitä jää kun mä lähden täältä, mutta ei syytä huoleen... Minä olen tässä, se päivä ei ole vielä tänään." (C/E) Mutta millainen se päivä olisi ja mitä on sen jälkeen. Millaisia tarinoita sinä kerrot, mitä jälkeen jättämiäsi kadut, mitä sinä näet läpi ajan...
-g
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Onnistumisia
Entä jos kaikki se mitä etsit on edessä sinun... Etsitkö jotakin, ehkä sen löysitkin, ehkä kadotitkin.
Millaisia asuja sinä pidät juhlissa? Mitä katsot, mihin huomion kiinnität. Elämähän on vain nyt ja tässä.
Olipa kerran... säkenöivän kaunis nainen ja komea hyvätapainen mieshenkilö jotka riensivät päivien kiireisten jälkeen juhliin kutsuttuna, nostettuna arvoon ansaittuun ja ansaitsemattomaan. Voisimme miettiä yötä pysyvää, ketoja kauniita, puiden lehtien huminaan, lintujen lentoa lämpimään, loppua maailman. Mutta muutuuko mikään ja kaikki muuttuu... Kävelevät kauniit ja rohkeat mattoa punaista kohti kunnian kukkuloita juhliin kansakunnan päällä korut komeat, silkit kauneimmat. Mihin ilmapäät silloin keskittyy, leipää ja sirkushuveja.
Unohtuu arki harmaa hetken vaan, pakatut laukut oven pielessä. Kävelee kuninkaat ilman vaatteita kansan kadulla hurratessa hurmostaan. Näinkö me päivämme lyhyet, arvokkaat elämme, harhassa. Katsoen, arvostellen vaatteita kuninkaiden. Näinkö me kunnioitamme uhrauksia menneiden. Näinkö me ylistämme lahjaa ainutlaatuista jonka saaneet olemme.
Lennä siipien vapaiden lailla lintusten. Lennä eri suuntaan kuin muut, muuta muidenkin reittiä, onnistu, näe hetki suurempi, huuda läpi kaikkeuden vapautta ja he kuulevat. Katso läpi verhon harmaa, synkän, pimeän.... mustakin on vain harmaan sävyjä. Kuinka paljon sinun pitää uida vasten virtaa keksinkertaisuuden, tulvaveden likaisen. Jokaisella meillä määrämme on, laskematon, etkä sitä hetkeä omistaa saa. Kaikkeudessa ei ole paikkaa jossa valo ei olisi käynyt, edes hetken, takerru sen totuuteen, purista kättä valonkantajan, opeta muitakin kävelemään. Katso, kuuntele, ajattele niin näet...
"Minän eheyden antama voima on viisaus, elämän viisaus. Silloinkin kun ei pysty minän eheyteen on tavoitteena olla vähemmän rikkinäinen."
-g
Millaisia asuja sinä pidät juhlissa? Mitä katsot, mihin huomion kiinnität. Elämähän on vain nyt ja tässä.
Olipa kerran... säkenöivän kaunis nainen ja komea hyvätapainen mieshenkilö jotka riensivät päivien kiireisten jälkeen juhliin kutsuttuna, nostettuna arvoon ansaittuun ja ansaitsemattomaan. Voisimme miettiä yötä pysyvää, ketoja kauniita, puiden lehtien huminaan, lintujen lentoa lämpimään, loppua maailman. Mutta muutuuko mikään ja kaikki muuttuu... Kävelevät kauniit ja rohkeat mattoa punaista kohti kunnian kukkuloita juhliin kansakunnan päällä korut komeat, silkit kauneimmat. Mihin ilmapäät silloin keskittyy, leipää ja sirkushuveja.
Unohtuu arki harmaa hetken vaan, pakatut laukut oven pielessä. Kävelee kuninkaat ilman vaatteita kansan kadulla hurratessa hurmostaan. Näinkö me päivämme lyhyet, arvokkaat elämme, harhassa. Katsoen, arvostellen vaatteita kuninkaiden. Näinkö me kunnioitamme uhrauksia menneiden. Näinkö me ylistämme lahjaa ainutlaatuista jonka saaneet olemme.
Lennä siipien vapaiden lailla lintusten. Lennä eri suuntaan kuin muut, muuta muidenkin reittiä, onnistu, näe hetki suurempi, huuda läpi kaikkeuden vapautta ja he kuulevat. Katso läpi verhon harmaa, synkän, pimeän.... mustakin on vain harmaan sävyjä. Kuinka paljon sinun pitää uida vasten virtaa keksinkertaisuuden, tulvaveden likaisen. Jokaisella meillä määrämme on, laskematon, etkä sitä hetkeä omistaa saa. Kaikkeudessa ei ole paikkaa jossa valo ei olisi käynyt, edes hetken, takerru sen totuuteen, purista kättä valonkantajan, opeta muitakin kävelemään. Katso, kuuntele, ajattele niin näet...
"Minän eheyden antama voima on viisaus, elämän viisaus. Silloinkin kun ei pysty minän eheyteen on tavoitteena olla vähemmän rikkinäinen."
-g
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)